*

Pyhäjokiseutu

Puheenaiheet

Päivitetty 8.8.2012 16:44, julkaistu 8.8.2012 16:42

Vesisateet aiheuttaneet vahinkoja

Kuva: Sirpa Kortet
Heidi NiskanenLähetä palautetta toimittajalle
Veden vallassa. Matkanivantien varressa olevalla viljapellolla oli vettä useita kymmeniä senttejä.

PYHÄJOKIALUE Voimakkaat vesisateet ovat aiheuttaneet aineellisia vahinkoja Pyhäjokialueella. Jokialueiden tulvimisen lisäksi sadevesi on nostanut jätevesiä muun muassa omakoti- ja kerrostalojen kellareihin. Myös maanviljelijöiden sadot ovat kärsineet valtavasta vesimäärästä.

– Tämä on ennätyssateinen, aivan erityinen, kasvukausi. Sato on suurelta osin menetetty. Tämä jää tietenkin nähtäväksi, mutta tilanne ei näytä hyvältä, Oulaisten sääprofeetta Aarne Juhonsalo toteaa.

Koko alkuvuosi on ollut ennätyssateinen. Juhonsalon laskujen mukaan vettä on satanut vapusta lähtien 370 millimetriä.

– Elokuun aikana vettä on tullut keskiviikkoaamuun mennessä 95 millimetriä. Tänään saattaa ylittyä jopa 100 millimetriä, hän kertoo.

Vaikka sadevesimäärät ovat olleet poikkeuksellisia, on kesän keskilämpötila ollut normaalilukemissa.

– Vapusta eteenpäin keskilämpötila on ollut tavanomainen. Kesässä ei ole ollut muuta vikaa kuin hurjat sateet, Juhonsalo sanoo.

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin mukaan sateet eivät jatku pitkään, vaan sadereuna väistyy ja siirtyy kohtia kaakkoa. Keskiviikkoiltapäivänä laaditun ennusteen mukaan Pyhäjokialueella on odotettavissa poutasäätä useamman päivän ajan. Sadekuuroja voi olla tiedossa viikon lopussa, mutta Ilmatieteen laitoksen mukaan ne eivät ole erityisen voimakkaita.

Lue lisää torstain 9.8. Pyhäjokiseudusta.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)8.8.2012 19:16

VOI KURJUUKSIEN KURJUUS,NÄKY LOHDUTONTA.

KADON KOKENUT ENTINEN VILJELIJÄ PÄIVITTELEE

TÄMÄN HETKEN TILANNETTA

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Juhannus melko lämmin, mutta paikoin epävakainen

