Uutiset

Päivitetty 12.2.2012 16:54, julkaistu 12.2.2012 16:52

Hoitohenkilökunnalle vetoomus miettiä tulevaisuutta

Kuva: Sirpa Kortet
Sirpa KortetLähetä palautetta toimittajalle
Formulakiire. Valtuutettu ja perusturvalautakunnan puheenjohtaja Raimo Luhtavaara esitti, että terveydenhuollon tuottamismalliasia jätetään pöydälle. Hän jyrähti epäilijöille, että perusturvalautakunnassa tehdään muutaki

Perusterveydenhuollon järjestäminen puhuttaa Oulaisten valtuutettuja. Terveyskeskuksen toimintojen yksityistämistä on tähän mennessä alustavasti jo selvitetty virkamiestyönä.

Valtuusto sai päätettäväksi, jatketaanko nykyistä erilaisemman palvelutuotannon etsimistä kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti. Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto tekee periaatepäätöksen perusturvan hankinta- /ostopalvelujen valmistelun jatkamisesta.

Samanaikaisesti kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättäisi antaa perusturvalautakunnalle tehtäväksi 15.3.2012 mennessä laatia suunnitelman, millä toimenpiteillä perusturvan talous pysyy raamissa suunnitelmakauden.

Esityksen sanamuodot ja asian käsittelyjärjestys kirvoittivat valtuutetuilta kipakoitakin kommentteja. Perusturvalautakunnan puheenjohtaja Raimo Luhtavaara (kesk) kummeksui formulakiirettä, jolla asia nyt tuodaan valtuustokäsittelyyn ennenkuin aiheeseen on lautakuntakaan ottanut kantaan. Pekka Rahkola (kok) ihmetteli myös kiirettä. Rahkola summasi, että edessä on tämän valtuuston isoin asia, joka pitäisi päättää muutamassa viikossa.

– Annetaan perusturvalautakunnan tutkia asia rauhassa. Jätetään asia pöydälle, Luhtavaara sanoi.

Luhtavaaran esityksen myötä valtuusto äänesti. Pöydällepaneminen sai vain kaksi ääntä, joten asian käsittelyä jatkettiin.

Toisen kerran valtuutetut pääsivät äänestämään, kun Kauko Saastamoinen (sd) toi valtuustoryhmänsä kannan asiaan. Ryhmän toive oli, että terveyskeskuspalveluiden yksityistämisen valmistelu lopetetaan ja selvitystyötä edistäisi määräaikainen muutososaaja. Lopputuloksena oli, että kaupunginhallituksen esitys hyväksyttiin äänin 25-9.

Kaupunginjohtaja Esa Sippola painotti, että toimenpiteillä, joita nyt pyritään löytämään, turvataan työpaikkoja. Hän toivoi, että hoitohenkilökunta olisi mukana miettimässä, miten säästöjä saadaan aikaan.

– Täytyisi miettiä, miten vastaavat asiat tehdään muualla. Olemme hätätilanteessa, johon tarvitaan rakentavia esityksiä, hän painotti.

Lue koko juttu maanantain 13.2. Pyhäjokiseudusta.

Kirjoita jutun alle, miten perusturva pitäisi mielestäsi Oulaisissa hoitaa tulevaisuudessa, jotta kulut pysyisivät annetuissa raameissa.


AVAINSANAT:

Kommentit (18)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)3.3.2012 09:55

Oulaistelaiset päättäjät!
Luopukaa Oulaskankaan sairaalasta, kalliista erikoissairaanhoidosta. Oulaskankaan sairaalan tuottamat palvelut olisi siirrettävä Ouluun yliopistolliseen sairaalaan, jossa on erikoissairaanhoidon korkeatasoinen osaaminen. Maalaisjärjelläkin ajateltuna ei ole mitään järkeä pitää yllä Oulaskankaan sairaalaa ja Raahen sairaalaa, kun yliopistollinen sairaala on sadan kilometrin päässä. Keskittämällä erikoissairaanhoito sinne, mihin se kuuluu, jää perusterveydenhuoltoon resursseja. Oulaisten perusterveydenhuollossa ei ole yhtään ylimääräistä esimiestä tai johtajaa vrt. erikoissairaanhoidon hallinto. Itse pitkään Pohjois-Pohjanmaalla aiemmin asuneena ja työskenneelleenä ja nyt etelämpänä asuvana tiedän, miten muualla Suomessa toimitaan, kun järkeistetään ja priorisoidaan palveja. Perusterveydenhuolto on aina sijalla yksi ja lähellä apua tarvitsevia ihmisiä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)20.2.2012 12:26

Oulaisten terveyskeskuksen vuodeosastolla nurinkurinen henkilöstörakenne, kun kyseessä on perusvanhusten hoitoyksikkö, sinne pitää palkata lähihoitajia ja hoitoapulaisia sairaanhoitajien sijaan, tämä mahdollistuu 5 vuoden suojan loputtua ja tarvitaanko pienillä osastoilla kahta osastonhoitajaa eli säästöä tulisi henkilörakennetta muuttamalla.Hoitotyön johtajia liikaa, Oulaisten kokoisessa käupungissa riittäisi yksi vanhushoitotyön johtaja eikä siroittelu johtajia joka pieneenkin yksikköön.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.2.2012 08:19

Jos säästöjä vaaditaan henkilökunnalta,niin eikö sitten katsota koko kaupungin henkilökunta läpi?ei pelkästään hoitohenkilökuntaa.Taitaisi löytyä monenlaista päällekkäistä työtä kaupungin muissakin viroissa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 23:32

Pitää vaan päätöksen tekijöitten ottaa asiat kunnolla selville ja auttaa toimijoita rakentamaan sellainen sairaanhoito, että se toimii. Minusta yksityistäminen on päätöksentekijöiltä pään panemista pensaaseen. Poliitikot: vaivautukaa ! Pitää alkaa hoitaa asioita ja vähentää sohvalla TV:n katselua !

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 20:55

Oulaisissa kaivataan nyt jämerää mielipidejohtajaa, kun keskustelu on mennyt tällauseksi. Päättäjien täytyy päättää, että yritetään järjestää asiat kuntoon omin voimin ja verorahoillahan sitä tehdään. Myös osittain silloin vaikka kaikki yksityistetään. Se ei ole ratkaisu. Ratkaisuna on vain, että hommat toimii ja silloin yleensä on talouskin kunnossa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 18:07

Missä Oulaisten EVY?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 17:57

"miten säästöjä saadaan aikaan". Eikö Sippolalla ole mitään muuta kysyttävää? Esim. miten työssäjaksamista voitaisiin parantaa? Miten yleistyvää kuntalaisten pahoinvointia pystyttäisiin vähentämään? Miten vanhusten hyvinvointia voitaisiin tukea?
Ehkäpä hänellä on paremmin aikaa miettiä näitä asioita eläkepäivillä, kun ainut ystäväpiiri on alimitoitettu kotihoitopalvelu, joka käy 15 minuutin pyrähdyksen (jos käy sitten tulevaisuudessa ollenkaan) katsomassa että kaikki on ok.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 16:58

voi,voi Oulainen. Sama virsi vuodesta toiseen.Ei voi kuin ihmetellä miten henkilökunta jaksaa tätä jauhamista ja syyllistämistä.Ja ihmetellä täytyy miksi arvon päättäjät eivät sitten kuuntele Ahti Mäenpään sanomaa hänellä jos kellä on kokemusta ja näkemystä näistä asioista.Nyt sitten kun ollaan kuilunpartaala huudetaan apuun se haukutuin osapuoli eli hoitohenkilökunta,ilmasta työntekoako odotatte.Antaisitte ensiksikin heille aivan vain TYÖRAUHAA

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 10:36

Jo vuosia kaupungin johdolla on ollut jonkiasteinen asennevamma terveyskeskusta kohtaan eli kuin apinalla joka ei näe,kuule, ei puhu. Eli tule tänne syyparka, täällähän ne ovat muutkin.Ja tätä asennetta toitottamalla on tk leimattu syntisäkiksi kaupungin rahapulaan.Unohdettu, miten hyvällä mallilla ko palvelut ovat.Ja taitaa tällä yksityistämisprogandalla perimmäinen pelko olla Ylivieskaan liittyminen, jo edellisen valtuuston ajalta.Kun ne henkilökemiat eivät johtavilla politiikoilla ja k.johtajilla pelanneet.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)12.2.2012 23:52

Minulta on kyllä myös ehdoton ei terveyskeskuksen yksityistämiselle. Aivan käsittämätöntä vastuun pakoilua yksityistämisen taakse, ikään kuin se olisi autuaaksi tekevä keino. Terveyskeskus kuuluu niihin peruspalveluihin, jotka on pakko järjestää yhteisillä verovaroilla. Miksi me maksamme veroja, jos kohta kaikki yksityistetään. Ei USA:ssa, missä asioita on paljon yksityistetty, makseta tällaisia veroja kuin "hyvinvointivaltio"-Suomessa. Aloittakaa kunnollinen asioiden suunnittelu !!!

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Seuturasteilla mukana monta ensikertalaista

    UUTISET 17.5. 16:18 51

  2. Justimusfilms syksyllä telkkariin

    KULTTUURI 16.5. 16:38 21

  3. Muista lukioista ylioppilaaksi kirjoittaneet

    UUTISET 16.5. 16:32 00

  4. Kirkkokuorolla helatorstain konsertit Merijärvellä ja Oulaisissa

    UUTISET 16.5. 15:56 40

  5. Haapaveden omaishoitorahat hupenivat jo

    UUTISET 16.5. 14:20 10

  6. Haapavesi ei niele työkkärin lakkautusta

    UUTISET 16.5. 14:15 13

  7. Kotiseutumuseo saa uuden kodin Myyrilästä

    UUTISET 16.5. 14:10 42

  8. Oulaisten lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 13:57 30

  9. Pyhäjoen lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 12:33 10

  10. Haapaveden lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 08:24 20

  1. Seuturasteilla mukana monta ensikertalaista

    UUTISET 17.5. 16:18 51

  2. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 6478

  3. Justimusfilms syksyllä telkkariin

    KULTTUURI 16.5. 16:38 21

  4. Kirkkokuorolla helatorstain konsertit Merijärvellä ja Oulaisissa

    UUTISET 16.5. 15:56 41

  5. Haapaveden lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 08:24 21

  6. Kotiseutumuseo saa uuden kodin Myyrilästä

    UUTISET 16.5. 14:10 42

  1. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 6478

  2. Oulaisten yläkoulun joukkue kolmanneksi Nou Hätä -kilpailussa

    UUTISET 12.5. 16:40 124

  3. Ulla palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    LÄHEISET 10.5. 11:39 151

  4. Taukokangas vei lentopallomestaruuden

    URHEILU 11.5. 10:59 101

  5. Eija palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    UUTISET 9.5. 15:53 121

  6. Oulainen ja Haapavesi menettävät työkkärinsä

    UUTISET 14.5. 10:09 69

  7. Tehostettu liikennevalvonnan isku Pyhäjokialueella

    UUTISET 11.5. 16:08 84

  8. Seuturasteilla mukana monta ensikertalaista

    UUTISET 17.5. 16:18 51

  9. Kotiseutumuseo saa uuden kodin Myyrilästä

    UUTISET 16.5. 14:10 42

  10. Oulaisten vapaista vuokra-asunnoista kootaan tietoja yhteiseen palvelupaikkaan

    UUTISET 10.5. 11:13 42

  1. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 6478

  2. 13 tunnin piiritys Haapavedellä

    UUTISET 21.4. 09:23 231

  3. Sievin jalkineelle merkittävä tilaus Ruotsin puolustusvoimilta

    UUTISET 3.5. 10:23 167

  4. Ulla palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    LÄHEISET 10.5. 11:39 151

  5. Hanhikivipäivät viikonloppuna Pyhäjoella

    UUTISET 4.5. 16:42 157

  6. Maitotilallinenkin kaipaa kukkaroonsa katetta

    UUTISET 21.4. 10:48 151

  7. Käärmeiden kanssa käsikkäin

    UUTISET 20.4. 13:51 132

  8. Äänestä Hiihtäjäpatsaalle lakkia!

    UUTISET 16.4. 17:36 167

  9. Eija palkitaan äitienpäivänä Helsingissä

    UUTISET 9.5. 15:53 127

  10. Millaisia ajatuksia vanhempainilta herätti?

    UUTISET 22.4. 12:43 127

  1. Nyt on Tapanin vuoro puhua: Pannaton ja vapaana

    UUTISET 14.5. 08:13 64 78 3

  2. Tiettömillä taipaleilla

    URHEILU 2.5. 12:08 5 3 2

  3. Elävien kuvien kerho kirjastossa

    KULTTUURI 28.3. 14:52 5 0 1

  4. Oulaisten lukion ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 13:57 3 0 1

  5. Lipponen jäi Essayahin jälkeen Pyhäjoella

    UUTISET 22.1. 21:42 3 0 1

  6. Monta nousukasta Vihannissa

    UUTISET 22.1. 21:23 1 0 1

  7. Kärsämäkinen nuori löytyi

    UUTISET 22.1. 14:32 7 3 1

  8. Tutkijaryhmä pohtimaan kuntaliitosten henkisiä vaikutuksia

    UUTISET 21.1. 17:47 6 3 1

  9. Rattijuoppo katkaisi valaisinpylvään Piipsjärvellä

    UUTISET 22.1. 10:39 6 3 1

  10. Pahoinpitely Vihannissa

    UUTISET 22.1. 10:00 5 0 1

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pyhäjokiseutu, Asemakatu 1, PL 1, 86301 OULAINEN  Vaihde: 010 665 5145  Fax: (08) 479 5125  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot