Kuuden ällän ylioppilas painaa valkolakin päähänsä lauantaina
- Elämä edessä. Lukion jälkeen Saara Luukkosen edessä ovat jatko-opinnot.
HAAPAVESI Haapaveden lukion parhaasta ylioppilaskirjoitusten tuloksesta vastaa 18-vuotias Saara Luukkonen. Hän kirjoitti yhteensä kuusi laudaturia ja kolme exemiaa hajauttamalla tutkinnon kahteen osaan.
– En osannut odottaa näin hyvää tulosta. Kirjoitukset menivät paremmin kuin olisin uskonut. Tiesin koko lukioajan mitä aion kirjoittaa, mutta ranska tuli kuitenkin niiden päälle, iloinen Luukkonen kertoo.
Hän kirjoitti viime syksynä maantiedon ja pitkän saksan. Tänä keväänä vuorossa olivat pitkä matematiikka, äidinkieli, biologia, kemia, pitkä englanti, keskipitkä ruotsi ja lyhyt ranska.
Laudatur-arvosanat tulivat maantiedosta, matematiikasta, biologiasta, kemiasta, englannista ja ruotsista. Exemia cum laude approbatur komeili saksan, äidinkielen ja ranskan perässä.
– Tein vähän keskimääräistä enemmän töitä lukulomalla, mutta kohtuullisesti lukion aikana. Jos opiskelee niin hyvin kuin jaksaa tai osaa, ei voi syyttää itseään siitä, ettei olisi yrittänyt.
Erinomaisen ylioppilastutkintotodistuksen lisäksi Luukkonen rikkoi Haapaveden lukion kurssiennätyksen, sillä hänen päättötodistuksessaan komeilee kolmen vuoden opiskelun jälkeen 106 suoritettua kurssia.
Luukkonen on tehnyt ahkerasti töitä koko lukion ajan. Samalla harrastukset ovat tukeneet hyvää koulumenestystä.
– Lukulomalla keskityin vain kirjoituksiin, ja luin hieman enemmän reaaliaineita kuin kieliä. Kouluasioilla ei kannata kuitenkaan väsyttää itseensä, sillä lukiolaisella pitää olla muutakin elämää ja harrastuksia.
Samalla hän nostaa esiin koulun roolin.
– Haapaveden lukiossa pidetään huolta kaikista, ja pienessä koulussa opettajat tuntevat miltei kaikki. Meidän lukiossa ilmapiiri on ollut rento, joten siellä ei ole ollut kauheaa kilpailua. Haluankin kiittää päteviä opettajia heidän panoksestaan, Luukkonen toteaa.
Lue koko juttu torstain 31.5. Pyhäjokiseudusta.



Hienoa onnittelut!
Ilmoita asiaton kommentti