    PUHEENAIHEET 18.6. 12:33 00

  2. Pelastusjohtajan valinta etenee - Hakijoiden haastattelu juhannuksen jälkeen

    PUHEENAIHEET 18.6. 15:07 10

  3. Marjamättäille odotetaan poimittavaa

    ELÄMÄNMENO 18.6. 16:37 00

  4. Bussimatka mielessä: ohjeita lipun verkko-ostoon

    PUHEENAIHEET 18.6. 12:48 10

  5. Nosto tänään: Rakennus ottaa ilmaherruuden juhannukseksi - siivekäs muutti aikataulun

    PUHEENAIHEET 18.6. 11:07 20

  6. Paratiisissa noin 15 autoa täysin palanut

    PUHEENAIHEET 18.6. 11:13 60

  7. Peltojen herkut nousevat jo myyntipöydille

    ELÄMÄNMENO 17.6. 16:41 00

  8. Poliisi jäljittää kaksikkoa, joka kolaroi varastetulla autolla

    PUHEENAIHEET 17.6. 13:27 00

  9. Vedenjakelu keskeytyy kahdeksi tunniksi

    PUHEENAIHEET 17.6. 13:37 20

  10. Meloja ei panna pakettiin

    URHEILU&LIIKUNTA 17.6. 13:02 20

  1. Paratiisi omalla pihalla

    PUHEENAIHEET 22.8. 09:21 902

  2. R-Eko Steelin tuotantotilat kaksinkertaistuivat muuton myötä

    PUHEENAIHEET 18.1. 17:17 469

  3. Tapakouluttajan vinkit konserttikäyttäytymiseen

    ELÄMÄNMENO 26.10. 10:13 371

  4. Haapaveden S-marketin rakentaminen voi alkaa

    PUHEENAIHEET 30.10. 17:03 528

  5. Kiviniemen selkä tunsi läsnäolon

    PUHEENAIHEET 31.10. 19:38 472

  6. Ilmaiset influenssarokotukset mietityttävät

    PUHEENAIHEET 7.11. 18:58 802

  7. Ensimmäinen tuulivoimala sai roottorin

    PUHEENAIHEET 26.11. 14:16 571

  8. Elenia Lämpö ja Junnikkala laajentavat lämpöyhteistyötä Oulaisissa

    PUHEENAIHEET 29.11. 13:08 474

  9. Jääskeläinen valittiin vuoden oulaistelaiseksi

    PUHEENAIHEET 2.12. 14:23 13337

  10. Sauvat säröilevät salissa

    URHEILU&LIIKUNTA 28.1. 12:09 631

  1. Karu totuus: Laiskalla liikkujalla on pelkkiä tekosyitä

    PUHEENAIHEET 13.5. 17:21 121

  2. Katso video: Kissa, joka näyttäisi ymmärtävän puhetta

    ELÄMÄNMENO 10.5. 07:35 231

  3. Tansseja täydet kaksi vuosikymmentä

    ELÄMÄNMENO 24.9. 11:46 661

  4. PPO Elisan huomaan

    PUHEENAIHEET 21.12. 14:20 7621

  5. Paratiisissa noin 15 autoa täysin palanut

    PUHEENAIHEET 18.6. 11:13 621

  6. Kallio vaihtaa ydinvoiman maakaasuun

    PUHEENAIHEET 14.5. 09:30 176

  7. Pyhäjokiseudun kesäauto-sarja palaa: Ensimmäisenä esittäytyy Fiat 600

    ELÄMÄNMENO 15.6. 10:28 61

  8. Oulaisiin tuli iso voitto vakioveikkauksesta

    ELÄMÄNMENO 13.5. 19:00 162

  9. Koiran raatelija jätti jäljet

    PUHEENAIHEET 18.12. 18:38 23446

  10. Paratiisi omalla pihalla

    PUHEENAIHEET 22.8. 09:21 902

  1. Hirsiperän risteyskolarin tutkinta on valmis

    ELÄMÄNMENO 21.5. 17:24 309

  2. Jääskeläinen valittiin vuoden oulaistelaiseksi

    PUHEENAIHEET 2.12. 14:23 13337

  3. Piipsjärven koulu nousi budjettiin

    PUHEENAIHEET 20.12. 14:38 11856

  4. PPO Elisan huomaan

    PUHEENAIHEET 21.12. 14:20 7621

  5. Hirmuhauki tarttui Taiton koukkuun

    PUHEENAIHEET 1.6. 18:25 2129

  6. Seija kertoo: Hulluruohon syönnin jälkeen olo heikkeni nopeasti

    PUHEENAIHEET 24.5. 09:52 203

  7. Katso video: Pirunpellosta tuttu Asseri opettaa Matkanivan näyttelijöitä

    PUHEENAIHEET 28.5. 13:54 193

  8. Katso video: Kalat polskivat vapauteen

    PUHEENAIHEET 24.5. 16:42 193

  9. Koiran raatelija jätti jäljet

    PUHEENAIHEET 18.12. 18:38 23446

  10. Rantakangas yksimielisesti Haapaveden valtuuston johtoon

    PUHEENAIHEET 20.1. 18:00 693

  1. Nosto tänään: Rakennus ottaa ilmaherruuden juhannukseksi - siivekäs muutti aikataulun

    PUHEENAIHEET 18.6. 11:07 2 0 22

  2. Pelastusjohtajan valinta etenee - Hakijoiden haastattelu juhannuksen jälkeen

    PUHEENAIHEET 18.6. 15:07 1 0 18

  3. Marjamättäille odotetaan poimittavaa

    ELÄMÄNMENO 18.6. 16:37 0 0 17

  4. Juhannus melko lämmin, mutta paikoin epävakainen

    PUHEENAIHEET 18.6. 12:33 0 0 17

  5. Paratiisissa noin 15 autoa täysin palanut

    PUHEENAIHEET 18.6. 11:13 6 0 15

  6. Roisi traktoritapahtuma kokosi väen Kylpyläsaareen

    URHEILU&LIIKUNTA 17.6. 11:44 4 0 11

  7. Bussimatka mielessä: ohjeita lipun verkko-ostoon

    PUHEENAIHEET 18.6. 12:48 1 0 10

  8. Meloja ei panna pakettiin

    URHEILU&LIIKUNTA 17.6. 13:02 2 0 9

  9. Peltojen herkut nousevat jo myyntipöydille

    ELÄMÄNMENO 17.6. 16:41 0 0 9

  10. Poliisi jäljittää kaksikkoa, joka kolaroi varastetulla autolla

    PUHEENAIHEET 17.6. 13:27 0 0 7

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pyhäjokiseutu, Asemakatu 1, PL 1, 86301 OULAINEN  avoinna ma - pe 8 - 16  Fax: (08) 479 5125  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot