Hyytiäiset ratkaisivat mestaruuden Baltian kisoissa
VILJANDI Jarmo ja Jukka Hyytiäinen painivat kaksoisvoiton Baltian maiden vapaapainin mestaruuskilpailuissa Viron Viljandissa. Mestaruuden 66 kilon sarjassa vei Jarmo, voittamalla kaksosveljensä Jukan 2-1 (1-2, 2-1, 5-1).
– Loppuottelu ei tahtonut sytyttää, kun vastassa oli velipoika. Olemme painineet hänen kanssaan niin monesti vastakkain, Jarmo kertoi.
Baltian mestaruus oli Oulaisten kasvateille ensimmäinen. Mitaleille he ovat olleet turnauksessa useamman kerran.
Matkalla loppuotteluun Jarmo raivasi tieltään Latvian Richard Avahovsin 2-0 (6-0, 9-6), Viron Kevin Reinin 2-0 (6-0, 6-0) ja Raimond Pruunsin 2-1 (2-3, 1-0, 3-0).
Jukalla on ensimmäisellä kierroksella lepovuoro. Tämän jälkeen kaatuivat kolmanneksi sarjassa sijoittunut Latvian Andrejs Vasiljevs selätyksellä sekä toinen latvialaispainija Vadims Andrejevs ylivoimaisella pistevoitolla.
– Olemme pystyneet harjoittelemaan terveenä ja kilpailuissa sai hyviä matseja.
Ensi viikolla veljekset suuntaavat Pajulahteen leirille. Harjoitusvastusta tulevat antamaan Korean ja Venäjän painijoukkueet, jotka osallistuvat samalla Helsinki Open -turnaukseen marraskuun lopulla.
– Joulukuussa meillä on leiri Puolassa. SM-painit ovat tammikuussa ja mestarille on luvassa paikka EM-kisoihin. Olympiakarsintaturnaukset ovat myös tähtäimessä ensi vuoden puolella.
Vieskan Voimaa edustavat Hyytiäiset opiskelevat ja harjoittelevat Vaasassa. Uutta virtaa harjoitteluun toi SM-kultaa keväällä voittaneen Helsingin Paini-Miesten Anvar Damlatzhanovin muuttaminen paikkakunnalle.
Suomesta oli Baltian kisoissa kaikkiaan yhdeksän painijaa. Helsingin Paini-Miesten Rolle Rantala paini Suomeen toisen mestaruuden 84 kilon sarjassa.
SM-hopeaa keväällä paininut Ville Lehtikangas on kärsinyt loukkaantumisista. Edessä on polvileikkaus ja Oulaisten kasvatin kausi on harmittavasti ohi.



Onnittelut pojille, hieno suoritus:)
Ilmoita asiaton kommentti