Pitkäaikainen haave vei yrittäjiksi
- Tiskin takana. Tiina Hyvärinen ja Jonna Kangaskokko tuntevat monet asiakkaista jo ennakkoon. Myös asiakaspalvelutyö on tuttua.
KÄRSÄMÄKI Kuun vaihde on ollut Jonna Kangaskokolle ja Tiina Hyväriselle muutosten aikaa. Tomera kaksikko ryhtyi Esxpert Kärsämäen yrittäjiksi.
Yrityksen naiset ostivat Jonnan vanhemmilta, Pirjo ja Jouko Kangaskokolta. Samassa yhteydessä avoin yhtiö muutettiin osakeyhtiöksi.
– Tämä on ollut jo kauan aikaa haaveena, Jonna kertoo.
Tiinakin ehti miettiä oman yrityksen laittamista tosi pitkään. Yrittäjyys on hommana tullut hänellekin tutuksi lähipiiristä, tosin eri alalta.
– Kun mahdollisuus tuli kohdalle, sitä ei voinut jättää käyttämättä, Tiina huomauttaa.
Jatkajaa yritykselle etsittiin reilut pari vuotta. Jouko Kangaskokko kertoo monen pelänneen, että yrityksen toiminta loppuu. Kun jatko on ihmisille selvinnyt, on moni pitkäaikaista yrittäjää onnitellut, ja huumorikin on kukkinut.
– Sitä ovat ihmetelleet, että miten kaksi naista tässä pärjää, Jouko kertoo.
– Naisen logiikalla selvitään, Tiina naurahtaa, eikä suotta.
Jouko kertoo Tiinan ajaneen edellispäivänäkin Piippolaan kolme pesukonetta kyydissään.
– Eivätkä jääneet autoon, vaan saatiin ne perille asti, Tiina tuumaa.
Lue koko juttu 9.2. Pyhäjokiseudusta.



Onnittelut uusille yrittäjille! On sellainen energinen parivaljakko, että Kangaskokon Expertin pitkä ja kunniakas historia saa arvoisensa tulevaisuuden.
Ilmoita asiaton kommentti