*

Pyhäjokiseutu

Puheenaiheet

Päivitetty 24.7.2012 16:18, julkaistu 24.7.2012 16:17

Makeanhimoiset murtautujat ärsyttävät

Kuva: Sirpa Kortet
Sirpa KortetLähetä palautetta toimittajalle
Sormenjäljet otettu. Jouni Aitto-oja, Niilo Aitto-oja ja Jorma Valkjärvi ovat pidentäneet ruuveja, joilla he ovat korjanneet kioskimurron jälkiä. Nyt asiaa tutkii poliisi, kun ruuvit eivät enää murtautujia pidättele.

OULAINEN Wanhan Woiman kioskiin on weteraanikonepäivien jälkeen murtauduttu jo neljä kertaa. Viimeisimmän kerran kioskissa käytiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Talkoovoimin tiloja kunnossapitäviä miehiä alkaa touhu jo ärsyttää.

– Kioskissa on säilytetty konepäivillä myymättäjääneitä karkkeja ja mehuja. Varkaat olisivat voineet vaikka tulla pyytämään niitä, niin olisivat kyllä saaneet. Ei me niiden karkkien perään harmitella, mutta kun särjetään kulttuurihistoriallisesti arvokasta rakennusta, miehet harmittelevat.

1800-luvun loppupuolelta peräisin oleva kioski on ainutlaatuinen Suomessa. Rakennukseen on menty sorkkaraudan kanssa, mikä on jättänyt jäljet niin oveen, karmeihin kuin myyntiluukun pieluksiinkin. Vahingot ovat jo sellaiset, että uuden oven hankkiminen on edessä.

Wanha Woima on antanut murtoasian poliisin tutkittavaksi, mutta asian ratkaisemiksi yhdistyksen toimijat vetoavat yleisön apuun, jotta tekijät saataisiin kiinni. Havainnoista ja kaikesta murtoihin liittyvistä vihjeistä voi ilmoittaa joko poliisille tai Wanhalle Woimalle.


AVAINSANAT:

Kommentit (8)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)26.7.2012 09:10

VIERAS tuskinpa tarvitsee kovin kauas mennä kun täällä tapahtuu asioita nykyään koko ajan miettikääpä

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)25.7.2012 08:09

Jopahan siellä kateuskin nosti päätään.
Konepäivillä tienataan niin kauhiasti........
Oletko aatellut kuluja ?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)25.7.2012 07:36

Tätä se on kun ei saa lapsia kurittaa kotona,nauttikaa nyt siitä vapaasta kasvatuksesta.Tähänkin asiaan olisi konstit,mutta asiaa hoitavien pitää ratkaista itse murto asiat.Murtautuja ovat niin läheisiä teille kuin olla voi,teille se tulee yllätyksenä kun asia paljastuu.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)24.7.2012 23:40

"Oulaisten nuoriso" älä yleistä.. on niitä kunnollisiakin nuoria.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)24.7.2012 20:23

Wanavoima voisi tosiaan panostaa myös kameravalvontaan. Tekeehän konepäivät niin älyttömästi voittoa joka vuosi. Vai mihinkä ne rahat häviää??

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)24.7.2012 19:23

Eikö olis aika laajentaa alueella olevaa videovalvontaa?Kun tämä ei ollut ensikerta tänävuonna eikä aikaisempinakaan vuosina.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)24.7.2012 16:57

Samanlaista touhua joka puolella, kun vanhemmat eivät saa kakaroitaan kuriin. Eihän se meidän poika mittään oo tehny ne jottain muita varmasti ollut. Kyselkääpä omilta lapsukaisilta ja teineiltä taikka jo täysikäisiltä - joku tuntee ne varmasti, aivan varmasti.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)24.7.2012 16:45

Oulaisten nuoriso on nykyään tätä. Olihan 4H- toimistoonkin murtauduttu viimeyönä.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Punkki puri pomoa ydinvoimalan alueella

