Uutiset

Päivitetty 10.2.2012 12:10, julkaistu 10.2.2012 12:08

Koulun valmius reagoida järkyttäviin uutisiin saa kodeilta kiitosta

OULAINEN Nuorten kuunteleminen ja heidän kanssaan aito läsnäolo ovat korostuneet alkuviikon aikana Oulaisten yläkoululla ja lukiossa. Viikonloppuna sattunut junaonnettomuus, jossa ysiluokkalainen nuori kuoli, on siirtänyt koulun normaaleja arkirytmejä.

Rehtori Voitto Sorvoja kertoo, että kriisiapua luokkakaverin menehtymisen vuoksi ovat olleet koulunväen lisäksi antamassa seurakunnan ja sosiaalipuolen ammattilaiset. Luokissa, joita suru-uutinen kohtasi, on mahdollista saada tukea ja keskusteluapua myös loppuviikon aikana.

Turvallisuuden ja luottamuksellisen ilmapiirin luominen on ollut yhteinen viesti, jolla nuoria halutaan tukea.

– Kuunteleminen on nyt tärkeintä. Lähimmäisen rakkaus auttaa tässä parhaiten. Osaa nuorista tapaus on koetellut kovastikin. Silmäilemme ja olemme mahdollisimman paljon näkösällä nuorten parissa. Surua ei voi ottaa ihmisestä pois, jokainen tuo sen esille omalla tavallaan. Toiset purkavat itkemällä, toiset olemalla ärtyneitä ja uhittelemalla. Taustalla on yhteinen asia, joka askarruttaa mieltä. Täytyy myös muistaa, että empaattisten tukijoiden voimavaratkin voivat loppua. Jaksamisesta täytyy muistaa huolehtia jokaisen, hän pohtii.

Koulussa pyritään siihen, ettei kenenkään tarvisi olla yksin ajatuksiensa kanssa. Rehtori on huolissaan myös heistä, jotka ovat vielä alkuviikon halunneet käydä suruoloaan läpi kotona. Joihinkin hän ollut yhteydessäkin. Tärkein viesti on, että surun pystyy purkamaan tuoreeltaan ulos, ettei se jää sisälle ja purkaudu myöhemmin.

– Fyysisesti en tiedä kenenkään alkaneen oireilla, hän jatkaa.

Tiedon tarve nuorten asioista ja mahdollisista ongelmista on lisääntynyt. Siksi opettajille on jaettu asiallista ja ajantasaista materiaalia nuorten kysymyksiin vastattaviksi.

Huhut ovat asia, joihin Voitto Sorvoja on rehtorina myös törmännyt. Turhien ja perättömien asioiden puhumisen sekä mahdollisten nuorten keskuudessa kiertävien seuraavien junauhrien nimilistojen ruotimisen Sorvoja toivoo loppuvan välittömästi. Syyttelyiltä hän haluaa katkaista myös siivet.

– Toisesta korvasta sisään ja toisesta korvasta pois, mutta suusta niitä ei tarvitse päästää ulos. Huhut vaan lisäävät pelkoa, sillä joku ottaa ne tosissaan, hän painottaa.

Koulun valmius puuttua nuoren elämään on noussut keskusteluun.

– Siihen työhön nyt rupeamme, että alamme miettiä, miten tällaisia kauheuksia voisi ennaltaehkäistä. Se näkyy myös opetuksessamme. Nuorille täytyisi kasvaa sisälle oikea toimintamalli, kuinka toimia sillä hetkellä, kun elämässä kohtaa kriisejä. Silloin täytyisi osata mennä puhumaan jollekin. Oulaisissa on vaan nyt jostain syystä tällainen malli reagoida, sitä lähdetään muuttamaan, hän painottaa.

