Peltomäki auttaa paikallisia yrittäjiä ydinvoimalahanketta varten
- Luolan päässä lisätietoa. Lauri Laajala (vas.) ja Risto Pietilä (oik.) sekä Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen vierailivat Olkiluodossa. Keski- ja matala-aktiivisen jätteen siilossa pitäisi viettää aikaa yli 3 kuukautt
PYHÄJOKIALUE Pyhäjokialueen kuluneen uutisvuoden isoin asia on ydinvoimalapäätös. Fennovoiman päätöstä uuden ydinvoimalan sijoittamispaikkakunnasta odotettiin jo kesällä. Päätös siitä, että uusi ydinvoimala sijoittuu Pyhäjoelle eikä Simoon, saatiin lokakuun alussa.
Päätöksen jälkeen koko Pyhäjokialueella on alettu miettiä, millaisia vaikutuksia isolla, kansainvälisellä hankkeella alueelle onkaan.
Taustatyö ison urakan onnistumiseksi käy kiivaana. Yksi voimakkaasti alueella toimivia pienyrittäjiä yhteenkokoava voimavara on Raahen seutukunnassa työskentelevä Pekka Peltomäki. Hänen vetämänsä projekti kannustaa paikallisia yrittäjä verkostoitumaan ja saamaan kansainvälisiä työmahdollisuuksia.
Konkreettisinta seutukunnan hankkeiden tarjoamaa tukea ovat eurot, joilla yrittäjä voi esimerkiksi palkata asiantuntijan yrityskäynnille. Tukea voi käyttää muun muassa kielikäännös- ja juridiikka-asioihin.
Peltomäki korostaa, että aikaa valmistautumiseen on. Nyt yrittäjien kannattaa tehdä itsensä kanssa päätös, onko valmis lähtemään mukaan ydinvoimalahanke-projektiin ja miettimään, mitkä ovat omat odotukset.
– Täytyy alkaa valmistautua ja tehdä töitä viranomaisvaatimuksien ja pääurakoitsijan asettamien vaatimusten täyttämiseksi, hän korostaa.
Ensimmäisenä hän kehottaa yrittäjiä varmistamaan, että nettisivut ovat myös englanniksi, koska kansainvälisten työkohteiden kieli on englanti.
– Tässä on sauma yrittäjillä yleiseen tason nostoon, mikä on satsausta yleensäkin tulevaisuuteen, hän kannustaa.
Ydinvoimalahankkeen lisäksi Peltomäki korostaa, että Pohjois-Suomen ja Barentsin alueelle on suunnitteilla muitakin kansainvälisiä suurhankkeita.
Paikallisia yrittäjiä hän kehottaa hakemaan tietoa siitä, miten ylipäätään pääsee tekemään tarjouksia ja toimimaan oikein haastavassa lupaviidakossa.
Lue koko juttu 29.12. Pyhäjokiseudusta.


