*

Pyhäjokiseutu

Urheilu

Päivitetty 23.7.2012 15:52, julkaistu 23.7.2012 15:52

Ilmatäytteinen pelikaukalo Oulaisiin

OULAINEN Uusia jalkapallonharrastajia houkutellaan lajin pariin Oulaisissa. Keskiviikkona ja torstaina paikkakunnalle pystytetään ilmatäytteinen pelikaukalo, joka sijoitetaan paikallisen pankin pihalle.

– Olemme puhuneet tapahtumasta markkinaturnauksena. Kaukalo on Pohjois-Suomen piirin omistama, pomppulinna-tekniikalla toimiva kokonaisuus, jota voi liikutella paikasta toiseen, Oulaisten Huiman jalkapallojaoston puheenjohtaja Jani Jaakola sanoo.

Markkina-alueen lähelle laitettavaan kaukaloon Jaakola toivoo osallistuja varsinkin lapsista ja nuorista.

– Olen kutsunut oman seuran väkeä jo keskiviikolle. Pelaamaan pääsevät vuonna 2000 syntyneet ja nuoremmat, Jaakola sanoo.

Keskiviikon ottelut pyritään painottamaan juuri alle 12-vuotiaisiin. Torstain pelit on tarkoitus saada aikaan oman seuran pelaajien lisäksi eri puolelta kaupunkia tulevista joukkueista.

– Minulle voi ilmoittautua jo etukäteen, Jaakola toivoo.

Lue enemmän maanantain 23.7. Pyhäjokiseudusta.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Katso video: Kalat polskivat vapauteen

    UUTISET 24.5. 16:42 41

  2. Hoitoraha ylös ja vanhemmat töihin

    UUTISET 24.5. 14:13 30

  3. Seija kertoo: Hulluruohon syönnin jälkeen olo heikkeni nopeasti

    UUTISET 24.5. 09:52 163

  4. Asumaton talo paloi Vihannin keskustassa

    LÄHEISET 24.5. 09:19 21

  5. Muistilista 23.5.2013

    MUISTILISTA 23.5. 14:33 00

  6. Pyhäjoen maastopalon jälkivartiointi kesti aamuun asti

    UUTISET 23.5. 10:42 65

  7. Kesän tulo juoksuttaa puutarhaväkeä

    UUTISET 22.5. 16:41 20

  8. Lähivakuutuksen ja Tapiolan fuusioituminen edistyy: yksi asia ei vielä ole yhteinen

    UUTISET 22.5. 14:54 20

  9. Katso video: Koira kieltäytyy makkarasta

    LÄHEISET 21.5. 16:50 80

  10. Hirsiperän risteyskolarin tutkinta on valmis

    LÄHEISET 21.5. 17:24 248

  1. Piispa rohkaisi nuoria olemaan oma itsensä

    UUTISET 26.11. 11:05 371

  2. Katso video: Kalat polskivat vapauteen

    UUTISET 24.5. 16:42 41

  3. Hyvärinen pysyy Fennovoiman riveissä

    UUTISET 30.1. 19:43 401

  4. Piipsjärven koulu puhuttiin budjettiin

    UUTISET 27.12. 17:07 4613

  5. Piipsjärven koulu nousi budjettiin

    UUTISET 20.12. 14:38 10656

  6. Varas vei moottoripyörän kaupan pihalta

    UUTISET 24.8. 09:04 1153

  7. Seuturasteilla mukana monta ensikertalaista

    UUTISET 17.5. 16:18 471

  8. Hoitoraha ylös ja vanhemmat töihin

    UUTISET 24.5. 14:13 31

  9. Rakennusliike investoi talotehtaaseen

    LÄHEISET 14.1. 14:15 517

  10. Voimaratas sai Merijärven kehittämispalkinnon

    UUTISET 19.12. 11:52 441

  1. Hirsiperän risteyskolarin tutkinta on valmis

    LÄHEISET 21.5. 17:24 248

  2. Seija kertoo: Hulluruohon syönnin jälkeen olo heikkeni nopeasti

    UUTISET 24.5. 09:52 163

  3. Piipsjärven koulu nousi budjettiin

    UUTISET 20.12. 14:38 10656

  4. Musiikkileiri kerää aplodit

    UUTISET 21.5. 14:42 91

  5. Tansseja täydet kaksi vuosikymmentä

    LÄHEISET 24.9. 11:46 551

  6. Haapaveden S-market harjakorkeudessa: katso kuvat sisältä

    UUTISET 20.5. 15:31 81

  7. Katso video: Koira kieltäytyy makkarasta

    LÄHEISET 21.5. 16:50 81

  8. Karsikkaan saha sai lautakunnalta purkutuomion

    UUTISET 2.1. 14:23 581

  9. Koiran raatelija jätti jäljet

    UUTISET 18.12. 18:38 22146

  10. Uusikangas löytyi kuolleena

    UUTISET 10.7. 11:37 682

  1. Huumekuskin auto syöksyi kohti omakotitaloja Oulaisissa

    UUTISET 27.4. 12:19 4017

  2. Mikä katkaisi joutsenen kaulan?

    UUTISET 1.12. 11:34 10114

  3. Hirsiperän risteyskolarin tutkinta on valmis

    LÄHEISET 21.5. 17:24 248

  4. Oulaisten valtuusto

    UUTISET 28.10. 22:20 8914

  5. Tansseja täydet kaksi vuosikymmentä

    LÄHEISET 24.9. 11:46 551

  6. Koiran raatelija jätti jäljet

    UUTISET 18.12. 18:38 22146

  7. Oulaisten veroprosentti ensi vuodelle on 21,5

    UUTISET 15.11. 09:36 7919

  8. Piipsjärven koulu nousi budjettiin

    UUTISET 20.12. 14:38 10656

  9. Ruustinnan reseptit kansien väliin

    KULTTUURI 31.8. 12:12 511

  10. Varas vei moottoripyörän kaupan pihalta

    UUTISET 24.8. 09:04 1153

  1. Katso video: Kalat polskivat vapauteen

    UUTISET 24.5. 16:42 4 1 131

  2. Hoitoraha ylös ja vanhemmat töihin

    UUTISET 24.5. 14:13 3 1 69

  3. Asumaton talo paloi Vihannin keskustassa

    LÄHEISET 24.5. 09:19 2 1 57

  4. Seija kertoo: Hulluruohon syönnin jälkeen olo heikkeni nopeasti

    UUTISET 24.5. 09:52 16 3 42

  5. Hirsiperän risteyskolarin tutkinta on valmis

    LÄHEISET 21.5. 17:24 24 8 29

  6. Pyhäjoen maastopalon jälkivartiointi kesti aamuun asti

    UUTISET 23.5. 10:42 6 5 19

  7. Katso video: Koira kieltäytyy makkarasta

    LÄHEISET 21.5. 16:50 8 5 18

  8. Musiikkileiri kerää aplodit

    UUTISET 21.5. 14:42 9 1 15

  9. Rattijuopot liikenteessä

    UUTISET 19.5. 09:09 3 2 10

  10. Uusia ammattilaisia Haapavedeltä

    UUTISET 21.5. 14:59 4 2 10

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pyhäjokiseutu, Asemakatu 1, PL 1, 86301 OULAINEN  avoinna ma - pe 8 - 16  Fax: (08) 479 5125  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot