Kirkkoherra kehottaa kuuntelemaan lapsia ja nuoria
OULAINEN
Oulaisten seurakunnan kirkkoherra Matti Hirvilammi toivoo, että aikuisten korvat olisivat nuorten asioille avoinna.
– Toivoisin, että vanhemmat antaisivat nyt lapsilleen mahdollisimman paljon aikaa ja kuuntelisivat nuoria. Tämä on viesti meille kaikille, eikä tarvitse syyllistää, hän painottaa.
Nuoria hän haluaa kannustaa jaksamaan vastoinkäymistenkin kohdatessa.
– Ei koko elämän tarvitse pysähtyä epätoivon hetkellä. Ympärillä on paljon valoa ja arvokkaita asioita sekä rakkaita ihmisiä, kirkkoherra muistuttaa.
Oulaisten nuoriso-ohjaaja Päivi Paavola tietää, että vanhemmilla on herännyt yhteinen tahtotila toimia nuorten hyväksi.
– Toivon, että välitettäisiin omien lisäksi muidenkin lapsista, hän kiteyttää.



Kauniiden ja kannustavien sanojen kiitteleminen tällä keskustelupalstalla ei tuo pienintä lohtua niille joita syvä sydäntä särkevä suru on kodissa kohdannut. Toki Matin ja Päivin esiin tuoma avunanto on asiaa. Haluan vanhan eläkkeellä olevan pastorin sanoja tuoda esille.Kun olin suuren ylipääsemättömältä tuntuvan tuskan kanssa ja kamppailin JUMALANI edessä , miksi otit rakkaan ja läheisen minulta pois . JUMALA johdatti luokseni paljon lohduttajia, opastajia miten tästä eteenpäin jaksat jatkaa . Jokainen lohduttaja tarkoitti sydämmessään varmasti hyvää , kuitenkin koin syvemmin rinnallani kulkevaksi erään jo yli 80-vuoden ikään ehtineen vanhuksen tiukan kädenpuristuksen ja kyyneleet jotka hänen poskillaan valuivat. Pyydetään JUMALALTA jokainen niitä silkkihanskoja siihen tilanteeseen kun meidät on johdatette tapaamaan elämän pysähtyneen ihmisen luokse. RUKOUS on haavoittamaton kanava toisen tuskaan.
Ilmoita asiaton kommentti