Hevostytöstä valmennus- ja vaellustallin yrittäjäksi
- Eläinten ystävä. Miia Vääräniemi on koulutukseltaan eläintenhoitaja ja maaseutuyrittäjä. Hän on tällä hetkellä virkavapaalla Oulun yliopistosta. Hevostallit ja koirankasvatus ovat kuuluneet harrastuksiin kymmenen vuotta.
HAAPAVESI Impulsiivinen ja liikkeissään nopea Miia Vääräniemi tarttui tarjottuun tilaisuuteen ja alkoi kuukauden varoitusajalla valmennus- ja vaellustallin yrittäjäksi.
Vääräniemi ei omien sanojensa mukaan vatvo asioita, vaan laittaa hihat heilumaan. Hän haki Haapaveden ammattiopisto Noran pihapiirissä sijaitsevan tallin pitäjäksi jo viime keväänä, mutta tehtävään valittiin tuolloin paikkakuntalainen yrittäjä.
Marraskuussa suunnitelmat kuitenkin muuttuivat uudemman kerran, kun Vääräniemelle tarjottiin valmennus- ja vaellustallin yrittäjän pestiä.
– Kun oppilaat tulivat joululoman jälkeen takaisin ammattiopistolle, olin jo hankkinut uudet hevoset ja pistänyt paikat kuntoon, Vääräniemi kertoo.
Opiston toiminta on uudelle yrittäjälle tuttua, sillä hän on itsekin koulun oppilas. Vaelluskurssilaisena Vääräniemi tuottaa palveluja myös itselleen, sillä talli tarjoaa vaelluskäyttöön tarkoitettuja hevosia ensisijaisesti ammattiopiston oppilaille.
Koirat ja hevoset houkuttelivat oululaisen kaupunkilaistytön kymmenkunta vuotta sitten Tyrnävälle. Muutaman tunnin tuumailun seurauksena Vääräniemen perhe muutti viime syksynä Alpualle Vihantiin.
– Etsinkin osa-aikatyötä, kenneliä ja koirahoitolaa harrastuksenaan pyörittävä Vääräniemi kertoo naureskellen.
Valmennus- ja vaellustallin avajaisia vietetään sunnuntaina 5. helmikuuta Haapaveden ammattiopisto Noran pihapiirissä. Ohjelmassa on muun muassa hiihtoratsastusta, perinteistä ratsastusta, poniajelua sekä kotatunnelmaa.
Lue koko juttu 6.2. Pyhäjokiseudusta.


