Uutiset

Päivitetty 1.2.2012 13:32, julkaistu 1.2.2012 13:32

Fennovoima sai tarjoukset ydinvoimalasta

PYHÄJOKI Fennovoima on saanut tarjoukset Pyhäjoelle nousevasta Hanhikivi 1-ydinvoimalaitosyksiköstään. Yhtiö vastaanotti tiistaina ydinvoimalan kaupalliset tarjoukset. Tekniset tarjoukset saapuivat aiemmin tammikuussa, ja Fennovoima on jo aloittanut niiden arvioimisen. Tarjoukset sisältävät reaktori- ja turbiinilaitosten toimittamisen ja rakentamisen.

Ehdokkaat Fennovoiman ydinvoimalaitoksen toimittajaksi ovat ranskalainen Areva EPR -laitoksellaan ja japanilainen Toshiba ABWR -laitoksellaan. Fennovoima valitsi Arevan ja Toshiban vaihtoehdoikseen ydinvoimalaitoksen toimittajaksi jo vuonna 2008 ja on siitä lähtien tehnyt teknistä suunnittelutyötä molempien yhtiöiden kanssa.

Arevan tapauksessa turbiinin toimittaa joko Alstom tai Siemens, joiden kanssa Fennovoima on niin ikään tehnyt teknistä kehitystyötä jo aiemmin. Toshiba vastaa itse sekä reaktori- että turbiinilaitoksen toimittamisesta.

Laitostoimittaja valitaan vuonna 2012 tai 2013. Samalla päätetään myös ydinvoimalan toimitusmalli eli se, mitä kaikkea kuuluu laitostoimittajan vastaamaan kokonaisuuteen. Fennovoiman ydinvoimalahankkeen rakentamisaikataulu tarkentuu laitostoimittajan kanssa käytävissä neuvotteluissa ja laitossopimuksessa.

Saatujen tarjousten ulkopuolella ovat kaikki infrastruktuurityöt, kuten maansiirtotyöt, louhinnat ja vesirakennustyöt, jotka tehdään ennen kuin Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitosyksikköä aletaan rakentaa. Lisäksi tarjousten ulkopuolella ovat muun muassa toimistorakennuksen, vierailukeskuksen ja noin 1000 työntekijälle tarkoitetun asuinalueen rakentaminen. Laitostoimituksen ulkopuolella olevien töiden rakennuttajana toimii Fennovoima.

Fennovoiman ydinvoimala rakennetaan uudelle laitospaikalle, joten ensin aluetta valmistellaan. Valmistelevia töitä ovat muun muassa uuden tien rakentaminen ja kunnallistekniikan tuominen alueelle. Parhaillaan Hanhikiven niemellä tehdään erilaisia tarkentavia ympäristötutkimuksia.

Erityisesti Pyhäjoella ja muualla Pohjois-Pohjanmaalla on käynnissä hankkeita, joiden tarkoitus on auttaa alueen yrityksiä sekä julkishallintoa valmistautumaan ydinvoimalan rakentamiseen.

Tulevan ydinvoimalan sähkö menee kokonaisuudessaan omakustannushintaan Fennovoiman 70 omistajalle.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)2.2.2012 12:21

Areva?
Toshiba??????
Googlatkaa Arevaa,tieto mitä löytyy kyseisestä yhtiöstä ei anna kovin imartelevaa kuvaa!
Eikö se ollut Toshiban rakentama laitos se joka räjähti taivaan tuuliin Japanissa!!!!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Seuturasteilla mukana monta ensikertalaista

