Uimahallin ovet avautuvat ensi viikolla
- Uusittua. Uudet pukukaapit odottavat uimareita.
HAAPAVESI Peruskorjattu uimahalli avautuu yleisölle ensi maanantaina. Avajaisiin odotetaan satoja kävijöitä.
– Kun uimahalli ensimmäisen kerran avattiin, vieraili täällä päivän aikana yli 300 asiakasta. Toivomme, että maanantaina on yhtä paljon ruuhkaa, Haapaveden kaupungin liikuntasihteeri Kati Mäntylä ja uinninvalvoja Sirkka Luusua sanovat.
Uudistettuun uimahalliin mahtuu kerralla 100 innokasta uimaria.
– Pukukaappeja on yhteensä sata. Naisille kaappeja on pari enemmän kuin miehille. Kokonaismäärä on pienentynyt muutaman kaapin verran, sillä pukuhuoneisiin rakennettiin lisää wc-tiloja, uinninopettaja Seppo Nuorala kertoo.
Virallisia avajaisia uimahallissa vietetään syys-lokakuussa, jolloin ulkoseinälle ripustetaan arkkitehdin suunnitelma Lakkuuni-nimikyltti.
– Näiden avajaisten tarkempaan aikataulua emme vielä tiedä. Yleisö pääsee kuitenkin uimaan maanantaista lähtien, Mäntylä sanoo.
Haapaveden uimahalli rakennettiin 1989. Uudistusten myötä halli on laajentunut alkuperäisestä reilut 250 neliömetriä. Laajennusosan uutuuksia ovat liukumäki, terapia-allas, kylmäallas, valvomotila ja kaksi vessaa.
– Näiden lisäksi meille on rakennettu invatila, jossa on oma puku- ja pesuhuone sekä sauna. Tiloista on oma sisäänkäynti suoraa terapia-altaalle, jossa sijaitsee myös siirrettävä inva-allasnostin, Mäntylä luettelee.
Lue koko juttu torstain 26.7. Pyhäjokiseudusta.



