Rantakangas: Pitkät välimatkat syövät palvelusmotivaation
PYHÄJOKIALUE Kansanedustaja (kesk) sanoo, että keskiviikkona ilmoitetut varuskuntien lakkauttamiset ovat karhunpalvelus varusmiehille. Rantakankaan mukaan entistä pidemmät välimatkat johtavat varusmiesten palvelusmotivaation laskuun.
– Kun palveluspaikka on kaukana varusmiehen kotoa, jatkuva bussissa istuminen rapauttaa palvelusmotivaation. Jos varusmiehen kahden vuorokauden lomasta 12 tuntia menee pelkästään matkustamiseen, on selvää, että maanpuolustusinto on koetuksella, Rantakangas lataa.
Rantakangas on huolissaan etenkin palvelusturvallisuudesta.
– Pitkät matkustamisajat vaikuttavat suoraan varusmiesten vireystilaan. Toivoa sopii, ettei matkaväsymys aiheuta tulevaisuudessa onnettomuustilanteita taisteluharjoituksissa. Myös liikenneonnettomuuksien riski kasvaa, kun väsyneet varusmiehet ajavat henkilöautolla satoja kilometrejä päästäkseen kotiin tai takaisin varuskunnalle, Rantakangas toteaa.
Rantakangas suomii myös hallituksen linjausta lakkauttaa kaksi sotilassoittokuntaa Pohjois-Suomesta.
– Sekä Pohjan että Kainuun sotilassoittokunnat ovat olleet merkittäviä maanpuolustustahdon ylläpitäjiä ja puhallinmusiikkikulttuurin edistäjiä. Tällä päätöksellä puolustusvoimat etäännyttävät itsensä pohjoissuomalaisten arjesta.
Varuskuntien lakkauttamispäätös on suuri aluepoliittinen linjanveto, Rantakangas huomauttaa.
– Hallituksen linjaamat puolustusvoimien leikkaukset ovat uhka puolustuskyvyllemme. Alueellisen puolustuksen periaate on hylätty, se on hallituksen tietoinen valinta, Rantakangas pahoittelee.
Rantakangas muistuttaa, että sekä puolustusvoimain komentaja Ari Puheloinen että puolustusministeri Stefan Wallin (rkp) ovat todenneet Suomen puolustuskyvyn heikkenevän säästöjen yhteydessä.
– Tämäkö on hallituksen alleviivaamaa vastuullista politiikkaa, Rantakangas kysyy.
Myös yli tuhannen henkilön irtisanomiset kirpaisevat kipeästi maakunnissa, Rantakangas sanoo. Rantakangas vaatii, että hallitus käyttää kaikki keinot löytääkseen irtisanotuille puolustusvoimien työntekijöille uusia työpaikkoja.
– Irtisanomiset kohdistuvat jälleen kerran pienille paikkakunnille. Tämä on taas uusi esimerkki nykyhallituksen kestämättömästä keskittämispolitiikasta, Rantakangas puhisee.



Niin kulki minunkin poikani 70-luvulla Oulun läänin eteäosasta Sodankylässä.
Nyt suuri osa Etetä-Pohjanmaan eteläosasta kulkee Kajaanissa.
Tietenkin on rankkaa, mutta eikö sitä nyt muutaman kuukauden nuori terve mies tai nainen jaksa, jos vain vanhemmat ja tyttö- tai poikaystävät jaksavat.
Samaa sanoisin opiskelupaikasta. Miksi senkin pitäisi olla kotinurkilla? Jos tahtoo valmistua ammattiin, on pieni murhe se missä voi opiskella, jos sen voi tehdä vielä omalla kielellä.
Aikuiset,kuten nyt aikuiset poliitikot, lietsovat tälle reissaajasukupolvella turhaa hysteriaa.
Ilmoita asiaton kommentti