Torstaina ja perjantaina kouluilla aletaan siirtyä enemmän kohti normaalin arjen rytmejä, mutta kuuntelu- ja keskusteluapua on yhä tarjolla.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Seuturasteilla mukana monta ensikertalaista

    UUTISET 17.5. 16:18 51

  2. Justimusfilms syksyllä telkkariin

    KULTTUURI 16.5. 16:38 21

  3. Muista lukioista ylioppilaaksi kirjoittaneet

    UUTISET 16.5. 16:32 00

  4. Kirkkokuorolla helatorstain konsertit Merijärvellä ja Oulaisissa

    UUTISET 16.5. 15:56 40

  5. Haapaveden omaishoitorahat hupenivat jo

    UUTISET 16.5. 14:20 10

  6. Haapavesi ei niele työkkärin lakkautusta

    UUTISET 16.5. 14:15 13

  7. Kotiseutumuseo saa uuden kodin Myyrilästä

    UUTISET 16.5. 14:10 42

  8. Oulaisten lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 13:57 30

  9. Pyhäjoen lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 12:33 10

  10. Haapaveden lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 08:24 20

  1. Seuturasteilla mukana monta ensikertalaista

    UUTISET 17.5. 16:18 51

  2. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 6478

  3. Justimusfilms syksyllä telkkariin

    KULTTUURI 16.5. 16:38 21

  4. Kirkkokuorolla helatorstain konsertit Merijärvellä ja Oulaisissa

    UUTISET 16.5. 15:56 41

  5. Haapaveden lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 08:24 21

  6. Kotiseutumuseo saa uuden kodin Myyrilästä

    UUTISET 16.5. 14:10 42

  1. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 6478

  2. Oulaisten yläkoulun joukkue kolmanneksi Nou Hätä -kilpailussa

    UUTISET 12.5. 16:40 124

  3. Ulla palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    LÄHEISET 10.5. 11:39 151

  4. Taukokangas vei lentopallomestaruuden

    URHEILU 11.5. 10:59 101

  5. Eija palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    UUTISET 9.5. 15:53 121

  6. Oulainen ja Haapavesi menettävät työkkärinsä

    UUTISET 14.5. 10:09 69

  7. Tehostettu liikennevalvonnan isku Pyhäjokialueella

    UUTISET 11.5. 16:08 84

  8. Seuturasteilla mukana monta ensikertalaista

    UUTISET 17.5. 16:18 51

  9. Kotiseutumuseo saa uuden kodin Myyrilästä

    UUTISET 16.5. 14:10 42

  10. Oulaisten vapaista vuokra-asunnoista kootaan tietoja yhteiseen palvelupaikkaan

    UUTISET 10.5. 11:13 42

  1. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 6478

  2. 13 tunnin piiritys Haapavedellä

    UUTISET 21.4. 09:23 231

  3. Sievin jalkineelle merkittävä tilaus Ruotsin puolustusvoimilta

    UUTISET 3.5. 10:23 167

  4. Ulla palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    LÄHEISET 10.5. 11:39 151

  5. Hanhikivipäivät viikonloppuna Pyhäjoella

    UUTISET 4.5. 16:42 157

  6. Maitotilallinenkin kaipaa kukkaroonsa katetta

    UUTISET 21.4. 10:48 151

  7. Käärmeiden kanssa käsikkäin

    UUTISET 20.4. 13:51 132

  8. Äänestä Hiihtäjäpatsaalle lakkia!

    UUTISET 16.4. 17:36 167

  9. Eija palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    UUTISET 9.5. 15:53 127

  10. Millaisia ajatuksia vanhempainilta herätti?

    UUTISET 22.4. 12:43 127

  1. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 64 78 3

  2. Tiettömillä taipaleilla

    URHEILU 2.5. 12:08 5 3 2

  3. Elävien kuvien kerho kirjastossa

    KULTTUURI 28.3. 14:52 5 0 1

  4. Oulaisten lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 13:57 3 0 1

  5. Lipponen jäi Essayahin jälkeen Pyhäjoella

    UUTISET 22.1. 21:42 3 0 1

  6. Monta nousukasta Vihannissa

    UUTISET 22.1. 21:23 1 0 1

  7. Kärsämäkinen nuori löytyi

    UUTISET 22.1. 14:32 7 3 1

  8. Tutkijaryhmä pohtimaan kuntaliitosten henkisiä vaikutuksia

    UUTISET 21.1. 17:47 6 3 1

  9. Rattijuoppo katkaisi valaisinpylvään Piipsjärvellä

    UUTISET 22.1. 10:39 6 3 1

  10. Pahoinpitely Vihannissa

    UUTISET 22.1. 10:00 5 0 1

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pyhäjokiseutu, Asemakatu 1, PL 1, 86301 OULAINEN  Vaihde: 010 665 5145  Fax: (08) 479 5125  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot