Piipsjärven koulu puhuttiin budjettiin
- Piipsjärven puolesta. Valtuutettu Juhani Kärki on luottavainen, että kun Piipsjärvelle saadaan uusi koulurakennus, oppilaita riittää. Hän oli tiukkana valtuustonkokouksessa, ettei sanamuotoakaan päätöslauseesta muutettu.
OULAINEN Piipsjärven uusi koulurakennus on kirjattuna Oulaisten taloussuunnitelmassa.
Kahdelle vuodelle jaoteltu ja varattu summa on 600 000 euroa ja sillä katettaisiin koulukiinteistön tekeminen.
Rakennushanke on ajoitettu taloussuunnittelussa vuosille 2013 ja 2014.
Varsinaiseen rakentamispäätöksen äärellä valtuutetut ovat uudelleen vuoden päästä, jolloin suurena sanelijana on silloinen kaupungin taloustilanne.
Piipsjärven koulun nouseminen kaupungin investointisuunnitelmien listalle oli valtuutettujen parituntisen puheenvuorotulvan tulos.
Valtuutetut Raimo Räisänen (kok) ja Raimo Jokela (kesk) esittivät toivomuspontena, että Kurjenrannan kehittämiseen varattu 10 000 euroa käytetään nimenomaan Piipsjärven koulun suunnitteluun.
Valtuutettu Heljä Lumiaho (kesk) esitti Jauhinkankaan koulun lämmitysjärjestelmän uusimisen säilyttämistä alkuperäisen suunnitelman mukaisesti vuoden 2012 investointisuunnitelmassa. Valtuutettu Markku Veteläinen kannatti Lumiahon esitystä. Äänestyksessä Lumiahoa kannatti 3 valtuutettua ja kaupunginhallituksen esitystä 27. Neljä valtuutettua äänesti tyhjää.
Päättäjät tuntuivat aluksi varsin yksimielisiltä Piipsjärven koulun rakentamisesta.
Usea valtuutettu muistutti, ettei Piipsjärven koulun toimintaa ole missään vaiheessa lakkautettu eikä henkilöstöä irtisanottu.
Eri kouluille siirtyneiden opettajien palauttaminen takaisin tekemään työtään Piipsjärvelle tuntui puheissa helpommalta kuin käytännössä. Opettajien todettiin olevan kiinteitä työyhteisöjen jäseniä nykyisissä työpisteissään, eikä ”lainassaolevia lisävoimia”.
Lue koko juttu tiistaina 27.12. ilmestyneestä Pyhäjokiseudusta.



Käsittämätön päätös taas! Mistä rahat ja kenen kustannuksella..??
Ilmoita asiaton kommentti