Haapavetiset kuudensia ja oulaistelaiset yhdeksänsiä
HAUKIPUDAS Pohjois-Pohjanmaan maakuntaviesti Haukiputaan Virpiniemessä sujui ilman suurempia yllätyksiä. Oulu uusi viestivoiton yli neljän minuutin erolla ennen Kuusamon ykkösjoukkuetta.
Avausosuudella Kuusamon Harri Korva ja Oulun Sami Vuoti tulivat vaihtoon sekunnin välein. Toisella osuudella Oulu otti paikkansa kärjessä ja eroa muihin alkoi syntyä jokaisella osuudella lisää.
Kolmanneksi sijoittunut Raahe nosti osakkeitaan loppua kohden. Neljänneksi sijoittunut Kempele hävisi minuutin.
Pyhäjokialueen joukkueista Haapavesi oli kuudes ja Oulainen yhdeksäs. Joukkueet putosivat kärkijoukkueiden kelkasta alkuosuuksilla. Haapavesi kolkutteli viestissä sijoilla 8-6. Joukkueessa hiihtivät Teemu Paavola, Jussi Rytky, Tellervo Ranto, Veera Partanen, Roosa Juuska, Janne Martikainen ja Jukka Pekkala. Viimevuotisesta sijoituksesta joukkue tipahti yhden pykälän alaspäin.
Oulainen teki myös tasaisen esityksen joukkueella Janne Tuomaala, Joni Kangas, Katariina Kätkä, Anni Huuha, Terhi Lehtola, Matti Linna ja Joona Männistö. Viime vuonna joukkue oli Kempeleessä hiihdetyssä viestissä viides.
A-sarjassa oli mukana kaikkiaan 11 joukkuetta. Neljä osuutta käsittävässä C-sarjassa hiihti 22 joukkuetta. Kärkikolmikon muodostivat Oulunsalo I, Oulu I ja Yli-Ii. Alueen joukkueista Pyhäjoki oli 12:s. Joukkueen muodostivat Jari ja Eeva-Kaisa Loukusa sekä Antti Mattila ja Ruut Tornberg-Mattila.
Viestistä lisää maanantain 9.1. Pyhäjokiseudussa.
Tuloksia:
A (5+3+3+3+5+5+10 km)
1) Oulu 1 1.26.23. 1. osuus Sami Vuoti 12.27 (2), 2. osuus Olli Jaakkola 7.17/19.45 (1), 3. osuus Vilma Kukkonen 8.21/28.06 (1), 4. osuus Tiia Rantala 7.50/35.56 (1), 5. osuus Eeva Palosaari 13.41/49.38 (1), 6. osuus Joonas Pääkkölä 13.03/1.02.42 (1), 7. osuus Heikki Palosaari 23.41/1.26.23 (1)
2) Kuusamo 1 1.30.35. 1. osuus Harri Korva 12.26 (1), 2. osuus Samuli Ervasti 7.58/20.25 (3), 3. osuus Krista Vohlakari 8.53/29.18 (3), 4. osuus Marianne Haataja 8.50/38.09 (3), 5. osuus Jonna Kelja 13.55/52.04 (2), 6. osuus Miika Haataja 13.07/1.05.11 (2), 7. osuus Petri Nevalainen 25.23/1.30.35 (2)
3) Raahe 1.32.00. 1. osuus Mika Ahistus 13.11 (7), 2. osuus Aapo Erkkilä 7.44/20.56 (5), 3. osuus Noora Räisänen 8.22/29.18 (2), 4. osuus Mira Räisänen 8.26/37.44 (2), 5. osuus Minna Ahistus 15.00/52.44 (5), 6. osuus Lauri Mannila 13.13/1.05.58 (3), 7. osuus Markus Kanamäki 26.02/1.32.00 (3)
4) Kempele 1.33.01. 1. osuus Jani Ahola 12.36 (4), 2. osuus Eera-Matti Karppinen 8.41/21.17 (7), 3. osuus Annika Kyröläinen 11.07/32.24 (10), 4. osuus Sanna Martikkala 7.32/39.57 (9), 5. osuus Marjo Loukkola 13.55/53.52 (6), 6. osuus Kalle Määttä 12.55/1.06.47 (4), 7. osuus Heikki Korpela 26.13/1.33.01 (4)