    ELÄMÄNMENO 20.6. 10:04 00

  2. Seuraavaksi tupakkatauko

    ELÄMÄNMENO 20.6. 10:13 00

  3. Muistilista 20.6.2013

    MUISTILISTA 20.6. 08:55 00

  4. Oulaistelaissyntyinen nainen dokumentin päätähdeksi

    ELÄMÄNMENO 19.6. 18:57 10

  5. Dokumetti silausta vaille valmis: Soile haluaa näytöksen Oulaisiin

    ELÄMÄNMENO 19.6. 18:47 10

  6. Myyntirajauksella ongelmaan käsiksi -nimet pantiin paperiin keskiviikkona

    PUHEENAIHEET 19.6. 16:51 00

  7. Pilaantunutta maaperää kuljetettu pois tonneittain

    PUHEENAIHEET 19.6. 16:40 10

  8. Antti Sakko seurakuntamestariksi

    PUHEENAIHEET 19.6. 15:08 00

  9. Haapaveden ammattiopistoon valitut opiskelijat

    PUHEENAIHEET 19.6. 14:39 60

  10. Traktorikuski törttöili liikenteessä: kiilasi poliisiauton

    PUHEENAIHEET 19.6. 11:03 21

  1. Haapaveden ammattiopistoon valitut opiskelijat

    PUHEENAIHEET 19.6. 14:39 60

  2. Kansantanssijoille katselmuksesta palkintosade

    ELÄMÄNMENO 5.5. 11:38 81

  3. Teemu taltutti tulen

    PUHEENAIHEET 29.5. 13:43 115

  4. Pelastusjohtajan valinta etenee - Hakijoiden haastattelu juhannuksen jälkeen

    PUHEENAIHEET 18.6. 15:07 21

  5. Oulaistelaissyntyinen nainen dokumentin päätähdeksi

    ELÄMÄNMENO 19.6. 18:57 11

  6. Pilaantunutta maaperää kuljetettu pois tonneittain

    PUHEENAIHEET 19.6. 16:40 11

  7. Dokumetti silausta vaille valmis: Soile haluaa näytöksen Oulaisiin

    ELÄMÄNMENO 19.6. 18:47 11

  8. Kovia sanoja asiasta ja huumorilla

    PUHEENAIHEET 25.5. 12:18 312

  9. Traktorikuski törttöili liikenteessä: kiilasi poliisiauton

    PUHEENAIHEET 19.6. 11:03 21

  1. Pyhäjokiseudun kesäauto-sarja palaa: Ensimmäisenä esittäytyy Fiat 600

    ELÄMÄNMENO 15.6. 10:28 61

  2. Haapaveden ammattiopistoon valitut opiskelijat

    PUHEENAIHEET 19.6. 14:39 61

  3. Paratiisissa noin 15 autoa täysin palanut

    PUHEENAIHEET 18.6. 11:13 61

  4. Koiran raatelija jätti jäljet

    PUHEENAIHEET 18.12. 18:38 23446

  5. Paratiisi omalla pihalla

    PUHEENAIHEET 22.8. 09:21 902

  6. Katso video: Kissa, joka näyttäisi ymmärtävän puhetta

    ELÄMÄNMENO 10.5. 07:35 231

  7. Tiedonkulku ja neuvotteluyhteys tökkii: kaupunki ja VPK ovat tuohtuneita

    PUHEENAIHEET 14.6. 16:39 52

  8. Poliisia tarvittiin siellä ja täällä: Jokilaaksoissa tapahtumarypäs

    PUHEENAIHEET 15.6. 08:29 52

  9. Jokivarteen melojia kannustamaan: Tänään kajakit vievät Oulaisista Pyhänkoskelle

    URHEILU&LIIKUNTA 15.6. 09:26 51

  10. Huoltamolle tarvitaan yrittäjä

    PUHEENAIHEET 14.6. 13:43 53

  1. Jääskeläinen valittiin vuoden oulaistelaiseksi

    PUHEENAIHEET 2.12. 14:23 13337

  2. Hirmuhauki tarttui Taiton koukkuun

    PUHEENAIHEET 1.6. 18:25 2129

  3. PPO Elisan huomaan

    PUHEENAIHEET 21.12. 14:20 7621

  4. Katso video: Pirunpellosta tuttu Asseri opettaa Matkanivan näyttelijöitä

    PUHEENAIHEET 28.5. 13:54 2021

  5. Seija kertoo: Hulluruohon syönnin jälkeen olo heikkeni nopeasti

    PUHEENAIHEET 24.5. 09:52 203

  6. Katso video: Kalat polskivat vapauteen

    PUHEENAIHEET 24.5. 16:42 193

  7. Hirsiperän risteyskolarin tutkinta on valmis

    ELÄMÄNMENO 21.5. 17:24 309

  8. Rantakangas yksimielisesti Haapaveden valtuuston johtoon

    PUHEENAIHEET 20.1. 18:00 693

  9. Piipsjärven koulu nousi budjettiin

    PUHEENAIHEET 20.12. 14:38 11856

  10. Koiran raatelija jätti jäljet

    PUHEENAIHEET 18.12. 18:38 23446

  1. Haapaveden ammattiopistoon valitut opiskelijat

    PUHEENAIHEET 19.6. 14:39 6 0 60

  2. Oulaistelaissyntyinen nainen dokumentin päätähdeksi

    ELÄMÄNMENO 19.6. 18:57 1 0 59

  3. Antti Sakko seurakuntamestariksi

    PUHEENAIHEET 19.6. 15:08 0 0 52

  4. Traktorikuski törttöili liikenteessä: kiilasi poliisiauton

    PUHEENAIHEET 19.6. 11:03 2 1 50

  5. Dokumetti silausta vaille valmis: Soile haluaa näytöksen Oulaisiin

    ELÄMÄNMENO 19.6. 18:47 1 1 50

  6. Myyntirajauksella ongelmaan käsiksi -nimet pantiin paperiin keskiviikkona

    PUHEENAIHEET 19.6. 16:51 0 1 46

  7. Pilaantunutta maaperää kuljetettu pois tonneittain

    PUHEENAIHEET 19.6. 16:40 1 1 41

  8. Punkki puri pomoa ydinvoimalan alueella

    ELÄMÄNMENO 20.6. 10:04 0 1 26

  9. Seuraavaksi tupakkatauko

    ELÄMÄNMENO 20.6. 10:13 0 1 21

  10. Juhannus melko lämmin, mutta paikoin epävakainen

    PUHEENAIHEET 18.6. 12:33 0 1 20

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pyhäjokiseutu, Asemakatu 1, PL 1, 86301 OULAINEN  avoinna ma - pe 8 - 16  Fax: (08) 479 5125  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot