Kaupan eteisestä kiekkoperheen apulaiseksi
- Kokemusten vuosi. Oulaistelainen Kirsi Jylänki sai yllättäin elämyksellisen vuoden ylioppilaskirjoitusten jälkeen, 10 vuotta sitten. Amerikka ja amerikkalaisuus tulivat tutuiksi.
Opiskelupaikka, välivuosi, töitä vai mitähän tekisi? Tämmöiset ajatukset ovat tuttuja nuorelle elämän risteyskohdissa. Kymmenen vuotta sitten tällaisessa tilanteessa oli oulaistelainen, ylioppilaaksi tuolloin kirjoittanut Kirsi Jylänki.
Sattumanvarainen tapaaminen tuttavanaisen kanssa paikallisen kaupan eteisessä muutti nuoren naisen elämän melkoisesti.
– Olin kavereiden kanssa siinä, kun Jere Lehtisen anoppi, Ylitalon Elsi tuli juttelemaan meille. Hän tiesi kertoa, että jääkiekkoilija Ville Peltosen perhe hakee Amerikkaan suomalaista nuorta, joka voisi olla heidän perheensä apuna seuraavan vuoden. Annoin Elsille yhteystietoni ja hän välitti ne Peltosille. Olin heti valmis tarttumaan tilaisuuteen, koska tiesin, etten pääse sinne kouluun, mihin olin hakenut. Eikä ollut oikein varmuutta, mille sitten alkaisin. Pari kaveriakin oli lähdössä au pairiksi Amerikkaan, hän muistelee.
Eipä aikaakaan, kun Kirsin puhelin pirahti. Peltosen perheen Hanna-äiti pyysi häntä Helsinkiin kylään.
– Hyppäsin junaan ja menin heille vierailulle. Asia ratkesi sillä reissulla, tapasin heidän lapsensa ja kaikki passasi. Pääsin lähtemään sitten lokakuussa, kun Peltoset palasivat kesälomaltaan Suomen kodista pelipaikalle, Kirsi jatkaa.
Suurta ja erilaista. Sellaiset olivat ensimmäiset ajatukset, mitä Kirsi muistaa miettineensä. Oulaisten tutut maantiet vaihtuivat 7-kaistaisiin väyliin. Näille suurille reiteille Kirsikin pääsi ajamaan isolla autolla heti alusta lähtien.
– Suomessa hankkimani ajokortti passasi siellä osavaltiossa. Kartan avulla opettelin reittejä ja pysyttelin aluksi niin oikeassa reunassa tietä kuin mahdollista. Ensimmäisellä kerralla tosiaan hirvitti, vaan niin sitä sitten oppi. Kerran tuli poliisit ja pysäytti, kun ajoin vahingoissa vastaantulevien kaistalla. Siitäkin selvittiin, hän naurahtaa nyt jälkeenpäin.
Lue koko juttu maanantain 8.3. Pyhäjokiseudusta.