    UUTISET 17.5. 16:18 51

  2. Justimusfilms syksyllä telkkariin

    KULTTUURI 16.5. 16:38 21

  3. Muista lukioista ylioppilaaksi kirjoittaneet

    UUTISET 16.5. 16:32 00

  4. Kirkkokuorolla helatorstain konsertit Merijärvellä ja Oulaisissa

    UUTISET 16.5. 15:56 40

  5. Haapaveden omaishoitorahat hupenivat jo

    UUTISET 16.5. 14:20 10

  6. Haapavesi ei niele työkkärin lakkautusta

    UUTISET 16.5. 14:15 13

  7. Kotiseutumuseo saa uuden kodin Myyrilästä

    UUTISET 16.5. 14:10 42

  8. Oulaisten lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 13:57 30

  9. Pyhäjoen lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 12:33 10

  10. Haapaveden lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 08:24 20

  1. Seuturasteilla mukana monta ensikertalaista

    UUTISET 17.5. 16:18 51

  2. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 6478

  3. Justimusfilms syksyllä telkkariin

    KULTTUURI 16.5. 16:38 21

  4. Kirkkokuorolla helatorstain konsertit Merijärvellä ja Oulaisissa

    UUTISET 16.5. 15:56 41

  5. Haapaveden lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 08:24 21

  6. Kotiseutumuseo saa uuden kodin Myyrilästä

    UUTISET 16.5. 14:10 42

  1. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 6478

  2. Oulaisten yläkoulun joukkue kolmanneksi Nou Hätä -kilpailussa

    UUTISET 12.5. 16:40 124

  3. Ulla palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    LÄHEISET 10.5. 11:39 151

  4. Taukokangas vei lentopallomestaruuden

    URHEILU 11.5. 10:59 101

  5. Eija palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    UUTISET 9.5. 15:53 121

  6. Oulainen ja Haapavesi menettävät työkkärinsä

    UUTISET 14.5. 10:09 69

  7. Tehostettu liikennevalvonnan isku Pyhäjokialueella

    UUTISET 11.5. 16:08 84

  8. Seuturasteilla mukana monta ensikertalaista

    UUTISET 17.5. 16:18 51

  9. Kotiseutumuseo saa uuden kodin Myyrilästä

    UUTISET 16.5. 14:10 42

  10. Oulaisten vapaista vuokra-asunnoista kootaan tietoja yhteiseen palvelupaikkaan

    UUTISET 10.5. 11:13 42

  1. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 6478

  2. 13 tunnin piiritys Haapavedellä

    UUTISET 21.4. 09:23 231

  3. Sievin jalkineelle merkittävä tilaus Ruotsin puolustusvoimilta

    UUTISET 3.5. 10:23 167

  4. Ulla palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    LÄHEISET 10.5. 11:39 151

  5. Hanhikivipäivät viikonloppuna Pyhäjoella

    UUTISET 4.5. 16:42 157

  6. Maitotilallinenkin kaipaa kukkaroonsa katetta

    UUTISET 21.4. 10:48 151

  7. Käärmeiden kanssa käsikkäin

    UUTISET 20.4. 13:51 132

  8. Äänestä Hiihtäjäpatsaalle lakkia!

    UUTISET 16.4. 17:36 167

  9. Eija palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    UUTISET 9.5. 15:53 127

  10. Millaisia ajatuksia vanhempainilta herätti?

    UUTISET 22.4. 12:43 127

  1. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 64 78 3

  2. Tiettömillä taipaleilla

    URHEILU 2.5. 12:08 5 3 2

  3. Elävien kuvien kerho kirjastossa

    KULTTUURI 28.3. 14:52 5 0 1

  4. Oulaisten lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 13:57 3 0 1

  5. Lipponen jäi Essayahin jälkeen Pyhäjoella

    UUTISET 22.1. 21:42 3 0 1

  6. Monta nousukasta Vihannissa

    UUTISET 22.1. 21:23 1 0 1

  7. Kärsämäkinen nuori löytyi

    UUTISET 22.1. 14:32 7 3 1

  8. Tutkijaryhmä pohtimaan kuntaliitosten henkisiä vaikutuksia

    UUTISET 21.1. 17:47 6 3 1

  9. Rattijuoppo katkaisi valaisinpylvään Piipsjärvellä

    UUTISET 22.1. 10:39 6 3 1

  10. Pahoinpitely Vihannissa

    UUTISET 22.1. 10:00 5 0 1

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pyhäjokiseutu, Asemakatu 1, PL 1, 86301 OULAINEN  Vaihde: 010 665 5145  Fax: (08) 479 5125  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot