Uutiset

Päivitetty 3.2.2012 10:26, julkaistu 3.2.2012 10:25

Niinistö voitti nuorisovaalit

Valtakunnallisten nuorisovaalien toisella kierroksella Sauli Niinistö sai 76,5 % äänistä ja Timo Soini 23,5 %. Nuorisovaalien toisen kierroksen äänestys järjestettiin oppilaitoksissa uurnavaalina 23.-27.1. Kokonaisuudessaan nuorisovaaleihin osallistui lähes 650 yläkoulua, lukiota ja toisen asteen ammatillista oppilaitosta. Nuorisovaaleissa äänestivät näiden oppilaitosten oppilaat, joilla ei vielä ole äänioikeutta. Nuorisovaalien toisella kierroksella annettiin 48 555 hyväksyttyä ääntä. Valtakunnalliset nuorisovaalit järjestää Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry.

Nuorisovaalien toisen kierroksen ehdokkaat määräytyivät nuorisovaalien ensimmäisen kierroksen perusteella, jolloin Sauli Niinistö sai 36,1 % äänistä ja Timo Soini 20,3 %. Pekka Haavisto oli kolmannella sijalla (16,2 % äänistä) ja jäi toisen kierroksen ulkopuolelle.

Nuorisovaalit ovat osa koulujen demokratiakasvatusta, ja niissä opetellaan, miten vaalit ja demokratia toimivat sekä miten äänestäminen tapahtuu. Allianssi kannustaa kouluja käsittelemään vaaleja, vaaliteemoja ja seuraamaan ehdokkaita sekä innostaa aktiivisuuteen myös niitä nuoria, joilla ei vielä ole äänioikeutta. Presidentinvaalien yhteydessä nuorisovaaleja kokeiltiin nyt ensimmäistä kertaa.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)3.2.2012 11:23

Melkoinen "uutinen".

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Seuturasteilla mukana monta ensikertalaista

    UUTISET 17.5. 16:18 51

  2. Justimusfilms syksyllä telkkariin

    KULTTUURI 16.5. 16:38 21

  3. Muista lukioista ylioppilaaksi kirjoittaneet

    UUTISET 16.5. 16:32 00

  4. Kirkkokuorolla helatorstain konsertit Merijärvellä ja Oulaisissa

    UUTISET 16.5. 15:56 40

  5. Haapaveden omaishoitorahat hupenivat jo

    UUTISET 16.5. 14:20 10

  6. Haapavesi ei niele työkkärin lakkautusta

    UUTISET 16.5. 14:15 13

  7. Kotiseutumuseo saa uuden kodin Myyrilästä

    UUTISET 16.5. 14:10 42

  8. Oulaisten lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 13:57 30

  9. Pyhäjoen lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 12:33 10

  10. Haapaveden lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 08:24 20

  1. Seuturasteilla mukana monta ensikertalaista

    UUTISET 17.5. 16:18 51

  2. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 6478

  3. Justimusfilms syksyllä telkkariin

    KULTTUURI 16.5. 16:38 21

  4. Kirkkokuorolla helatorstain konsertit Merijärvellä ja Oulaisissa

    UUTISET 16.5. 15:56 41

  5. Haapaveden lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 08:24 21

  6. Kotiseutumuseo saa uuden kodin Myyrilästä

    UUTISET 16.5. 14:10 42

  1. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 6478

  2. Oulaisten yläkoulun joukkue kolmanneksi Nou Hätä -kilpailussa

    UUTISET 12.5. 16:40 124

  3. Ulla palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    LÄHEISET 10.5. 11:39 151

  4. Taukokangas vei lentopallomestaruuden

    URHEILU 11.5. 10:59 101

  5. Eija palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    UUTISET 9.5. 15:53 121

  6. Oulainen ja Haapavesi menettävät työkkärinsä

    UUTISET 14.5. 10:09 69

  7. Tehostettu liikennevalvonnan isku Pyhäjokialueella

    UUTISET 11.5. 16:08 84

  8. Seuturasteilla mukana monta ensikertalaista

    UUTISET 17.5. 16:18 51

  9. Kotiseutumuseo saa uuden kodin Myyrilästä

    UUTISET 16.5. 14:10 42

  10. Oulaisten vapaista vuokra-asunnoista kootaan tietoja yhteiseen palvelupaikkaan

    UUTISET 10.5. 11:13 42

  1. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 6478

  2. 13 tunnin piiritys Haapavedellä

    UUTISET 21.4. 09:23 231

  3. Sievin jalkineelle merkittävä tilaus Ruotsin puolustusvoimilta

    UUTISET 3.5. 10:23 167

  4. Ulla palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    LÄHEISET 10.5. 11:39 151

  5. Hanhikivipäivät viikonloppuna Pyhäjoella

    UUTISET 4.5. 16:42 157

  6. Maitotilallinenkin kaipaa kukkaroonsa katetta

    UUTISET 21.4. 10:48 151

  7. Käärmeiden kanssa käsikkäin

    UUTISET 20.4. 13:51 132

  8. Äänestä Hiihtäjäpatsaalle lakkia!

    UUTISET 16.4. 17:36 167

  9. Eija palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    UUTISET 9.5. 15:53 127

  10. Millaisia ajatuksia vanhempainilta herätti?

    UUTISET 22.4. 12:43 127

  1. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 64 78 3

  2. Tiettömillä taipaleilla

    URHEILU 2.5. 12:08 5 3 2

  3. Elävien kuvien kerho kirjastossa

    KULTTUURI 28.3. 14:52 5 0 1

  4. Oulaisten lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 13:57 3 0 1

  5. Lipponen jäi Essayahin jälkeen Pyhäjoella

    UUTISET 22.1. 21:42 3 0 1

  6. Monta nousukasta Vihannissa

    UUTISET 22.1. 21:23 1 0 1

  7. Kärsämäkinen nuori löytyi

    UUTISET 22.1. 14:32 7 3 1

  8. Tutkijaryhmä pohtimaan kuntaliitosten henkisiä vaikutuksia

    UUTISET 21.1. 17:47 6 3 1

  9. Rattijuoppo katkaisi valaisinpylvään Piipsjärvellä

    UUTISET 22.1. 10:39 6 3 1

  10. Pahoinpitely Vihannissa

    UUTISET 22.1. 10:00 5 0 1

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pyhäjokiseutu, Asemakatu 1, PL 1, 86301 OULAINEN  Vaihde: 010 665 5145  Fax: (08) 479 5125  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot