Oulaisten yrittäjäyhdistys on maakunnan paras
OULAINEN Oulaisten Yrittäjät on voittanut maakunnallisen yrittäjäyhdistyspalkinnon. Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien valitsemassa, yli 250 jäsenisessä yhdistyssarjassa mukanaollutta Oulaisten yhdistystä kiitellään esimerkillisestä, aktiivisesta ja näkyvästä toiminnasta.
Yksi painokkain perustelu kärkisijalle on paikallisen yrittäjäyhdistyksen vaikuttamistyö omassa kaupungissa. Erityisesimerkiksi on nostettu järjestelmällinen ja hioutunut oppilaitosyhteistyö. Lukio-opiskelijoille suunnattu yrittäjyyskasvatus on Oulaisten yrittäjäyhdistyksen tuottamaa.
– Olen positiivisesti yllättynyt, kun Oulaisten Yrittäjät palkittiin kolmannen kerran peräkkäin vuoden paikallisyhdistyksenä. Kunnianosoitus kuuluu ehdottomasti koko jäsenistölle. Totta on, että jokainen yhdistys on jäsenistönsä näköinen. Voin ylpeänä sanoa, että meillä se näyttää hienolta, puheenjohtaja Eero Simunaniemi Oulaisten Yrittäjäyhdistyksestä sanoo.
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät palkitsivat alueellisesti myös Utajärven Yrittäjät ry:n ja Haukiputaan Yrittäjät ry:n. Näitä kolmea yhdistystä esitetään myös Suomen Yrittäjien valtakunnalliseen Vuoden paikallisyhdistysarviointiin.
Lue koko juttu torstain 26.1. Pyhäjokiseudusta.



onnittelut menestyksestä
Ilmoita asiaton kommentti