Seurakunnan työntekijät käytettävissä keskusteluapuna
Oulaisten seurakunnan kirkkoherra Matti Hirvilammi muistuttaa, että seurakuntalaisilla on mahdollisuus saada hengellistä tukea vaikeiden asioiden käsittelyssä.
– Seurakunnan työntekijät ovat käytettävissä keskusteluapuna. Aina löytyy esimerkiksi päivystävä pappi. Hän on tavattavissa ympäri vuorokauden. Päivystävän papin saa kiinni numerosta 044-5797404, Hirvilammi tiedottaa.
Seurakunta oli mukana Oulaisten kouluilla maanantaina. Kirkkoherra ja nuorisotyöntekijä olivat keskustelemassa nuorten kanssa ja mukana antamassa kriisiapua junaonnettomuuden takia. Oulaisten kouluille on tehty kriisisuunnitelma, jota noudatetaan rehtorien ohjaamina.
Oulaisten kaupungin nuorisotoimi järjesti sunnuntai-iltana keskustelu- ja kriisiaputilaisuuden paikkakunnalla sattuneen junaonnettomuuden vuoksi.
Nuoriso-ohjaaja Päivi Paavola kertoo, että kaikkien soitoille avoimia puhelimia ovat myös valtakunnalliset kriisipuhelimet ja MLL:n lasten ja nuorten puhelin. Lisäksi 112-numeron kautta saa apua. Oulaisten kaupungin kriisityöryhmä on toiminnassa.
Poikkeuksellinen kriisivalmius on otettu käyttöön Oulaisissa viikonloppuna sattuneen junakuoleman vuoksi. Tapahtuma on herättänyt monen mieleen myös aiemmat vastaavat tapaukset.
Poliisi tiedotti alunperin, että junaonnettomuudessa kuoli nuorehko mies. Myöhemmin, kun asia varmistui, saatiin tieto, että uhri on yläasteikäinen poika. Hän jäi tavarajunan alle Oulaisten keskustan kohdalla. Onnettomuus sattui lauantaina illalla noin kello 18 aikaan.
Mies jäi pohjoisen suuntaan menossa olleen tavarajunan alle. Hän kuoli saamiinsa vammoihin välittömästi. Tapahtumaan ei epäillä liittyvän rikosta.
Nopealla tahdilla järjestetty sunnuntainen keskustelutilaisuus oli avoin kaikille. Nuoriso-ohjaaja Päivi Paavola kertoo, että paikalle saivat tulla kaikki, joita itsemurhat ovat koskettaneet, sekä nuoret että aikuiset.
– Hyvä, että tilaisuus saatiin järjestettyä näin nopealla aikataululla. Maanantaina on varmasti kouluilla kriisipalavereja, mutta ne ovat koulujen omaa toimintaa. Oulainen ei ole niin kovin iso paikkakunta, ja nämä asiat koskettavat kaikkia. Kaikilla on joku tuttu, joka liittyy tapauksiin, Paavola toteaa viitaten paikkakunnalla aiemmin tammikuussa kiskoilla sattuneeseen kuolemantapaukseen sekä myös vuosien takaisiin tapahtumiin, jotka nekin väistämättä nousevat nyt ihmisten mieliin uudestaan.
Sunnuntain tilaisuudessa oli paikalla nuorille tärkeitä henkilöitä, aikuisia ihmisiä, joille on mahdollisuus puhua. Paavola kertoo, että paikalle on tulossa muun muassa kriisityöntekijöitä, koulukuraattori ja mahdollisesti SPR:n väkeä.
– Paikalla on ihmisiä, jotka osaavat käsitellä tällaisia asioita. Mukaan voi tulla myös vain olemaan ja istumaan hiljaa, Paavola toteaa.
Nuorista on Oulaisissa nyt Paavolan mukaan suuri huoli.
– Tuntuu, että nuoret ovat niin yksin. Kun nyt saisi herätettyä aikuisetkin miettimään, mikä on vialla. Ainakin nyt halutaan tarjota vaihtoehtoja, olla täällä ja kuunnella, Paavola kertoo.
Hän on keskustellut lauantaisten tapahtumien jälkeen useiden ihmisten kanssa, ja muun muassa useat vanhemmat ovat ilmaisseet halukkuutensa toimia vanhempainyhdistyksessä.
– Vanhemmat voisivat keskustella yhdessä asioista, jakaa kokemuksia arkisissakin asioissa. Näin tulisi enemmän koko kylä-kasvattaa -meininkiä, eikä ajateltaisi niin, että jokainen huolehtikoon omistaan.





Lämmin osanottoni vanhemmille ja sisaruksille. Minusta on asiatonta kommentoida perheiden sisäisiä asioita tällaisten tapausten johdosta. Onko itse niin hyvä ja mallikelpoinen, että voi näin tehdä? Olen itse menettänyt läheiseni aikanaan, eikä siihen todettu perhesuhteilla olleen mitään vaikutusta.
Ilmoita asiaton kommentti