Säästöjä löytyi terveydenhoitoon yhteistyöstä
- Kahvihampaan kolotukselle vastinetta. Mehtälän Aili ja Pauli ovat Salmenrannan vakioasukkaita. Anu Haarala tuli Salmenrantaan vastaavaksi hoitajaksi viime syksynä.
MERIJÄRVI Terveydenhuollosta aiheutuvien kulujen kanssa pähkäillään useissa kunnissa. Kuntalaisten terveydenhoito ja erikoissairaanhoito on sara, jota on vaikea ennakoida ja varata sopiva määräraha vuotuiseen talousarvioon.
Merijärvinen kunnanvaltuutettu ja perusturvalautakunnan jäsen Toivo Savukoski antaa kotikuntansa osalta vinkkiä, josta voi löytyä kättä pidempää myös muiden kuntien terveydenhoitoyhtälöön.
-Merijärvellä perusturvan menot saatiin paremmalle mallille, kun aloitettiin yhteistyö Salmenrannan palvelukeskuksen kanssa, Savukoski kertoo.
Yhteistyö tarkoittaa käytännössä sitä, että osa Kalajoen vuodeosastolla hoidossa olevista merijärvisistä potilaista siirretään hoidettavaksi Salmenrantaan. Kunnon salliessa, potilaat kotiutetaan Salmenrannasta kotihoitoon. Hoito vuodeosastolla on kalliimpaa kuin palvelukeskuksessa, joten käytännöllä saadaan säästettyä terveydenhoitokuluja.
Salmenrannan vastaava hoitaja Anu Haarala korostaa, että kaikki siirrot tehdään vasta tarkan konsultaation jälkeen. Lääkäri ja sairaanhoitaja arvioivat, ketkä vuodeosaston potilaat pärjäävät palveluasumispaikassa.
-Sairaanhoidolliset resurssit ovat Salmenrannassa rajalliset, joten vain perushoitoa tarvitsevia potilaita siirretään Kalajoelta Salmenrantaan, Haarala linjaa.
Haarala arvioi, että vuodeosastopotilaita hoidetaan Salmenrannassa kuukausittain. Parhaillaankin palvelukeskuksessa on yksi akuuttihoitoa tarvitseva potilas.
Palvelukeskus on 21-paikkainen. Keskuksessa asuu vakituisesti 19 asukasta, yksi paikoista on vuorohoitopaikka ja yksi paikka akuuttipotilaalle.
-Kysyntää on enemmän kuin palvelua voidaan tarjota. Paikkoja tarvittaisiin enemmänkin, mutta oman paikkakunnan tarpeeseen pystymme vastaamaan, Haarala vertaa.
Koska Kalajoen kaupunki tuottaa Merijärvellä tarvittavat perusturvapalvelut, myös kalajokisia hoidetaan Salmenrannassa. Haarala kertoo, että Salmenrannassa asuu myös kolme kalajokista asukasta.
Haaralan mielestä käytäntö sopii hyvin Salmenrantaan. Keskuksen lähihoitajat Arja Talus ja Raija Hiitola eivät koe, että vuodeosastopotilaiden hoito hankaloittaisi työntekoa.
-Sehän on vain hyvä, että merijärviset pääsevät omaan kuntaan hoidettavaksi. Ja potilaalle on varmasti ihana asia, kun pääsee palvelukeskuksesta siirtymään omaan kotiin, hoitajakaksikko sanoo.
Lue koko juttu maanantain 30. tammikuuta Pyhäjokiseudusta.



Onpa tosi mukava nähdä näin positiivisia uutisia vanhusten hoitamisesta. Vielä vaan enemmän tekstiä siitä, että teot ovat arvovalintoja, perusteluja inhimillisestä näkökulmasta ja rahan kiiltoa vähemmäksi.
Ilmoita asiaton kommentti