Uutiset

Päivitetty 9.1.2012 11:04, julkaistu 9.1.2012 11:03

Auraajillakin on tietämistä

PYHÄJOKIALUE Jos ei tämä talvi päästä helpolla autoilijoita, ei se päästä sen helpommalla teiden kunnossapitäjiäkään. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen liikennevastuualueen aluevastaava Pekka Toiviainen luonnehtii talvea sanalla hankala.

Lauha alkutalvi sai aikaan lumipolanteet, ja entisestään lauhempi jakso sai hiekoitushiekat painumaan polanteiden läpi ja aiheuttamaan epätasaisuutta. Höylät ovat nyt jyystäneet raiteisia teitä, eivätkä polanteet ole Toiviaisen mukaan mahdottomia.

– Joskus on ongelmallinen keli. Lumi lentää vaakatasossa monta päivää. Jo kymmenen minuutin päästä näyttää siltä, ettei tietä ole aurattu. Kyllä auramiehet yrittää kaikkensa. Talvi koettelee kaikkien hermoja, Toiviainen toteaa.

Aurat eivät lähde liikkeelle heti lumisateen alettua. Kolmanteen hoitoluokkaan kuuluvalle tielle saa kertyä lunta viisi senttiä. Sen jälkeen aura-auton kuljettaja kääntää virta-avainta ja aloittaa urakkansa.

Yksi kalusto putsaa kuudessa tunnissa 70-80 kilometriä tietä risteysalueineen. Hiekoitusauton kuskilla kuluu reitillään aikaa kahdeksan tuntia.

Lue koko juttu 9.1. Pyhäjokiseudusta.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)10.1.2012 12:19

Kylläpä Laura teit jutun. Kerronpa minäkin tähän oman näkemykseni:
Suvannon tiehöylä käy ja kukkuu tienposkessa joutokäynnillä kun kuljettaja lähtee ties minne kahvitauolle, kestää tasan puoli tuntia. Tämä ei ole vitsi. Että joo, "Kyllä auramiehet yrittää kaikkensa". Eiköhän tuollainen joutokäynti olisi sakon paikka?
En voi ymmärtää miksi noita urakoita ei voida kilpailuttaa kun tuolle yhelle annetaan kaikki. Tekee ja toskaa niin että saa joka päivä olla "tekemässä".

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)9.1.2012 11:44

3 luokan teitä ei vaan aurata, se on nähty tänä talvena, joten laittakaa nelivetokalustoa että pääsette perille.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Seuturasteilla mukana monta ensikertalaista

    UUTISET 17.5. 16:18 51

  2. Justimusfilms syksyllä telkkariin

    KULTTUURI 16.5. 16:38 21

  3. Muista lukioista ylioppilaaksi kirjoittaneet

    UUTISET 16.5. 16:32 00

  4. Kirkkokuorolla helatorstain konsertit Merijärvellä ja Oulaisissa

    UUTISET 16.5. 15:56 40

  5. Haapaveden omaishoitorahat hupenivat jo

    UUTISET 16.5. 14:20 10

  6. Haapavesi ei niele työkkärin lakkautusta

    UUTISET 16.5. 14:15 13

  7. Kotiseutumuseo saa uuden kodin Myyrilästä

    UUTISET 16.5. 14:10 42

  8. Oulaisten lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 13:57 30

  9. Pyhäjoen lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 12:33 10

  10. Haapaveden lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 08:24 20

  1. Seuturasteilla mukana monta ensikertalaista

    UUTISET 17.5. 16:18 51

  2. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 6478

  3. Justimusfilms syksyllä telkkariin

    KULTTUURI 16.5. 16:38 21

  4. Kirkkokuorolla helatorstain konsertit Merijärvellä ja Oulaisissa

    UUTISET 16.5. 15:56 41

  5. Haapaveden lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 08:24 21

  6. Kotiseutumuseo saa uuden kodin Myyrilästä

    UUTISET 16.5. 14:10 42

  1. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 6478

  2. Oulaisten yläkoulun joukkue kolmanneksi Nou Hätä -kilpailussa

    UUTISET 12.5. 16:40 124

  3. Ulla palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    LÄHEISET 10.5. 11:39 151

  4. Taukokangas vei lentopallomestaruuden

    URHEILU 11.5. 10:59 101

  5. Eija palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    UUTISET 9.5. 15:53 121

  6. Oulainen ja Haapavesi menettävät työkkärinsä

    UUTISET 14.5. 10:09 69

  7. Tehostettu liikennevalvonnan isku Pyhäjokialueella

    UUTISET 11.5. 16:08 84

  8. Seuturasteilla mukana monta ensikertalaista

    UUTISET 17.5. 16:18 51

  9. Kotiseutumuseo saa uuden kodin Myyrilästä

    UUTISET 16.5. 14:10 42

  10. Oulaisten vapaista vuokra-asunnoista kootaan tietoja yhteiseen palvelupaikkaan

    UUTISET 10.5. 11:13 42

  1. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 6478

  2. 13 tunnin piiritys Haapavedellä

    UUTISET 21.4. 09:23 231

  3. Sievin jalkineelle merkittävä tilaus Ruotsin puolustusvoimilta

    UUTISET 3.5. 10:23 167

  4. Ulla palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    LÄHEISET 10.5. 11:39 151

  5. Hanhikivipäivät viikonloppuna Pyhäjoella

    UUTISET 4.5. 16:42 157

  6. Maitotilallinenkin kaipaa kukkaroonsa katetta

    UUTISET 21.4. 10:48 151

  7. Käärmeiden kanssa käsikkäin

    UUTISET 20.4. 13:51 132

  8. Äänestä Hiihtäjäpatsaalle lakkia!

    UUTISET 16.4. 17:36 167

  9. Eija palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    UUTISET 9.5. 15:53 127

  10. Millaisia ajatuksia vanhempainilta herätti?

    UUTISET 22.4. 12:43 127

  1. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 64 78 1075

  2. Oulaisten lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 13:57 3 0 171

  3. Muista lukioista ylioppilaaksi kirjoittaneet

    UUTISET 16.5. 16:32 0 0 135

  4. Seuturasteilla mukana monta ensikertalaista

    UUTISET 17.5. 16:18 5 1 131

  5. Justimusfilms syksyllä telkkariin

    KULTTUURI 16.5. 16:38 2 1 103

  6. Haapaveden lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 08:24 2 0 92

  7. Kirkkokuorolla helatorstain konsertit Merijärvellä ja Oulaisissa

    UUTISET 16.5. 15:56 4 0 62

  8. Haapavesi ei niele työkkärin lakkautusta

    UUTISET 16.5. 14:15 1 3 58

  9. Pyhäjoen lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 12:33 1 0 44

  10. Haapaveden omaishoitorahat hupenivat jo

    UUTISET 16.5. 14:20 1 0 43

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pyhäjokiseutu, Asemakatu 1, PL 1, 86301 OULAINEN  Vaihde: 010 665 5145  Fax: (08) 479 5125  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot