*

Pyhäjokiseutu

Uutiset

Päivitetty 8.8.2012 10:26, julkaistu 8.8.2012 10:25

Kellarit täyttyvät vedestä

OULAINEN Sade nostaa nostaa vettä asuinrakennusten kellareihin Oulaisissa.

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen yksiköt ovat olleet aamun aikana kolmessa kohteessa, joissa vettä on pumpattu pois kellareista. Päivystävä palomestari Sami Hiltunen kertoo, että tällä hetkellä vettä pumpataan pois Oulaisten terveydenhuolto-oppilaitoksen kellarista.

– Aamun aikana meillä on ollut kolme tehtävää, joista yksi on jo saatu selväksi. Vettä pumpattiin pois omakoti- ja kerrostalon kellareista. Lautatarhankadulla olevassa kerrostalossa meillä on tällä hetkellä vartiointi.

Hiltusen mukaan jatkuvat sateet ovat saaneet viemärit tulvimaan. Odotettavissa on vielä lisää vahingontorjuntatehtäviä, sillä pintavedet ovat korkealla.

– Rakennusten pihoilla on pintavettä, joka saattaa joutua kellareihin. Odotettavissa on lisää pelastustehtäviä, sillä vettä on tullut sen verran paljon yöllä. Lisäksi sateet jatkuvat vielä.

Vesivahinkojen aineellisia vaikutuksia palomestari ei lähde arvioimaan.

– Kosteusvaurioita ei voida vielä arvioida ja ne tehtävät kuuluvat vakuutusyhtiöille, Sami Hiltunen sanoo.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Katso video: Kalat polskivat vapauteen

    UUTISET 24.5. 16:42 30

  2. Hoitoraha ylös ja vanhemmat töihin

    UUTISET 24.5. 14:13 30

  3. Seija kertoo: Hulluruohon syönnin jälkeen olo heikkeni nopeasti

    UUTISET 24.5. 09:52 163

  4. Asumaton talo paloi Vihannin keskustassa

    LÄHEISET 24.5. 09:19 21

  5. Muistilista 23.5.2013

    MUISTILISTA 23.5. 14:33 00

  6. Pyhäjoen maastopalon jälkivartiointi kesti aamuun asti

    UUTISET 23.5. 10:42 65

  7. Kesän tulo juoksuttaa puutarhaväkeä

    UUTISET 22.5. 16:41 20

  8. Lähivakuutuksen ja Tapiolan fuusioituminen edistyy: yksi asia ei vielä ole yhteinen

    UUTISET 22.5. 14:54 20

  9. Katso video: Koira kieltäytyy makkarasta

    LÄHEISET 21.5. 16:50 80

  10. Hirsiperän risteyskolarin tutkinta on valmis

    LÄHEISET 21.5. 17:24 248

  1. Rakennusliike investoi talotehtaaseen

    LÄHEISET 14.1. 14:15 517

  2. Piipsjärven koulu puhuttiin budjettiin

    UUTISET 27.12. 17:07 4613

  3. Murtosarja Oulaisissa viikonloppuna

    UUTISET 30.12. 09:36 472

  4. Piispa rohkaisi nuoria olemaan oma itsensä

    UUTISET 26.11. 11:05 371

  5. Jouni Aitto-oja Wanhan woiman puheenjohtajaksi

    UUTISET 24.2. 16:25 566

  6. Hoitoraha ylös ja vanhemmat töihin

    UUTISET 24.5. 14:13 36

  7. Katso video: Kalat polskivat vapauteen

    UUTISET 24.5. 16:42 36

  8. Hyvärinen pysyy Fennovoiman riveissä

    UUTISET 30.1. 19:43 401

  9. Kauppareissu johti käräjille

    UUTISET 30.12. 09:36 502

  10. Piipsjärven koulu nousi budjettiin

    UUTISET 20.12. 14:38 10656

  1. Hirsiperän risteyskolarin tutkinta on valmis

    LÄHEISET 21.5. 17:24 248

  2. Seija kertoo: Hulluruohon syönnin jälkeen olo heikkeni nopeasti

    UUTISET 24.5. 09:52 163

  3. Piipsjärven koulu nousi budjettiin

    UUTISET 20.12. 14:38 10656

  4. Musiikkileiri kerää aplodit

    UUTISET 21.5. 14:42 91

  5. Tansseja täydet kaksi vuosikymmentä

    LÄHEISET 24.9. 11:46 551

  6. Haapaveden S-market harjakorkeudessa: katso kuvat sisältä

    UUTISET 20.5. 15:31 81

  7. Katso video: Koira kieltäytyy makkarasta

    LÄHEISET 21.5. 16:50 81

  8. Karsikkaan saha sai lautakunnalta purkutuomion

    UUTISET 2.1. 14:23 581

  9. Koiran raatelija jätti jäljet

    UUTISET 18.12. 18:38 22146

  10. Uusikangas löytyi kuolleena

    UUTISET 10.7. 11:37 682

  1. Huumekuskin auto syöksyi kohti omakotitaloja Oulaisissa

    UUTISET 27.4. 12:19 4017

  2. Mikä katkaisi joutsenen kaulan?

    UUTISET 1.12. 11:34 10114

  3. Oulaisten valtuusto

    UUTISET 28.10. 22:20 8914

  4. Hirsiperän risteyskolarin tutkinta on valmis

    LÄHEISET 21.5. 17:24 248

  5. Tansseja täydet kaksi vuosikymmentä

    LÄHEISET 24.9. 11:46 551

  6. Koiran raatelija jätti jäljet

    UUTISET 18.12. 18:38 22146

  7. Oulaisten veroprosentti ensi vuodelle on 21,5

    UUTISET 15.11. 09:36 7919

  8. Piipsjärven koulu nousi budjettiin

    UUTISET 20.12. 14:38 10656

  9. Ruustinnan reseptit kansien väliin

    KULTTUURI 31.8. 12:12 511

  10. Varas vei moottoripyörän kaupan pihalta

    UUTISET 24.8. 09:04 1153

  1. Katso video: Kalat polskivat vapauteen

    UUTISET 24.5. 16:42 3 0 17

  2. Asumaton talo paloi Vihannin keskustassa

    LÄHEISET 24.5. 09:19 2 1 9

  3. Hoitoraha ylös ja vanhemmat töihin

    UUTISET 24.5. 14:13 3 1 9

  4. Seija kertoo: Hulluruohon syönnin jälkeen olo heikkeni nopeasti

    UUTISET 24.5. 09:52 16 3 7

  5. Hirsiperän risteyskolarin tutkinta on valmis

    LÄHEISET 21.5. 17:24 24 8 6

  6. Musiikkileiri kerää aplodit

    UUTISET 21.5. 14:42 9 1 5

  7. Pyhäjoen maastopalon jälkivartiointi kesti aamuun asti

    UUTISET 23.5. 10:42 6 5 4

  8. Kärsämäellä mietinnässä kallis 150 kilometrin valokaapeli - onko hanke yliampuva?

    UUTISET 17.5. 07:36 6 2 3

  9. Uusia ammattilaisia Haapavedeltä

    UUTISET 21.5. 14:59 4 2 3

  10. Katso video: Koira kieltäytyy makkarasta

    LÄHEISET 21.5. 16:50 8 2 3

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pyhäjokiseutu, Asemakatu 1, PL 1, 86301 OULAINEN  avoinna ma - pe 8 - 16  Fax: (08) 479 5125  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot