Saulin kainalossa juotiin jo nimikkokahvia
OULAINEN Tunnelma Sauli Niinistön (kok) nimikkokahvilassa Oulaisissa oli vaali-iltana tiivis. Ehdokas itse oli läsnä tukijoidensa keskuudessa seinäjulisteina, esitteinä ja nimilogoina kahvitustarvikkeissa.
Jo ensimmäisten laskettujen ennakkoäänten jälkeen väki huokasi tyytyväisenä. Niinistön selvä ykköspaikka pysyi läpi illan. Jännitysnäytelmän ainekset valvojaisiltaan antoi sen sijaan haastajan nimi, Paavo Väyrynen (kesk) vai Pekka Haavisto (vihr).
– Haavisto nousee vielä Väyrysen ohi, uskottiin kommenteissa liki alusta lähtien.
Haaviston puolesta puhui nuoruus. Siksi väki näkisi hänet mielellään oman ehdokkaansa kanssa finaalitaistelussa.
Niinistön nimikkokahvilan väki piti varmana alusta lähtien sitä, toinen kierros tulee.
– Prosenttiluvut ovat 42 Niinistölle ja 16 toiselle, tuumaili Kortesojan Jorma.
Vieruskaverit pohtivat, että Niinistön lukua ei nyt parane mennä arvailemaan, pääasia on, että se on yli 40.
Puoli tuntia ennakkoäänten laskennan jälkeen tuvan tunnelma oli niin kuuma, että päällystakit joutivat naulakkoon. Niitä kun ei ensimmäisten prosenttilukujen seuraamiselta kukaan malttanut ottaa pois.
Hämäläisen Ulla tarjosi kahvia ja muut naiset keittiössä päästivät takaovesta raitista ilmaa. Hyvän illan toivotuksen myhäili pääovelta Rahkolan Pekka ja toi mieluisia tulijaisia.
– Onkohan oikean merkkistä kahvia, hän tuumasi ja antoi Nevalan Marja-Liisalle vihreäkuorisen kahvipaketin keitettäväksi.
Lisää väkeä tippui vähitellen, niin, että lisäpenkit olivat tarpeeseen.
Nevala itse sanoi aina juovansa Presidenttiä. Vaali-iltana kahvi herkkuineen maistui seinäjulisteena seisovan oman ja äänestyskansansuosikiksi nousseen Niinistön kainalossa.
Hannuksen Aila-Annikki ei malttanut hakea santsikuppia, kun Ylen matemaattista ennustetta odotettiin. Juuri kun Hannuksen Reijo toi hänelle suolaista iltapurtavaa, laskennallinen tilasto varmenteli Saulin johtoasemaa. Vierestä kuului, kuinka Haavisto ja Väyrynen jatkoivat taistelua toisesta sijasta. Prosenttierot kaventuivat sitä mukaan kun ääniä saatiin enemmän laskettua.
Kokoomuksen vaalituvalla tiedettiin, että äänestyspäivänä väki on ollut liikkeellä.
– Ihan jonoiksi asti, moni kommentoi.
Ratkaisevimmaksi käänteeksi Niinistön haastajaa miettiessään kokoomusväki summasi juuri vaalipäivänä annetut äänet. Jyväskylän seudun äänilaskennan valmistuminen tuntui monesta ratkaisevimmalta.
Muidenkin puolueiden kannatusta kokoomustuvalla ehdittiin pohtia.
– Mitäs nyt tekee Mikael Junger (sdp), hänhän aikoi erota tehtävästään, jos vaalit menevät huonosti, muisti moni.
Timo Soinin (ps) ja puolueensa kannatusprosenttilukujen pienuudesta riitti myös spekulointia.



Perussuomalaisten puoluejäsenyyslyhenne on ps., ei pers.
Ilmoita asiaton kommentti