Omat ja muiden elukat rakkaita
- Innolla työhön. Valvontaeläinlääkäri Sirkka Hankonen aloittaa tyhjältä pöydältä. Hän on eläinten kanssa tekemisissä myös työn ulkopuolella. Kotitilalla on lampaita, lehmiä ja koiria.
Rakkaus eläimiin sai haapavetisen Sirkka Hankosen aikanaan opiskelemaan eläinlääkäriksi. Sirkka suunnitteli työskentelevänsä pieneläinlääkärinä, mutta lähempi tutustuminen lehmään muutti kaiken.
– Kun näin lehmän ensimmäisen kerran, se oli siinä, hän muistelee.
Helsingissä syntynyt ja Lempäälässä pitkään asunut Sirkka kotiutui Haapaveden Korkattiin puolisonsa Antin kotitilalle. Kolmilapsisen perheen lemmikkejä ovat tilan lampaat ja lehmät sekä kaksi laumanvartijakoiraa.
Työssään Sirkka saa onnistumisen elämyksiä, kun eläinten olot paranevat. Samalla hän kokee vaikuttavansa myönteisesti myös ihmisten hyvinvointiin.
Sirkka on aloittanut vuoden alussa valvontaeläinlääkärinä. Hän kiertää tekemässä monenlaisia tarkastuksia Haapavedellä, Oulaisissa, Vihannissa, Siikalatvalla ja Pyhännällä.
Aluetta Sirkka pitää eläinsuojelunäkökulmasta katsottuna melko rauhallisena seutuna. Maataloudessa tapahtuvaa kasvuvimmaa hän ei pidä pelkästään myönteisenä asiana.
– Kun talous alkaa olla tiukilla maatiloilla, ihmiset väsyvät. Tilanteen vaatiessa pitäisi osata lyödä jarrut päälle, ettei ajauduttaisi ongelmiin, Sirkka huomauttaa.
Valvontaeläinlääkärin työhön kuuluvat muun muassa eläinsuojelu- ja eläintautitehtävät, alkutuotannon valvonta, maidontuotantotilojen hygieniatarkastukset ja elintarvikelaitosten valvonta.
Lue koko juttu 5.1. Pyhäjokiseudusta.