5) Ii 1.33.59. 1. osuus Matias Tiiro 12.37 (5), 2. osuus Ville Tiiro 7.45/20.23 (2), 3. osuus Johanna Juntunen 10.03/30.27 (7), 4. osuus Aija Söyrinki 8.25/38.53 (4), 5. osuus Linda Härkönen 13.45/52.38 (3), 6. osuus Niko Holmström 14.53/1.07.32 (6), 7. osuus Antti Harmaala 26.26/1.33.59 (5)
6) Haapavesi 1.34.31. 1. osuus Teemu Paavola 13.49 (8), 2. osuus Jussi Rytky 7.07/20.57 (6), 3. osuus Tellervo Ranto 9.20/30.17 (6), 4. osuus Veera Partanen 9.08/39.26 (7), 5. osuus Roosa Juuska 14.41/54.07 (8), 6. osuus Janne Martikainen 13.26/1.07.33 (7), 7. osuus Jukka Pekkala 26.57/1.34.31 (6)
7) Oulu 2 1.35.24. 1. osuus Joel Sariola 12.35 (3), 2. osuus Hannu Kaikkonen 7.57/20.32 (4), 3. osuus Marjut Vuorenmaa 9.35/30.07 (4), 4. osuus Laura Kukkonen 8.46/38.53 (5), 5. osuus Maija Oravamäki 13.46/52.39 (4), 6. osuus Oula Mattila 14.48/1.07.28 (5), 7. osuus Kalle Nousiainen 27.56/1.35.24 (7)
8) Kuusamo 2 1.35.37. 1. osuus Janne Kivilahti 12.44 (6), 2. osuus Kalle Saapunki 8.39/21.23 (8), 3. osuus Eveliina Korva 8.53/30.16 (5), 4. osuus Sofia Ervasti 9.08/39.25 (6), 5. osuus Piritta Määttä 14.40/54.05 (7), 6. osuus Jussi Pesonen 15.01/1.09.07 (9), 7. osuus Jukka Kivilahti 26.30/1.35.37 (8)
9) Oulainen 1.36.14. 1. osuus Janne Tuomaala 14.32 (10), 2. osuus Jouni Kangas 8.19/22.51 (9), 3. osuus Katariina Kätkä 8.30/31.21 (8), 4. osuus Anni Huuha 8.20/39.42 (8), 5. osuus Terhi Lehtola 15.19/55.01 (9), 6. osuus Matti Linna 13.24/1.08.26 (8), 7. osuus Joona Männistö 27.47/1.36.14 (9)
10) Liminka 1.41.58. 1. osuus Markku Parkkila 14.23 (9), 2. osuus Antti Parkkila 8.37/23.00 (10), 3. osuus Sanna Junttola 9.06/32.07 (9), 4. osuus Tanja Kellokumpu 9.20/41.27 (10), 5. osuus Annamari Parkkila 15.55/57.23 (10), 6. osuus Matti Korhonen 15.00/1.12.23 (10), 7. osuus Juhani Tolonen 29.34/1.41.58 (10)
11) Haukipudas 1.43.11. 1. osuus Samuli Harju 16.03 (11), 2. osuus Seppo Illikainen 8.04/24.07 (11), 3. osuus Maria Hiivala 9.49/33.57 (11), 4. osuus Milla Ollonen 9.10/43.07 (11), 5. osuus Elisa Harju 17.35/1.00.43 (11), 6. osuus Mikko Suomela 16.52/1.17.35 (11), 7. osuus Veli-Matti Niskanen 25.36/1.43.11 (11)
C (5 + 3 + 3 + 5 km)
1) Oulunsalo 1 40.35, 2) Oulu 1 42.00, 3) Yli-Ii 43.44, 4) Kiiminki 44.34, 5) Taivalkoski 44.41, 6) Oulu 2 44.55, 7) Raahe 1 45.11, 8) Oulunsalo 2 46.33, 9) Pudasjärvi 1 47.01, 10) Kempele 47.02, 11) Oulu 3 47.33, 12) Pyhäjoki 48.01. 1. osuus Jari Loukusa 13.42 (9), 2. osuus Eeva-Kaisa Loukusa 7.46/21.29 (4), 3. osuus Antti Mattila 12.14/33.43 (12), 4. osuus Ruut Tornberg-Mattila 14.18/48.01 (12), 13) Siikalatva 48.20, 14) Ii 48.59, 15) Utajärvi 48.59, 16) Haukipudas 1 50.11, 17) Pudasjärvi 2 51.13, 18) Muhos 2 51.15, 19) Liminka 52.09, 20) Raahe 2 55.21, 21) Haukipudas 2 57.08, 22) Haukipudas 3 1.04.54


