Uutiset

Päivitetty 3.2.2012 17:45, julkaistu 3.2.2012 17:44

Sanna arvostaa aitoa ja rehellistä Haavistoa

Kuva: Heli Nurkkala
Heli NurkkalaLähetä palautetta toimittajalle

OULAINEN Oulaistelaisen Sanna Rosenqvistin ei tarvinnut kauaa etsiä sopivaa presidenttiehdokasta.

Hän asettui jo vaalien ensimmäisellä kierroksella Pekka Haaviston kannattajaksi, koska ehdokkaan arvomaailma vastaa hyvin Sannan omia elämänarvoja.

– Haavisto teki suuren vaikutuksen jo ensimmäisellä kierroksella. Haaviston arvomaailma, julkinen esiintyminen sekä työkokemus kansainvälisistä työtehtävistä ja YK:sta vakuuttivat. Pidän Haavistoa myös sosiaalisesti parhaana presidentin virkaan. Näen hänet presidenttinä, joka antaisi maamme keulahahmona Suomesta ja suomalaisista innovatiivisen, suvaitsevan, positiivisen, ihmisarvoa sekä ympäristöä arvostavan sekä kunnioittavan kuvan, Sanna linjaa.

Sannan mielestä Haaviston yksi vahvuuksista on vankka ulkopoliittinen kokemus. Kokemuksen kautta Haavisto on luonut vahvat siteet maailmalle.

Samoin maailmalta tullutta kriisitilanteiden hallintaa Sanna arvostaa Haavistossa.

– Kriisitilanteissa tarvitaan päättäväistä luonnetta, kuuntelutaitoa, neuvottelukykyä sekä inhimillistä lämpöä. Uskon Haaviston kykyyn toimia vaikeissakin tilanteissa, joihin hän presidenttinä joutuisi ottamaan kantaa Suomessa ja ulkomailla.

– Haavistolla on omakohtaista kokemusta myös pienyrittäjyydestä sekä halu pitää pienten, vähemmistöjen sekä vähäosaisten puolta. Suomen johtajana hän siis näkisi myös kokonaisuuden keskellä yksittäisen ihmisen.


AVAINSANAT:

Kommentit (9)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)6.2.2012 23:49

Täällä näyttää vallitsevan tulevaisuuden tuulet oikein tosissaan. Sanna on nuorta uutta sukupolvea, joka ei näe joka nurkan takana uhkia. Päin vastoin. Hänen valitsemansa henkilö edustaa maailmaa, jossa ihminen kohtaa ihmisen, rehellisesti, ilman ketunhäntää kainalossa. Sellainen tulee olemaan kestävää maailmaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)6.2.2012 00:32

Oulaisissa vain harvoilla olisi oikeasi varaa äänestää Niinistöä.
Mutta nyt ihmiset menivätkin vain ennakkoluulojen ja mielikuvien vallassa ja äänestivät sitä mitä ehkä olisivat itse toivoneet olevansa, eli ahneita porvareita jotka riistävät köyhältä duunarilta loputkin ihmisyyden rippeet.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)5.2.2012 19:38

Hyvä Sanna! Samaa mieltä! Inhimillistä lämpöä ja heikompien puolen pitämistä kaivataan erityisesti Oulaisiinkin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)5.2.2012 18:59

hyvä Sanna rohkea kommentti

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)5.2.2012 12:45

Äänestän Haavistoa hyvä Pressa

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)5.2.2012 11:43

Eiköhän pressan hommat tehä yläpäällä ?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)5.2.2012 11:39

Kaksi pientä seikkaa. Jos ei olis vihree, eikä homo niin voisin äänestää.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)5.2.2012 11:39

OLET OIKEASSA :-)

MINÄKIN KÄVELIN PAKKASESTA HUOLIMATTA VASTUSTAMASSA
RAHAN VALTAA. PAKKANEN OTTI HENKEEN, MUTTA ÄÄNI TULI ANNETTUA

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)4.2.2012 22:15

hohhoi

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Seuturasteilla mukana monta ensikertalaista

    UUTISET 17.5. 16:18 51

  2. Justimusfilms syksyllä telkkariin

    KULTTUURI 16.5. 16:38 21

  3. Muista lukioista ylioppilaaksi kirjoittaneet

    UUTISET 16.5. 16:32 00

  4. Kirkkokuorolla helatorstain konsertit Merijärvellä ja Oulaisissa

    UUTISET 16.5. 15:56 40

  5. Haapaveden omaishoitorahat hupenivat jo

    UUTISET 16.5. 14:20 10

  6. Haapavesi ei niele työkkärin lakkautusta

    UUTISET 16.5. 14:15 13

  7. Kotiseutumuseo saa uuden kodin Myyrilästä

    UUTISET 16.5. 14:10 42

  8. Oulaisten lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 13:57 30

  9. Pyhäjoen lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 12:33 10

  10. Haapaveden lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 08:24 20

  1. Seuturasteilla mukana monta ensikertalaista

    UUTISET 17.5. 16:18 51

  2. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 6478

  3. Justimusfilms syksyllä telkkariin

    KULTTUURI 16.5. 16:38 21

  4. Kirkkokuorolla helatorstain konsertit Merijärvellä ja Oulaisissa

    UUTISET 16.5. 15:56 41

  5. Haapaveden lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 08:24 21

  6. Kotiseutumuseo saa uuden kodin Myyrilästä

    UUTISET 16.5. 14:10 42

  1. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 6478

  2. Oulaisten yläkoulun joukkue kolmanneksi Nou Hätä -kilpailussa

    UUTISET 12.5. 16:40 124

  3. Ulla palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    LÄHEISET 10.5. 11:39 151

  4. Taukokangas vei lentopallomestaruuden

    URHEILU 11.5. 10:59 101

  5. Eija palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    UUTISET 9.5. 15:53 121

  6. Oulainen ja Haapavesi menettävät työkkärinsä

    UUTISET 14.5. 10:09 69

  7. Tehostettu liikennevalvonnan isku Pyhäjokialueella

    UUTISET 11.5. 16:08 84

  8. Seuturasteilla mukana monta ensikertalaista

    UUTISET 17.5. 16:18 51

  9. Kotiseutumuseo saa uuden kodin Myyrilästä

    UUTISET 16.5. 14:10 42

  10. Oulaisten vapaista vuokra-asunnoista kootaan tietoja yhteiseen palvelupaikkaan

    UUTISET 10.5. 11:13 42

  1. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 6478

  2. 13 tunnin piiritys Haapavedellä

    UUTISET 21.4. 09:23 231

  3. Sievin jalkineelle merkittävä tilaus Ruotsin puolustusvoimilta

    UUTISET 3.5. 10:23 167

  4. Ulla palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    LÄHEISET 10.5. 11:39 151

  5. Hanhikivipäivät viikonloppuna Pyhäjoella

    UUTISET 4.5. 16:42 157

  6. Maitotilallinenkin kaipaa kukkaroonsa katetta

    UUTISET 21.4. 10:48 151

  7. Käärmeiden kanssa käsikkäin

    UUTISET 20.4. 13:51 132

  8. Äänestä Hiihtäjäpatsaalle lakkia!

    UUTISET 16.4. 17:36 167

  9. Eija palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    UUTISET 9.5. 15:53 127

  10. Millaisia ajatuksia vanhempainilta herätti?

    UUTISET 22.4. 12:43 127

  1. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 64 78 3

  2. Tiettömillä taipaleilla

    URHEILU 2.5. 12:08 5 3 2

  3. Elävien kuvien kerho kirjastossa

    KULTTUURI 28.3. 14:52 5 0 1

  4. Oulaisten lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 13:57 3 0 1

  5. Lipponen jäi Essayahin jälkeen Pyhäjoella

    UUTISET 22.1. 21:42 3 0 1

  6. Monta nousukasta Vihannissa

    UUTISET 22.1. 21:23 1 0 1

  7. Kärsämäkinen nuori löytyi

    UUTISET 22.1. 14:32 7 3 1

  8. Tutkijaryhmä pohtimaan kuntaliitosten henkisiä vaikutuksia

    UUTISET 21.1. 17:47 6 3 1

  9. Rattijuoppo katkaisi valaisinpylvään Piipsjärvellä

    UUTISET 22.1. 10:39 6 3 1

  10. Pahoinpitely Vihannissa

    UUTISET 22.1. 10:00 5 0 1

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pyhäjokiseutu, Asemakatu 1, PL 1, 86301 OULAINEN  Vaihde: 010 665 5145  Fax: (08) 479 5125  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot