Kulttuuri

Päivitetty 21.1.2012 18:03, julkaistu 21.1.2012 18:00

Konevitsa-kvartetin 20-vuotisjuhlakiertue

toimitus.pyhajokiseutu@sps.fiLähetä palautetta toimittajalle

HAAPAVESI Konevitsa-kvartetin vuoden 2012 konserttikiertue Suomessa alkaa Imatralta 14. tammikuuta. Ensimmäinen konsertti pidetään Tainionkosken kirkossa. Haapaveden kirkossa Konevitsa-kvartetti esiintyy tammikuun 30. päivä.

Konsertin monipuolinen ohjelma on oivallinen läpileikkaus Venäjän mieskamarikuorojen rikkaasta ohjelmistoperinteestä. Konevitsa-kvartetin ohjelmiston keskeinen osa on venäläinen kirkkomusiikki aina muinaisista luostarisävelmistä nykysäveltäjien teoksiin. Vanhinta kirkkomusiikkia lauletaan yksiäänisesti, hieman uudemman ajan laulut on sovitettu 2-3 äänelle. Nykyiset neliääniset sovitukset ovat kuoron jäsenet tehneet itse.

Kirkkomusiikin lisäksi konserttien ohjelmassa on venäläistä kansan- ja sotilasmusiikkia. Marssit ovat keisarillisen ajan lauluja, jotka neuvostoaikana katosivat täysin. Ohjelmaan kuuluu myös venäläisiin runoihin perustuvia ja tunnettujen venäläisten säveltäjien sovittamia mieskuorolauluja.

Konevitsa-kvartetin laulajat hallitsevat erinomaisesti perinteiseen venäläiseen laulutradition ja osalla jäsenistä on myös klassisen laulajan solistikoulutus.

Kvartetti on pieni kamarikuoro, joka etsii jatkuvasti täydellistä harmoniaa.

Konevitsa-kvartetti on vuosien varrella osallistunut lukuisiin merkittäviin festivaaleihin Venäjällä, Englannissa, USA:ssa, Ranskassa, Italiassa, Irlannissa ja Skandinaviassa. Maailman musiikkikriitikot ja -lehdistö kiittelevät kvartetin laulun korkeaa taiteellista tasoa. Heidän levyjää on saatavilla useissa maissa.

Kvartetti perustettiin vuonna 1992, kun Pietarin konservatorion neljä nuorta muusikkoa ryhtyivät kesäisin laulamaan Konevitsan luostarin kirkossa. Juhlakiertueensa he halusivat järjestää Suomessa, jossa vuosien varrella kvartetti on saanut lukuisia ystäviä.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Seuturasteilla mukana monta ensikertalaista

    UUTISET 17.5. 16:18 51

  2. Justimusfilms syksyllä telkkariin

    KULTTUURI 16.5. 16:38 21

  3. Muista lukioista ylioppilaaksi kirjoittaneet

    UUTISET 16.5. 16:32 00

  4. Kirkkokuorolla helatorstain konsertit Merijärvellä ja Oulaisissa

    UUTISET 16.5. 15:56 40

  5. Haapaveden omaishoitorahat hupenivat jo

    UUTISET 16.5. 14:20 10

  6. Haapavesi ei niele työkkärin lakkautusta

    UUTISET 16.5. 14:15 13

  7. Kotiseutumuseo saa uuden kodin Myyrilästä

    UUTISET 16.5. 14:10 42

  8. Oulaisten lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 13:57 30

  9. Pyhäjoen lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 12:33 10

  10. Haapaveden lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 08:24 20

  1. Seuturasteilla mukana monta ensikertalaista

    UUTISET 17.5. 16:18 51

  2. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 6478

  3. Justimusfilms syksyllä telkkariin

    KULTTUURI 16.5. 16:38 21

  4. Kirkkokuorolla helatorstain konsertit Merijärvellä ja Oulaisissa

    UUTISET 16.5. 15:56 41

  5. Kotiseutumuseo saa uuden kodin Myyrilästä

    UUTISET 16.5. 14:10 42

  6. Haapaveden lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 08:24 22

  7. Eija palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    UUTISET 9.5. 15:53 122

  8. Oulaisten lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 13:57 32

  1. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 6478

  2. Oulaisten yläkoulun joukkue kolmanneksi Nou Hätä -kilpailussa

    UUTISET 12.5. 16:40 124

  3. Ulla palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    LÄHEISET 10.5. 11:39 151

  4. Taukokangas vei lentopallomestaruuden

    URHEILU 11.5. 10:59 101

  5. Eija palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    UUTISET 9.5. 15:53 121

  6. Oulainen ja Haapavesi menettävät työkkärinsä

    UUTISET 14.5. 10:09 69

  7. Tehostettu liikennevalvonnan isku Pyhäjokialueella

    UUTISET 11.5. 16:08 84

  8. Seuturasteilla mukana monta ensikertalaista

    UUTISET 17.5. 16:18 51

  9. Kotiseutumuseo saa uuden kodin Myyrilästä

    UUTISET 16.5. 14:10 42

  10. Oulaisten vapaista vuokra-asunnoista kootaan tietoja yhteiseen palvelupaikkaan

    UUTISET 10.5. 11:13 42

  1. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 6478

  2. 13 tunnin piiritys Haapavedellä

    UUTISET 21.4. 09:23 231

  3. Sievin jalkineelle merkittävä tilaus Ruotsin puolustusvoimilta

    UUTISET 3.5. 10:23 167

  4. Ulla palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    LÄHEISET 10.5. 11:39 151

  5. Hanhikivipäivät viikonloppuna Pyhäjoella

    UUTISET 4.5. 16:42 157

  6. Maitotilallinenkin kaipaa kukkaroonsa katetta

    UUTISET 21.4. 10:48 151

  7. Käärmeiden kanssa käsikkäin

    UUTISET 20.4. 13:51 132

  8. Äänestä Hiihtäjäpatsaalle lakkia!

    UUTISET 16.4. 17:36 167

  9. Eija palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    UUTISET 9.5. 15:53 127

  10. Millaisia ajatuksia vanhempainilta herätti?

    UUTISET 22.4. 12:43 127

  1. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 64 78 924

  2. Oulaisten lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 13:57 3 0 161

  3. Muista lukioista ylioppilaaksi kirjoittaneet

    UUTISET 16.5. 16:32 0 0 126

  4. Seuturasteilla mukana monta ensikertalaista

    UUTISET 17.5. 16:18 5 1 112

  5. Justimusfilms syksyllä telkkariin

    KULTTUURI 16.5. 16:38 2 1 93

  6. Haapaveden lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 08:24 2 0 88

  7. Kirkkokuorolla helatorstain konsertit Merijärvellä ja Oulaisissa

    UUTISET 16.5. 15:56 4 0 58

  8. Haapavesi ei niele työkkärin lakkautusta

    UUTISET 16.5. 14:15 1 3 55

  9. Pyhäjoen lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 12:33 1 0 44

  10. Haapaveden omaishoitorahat hupenivat jo

    UUTISET 16.5. 14:20 1 0 42

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pyhäjokiseutu, Asemakatu 1, PL 1, 86301 OULAINEN  Vaihde: 010 665 5145  Fax: (08) 479 5125  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot