Haapavesi haastaa muita kuntia parannuksiin ponsilla
HAAPAVESI Haapaveden kaupunginvaltuusto äänesteli kaksi jätepäätöstä ponsien kera maanantaina. Hyväksytyksi tulivat sekä yhteisen jätelautakunnan perustaminen sekä Vestian osakassopimuksen muuttaminen. Ponsilla valtuusto haastaa muut Vestian osakaskunnat tekemään tarvittavat muutokset, jotta ristiriitaisuudet sekä jätelautakuntasopimuksesta että osakassopimuksesta poistuisivat.
Ennen jäteasioiden käsittelyä keskustan valtuustoryhmä pyysi heti neuvottelupaussin. Valtuuston puheenjohtaja Antti Rantakangas (kesk) kertoi, että ennen kokousta etsittiin valtuustoryhmien välille yhteistä näkemystä, mutta sitä ei löytynyt.
Kokouksen jatkuttua kaupunginjohtaja Jouko Luukkonen kertasi lyhyesti, mistä asiassa on kyse. Taustalla on toukokuun alussa muuttuva jätelaki, joka selkiyttää toimijoiden rooleja. Alueelle tarvitaan myös uusi, yhteinen jätelautakunta. Samalla myös osakassopimusta on haluttu päivittää, ja sopimukseen valmisteltuja muutoksia Luukkonen luonnehti lähinnä teknisiksi.
Loppusaldona käteen jäi kaksi kaupunginhallituksen esityksen mukaista päätöstä täydennettynä muille osakaskunnille suunnatulla parannusehdotuskehotuksella.
Lue koko valtuustoillan kulku äänestyksineen torstaina 16.2. Pyhäjokiseudusta.
Kommentoi jutun loppuun, mitä ajatuksia, mietteitä ja kysymyksiä tästä jäteasiasta herää.



Voisiko kuntapolitikot suomentaa tämän asian kuntalaisille kun tuota munkkilatinaa ei oikein tavallinen kuntalainen ymmärrä?. Peitelläänkö tässä taas Haapavedellä jotakin sellaista jossa jätteitä siirretään sellaisiin paikkoihin joka lainvastaista.
Ilmoita asiaton kommentti