Aatos nauttii arjesta
- Valvomo valmiina. Oulaistelainen Aatos Närhi oli mukana suunnittelemassa Revon Sähkön ensimmäistä koko alueen kaukokäyttöä. Kuva 1970-luvulla tehdystä ohjaamosta oli pitkään yhtiön käytävän seinällä. Nyt se palauttaa työ
Aatos Närhen kodin esineillä on jokaisella oma tarinansa kuiskittavanaan. Kehystetyt valokuvat seinillä muistuttavat telttaretkellä koetusta huikean kauniista usvaisesta aamusta Käyräsenjärvellä Pihtiputaan erämaassa. Nuotio-otoksessa puolestaan ollaan yöretkellä veljen kanssa Aatoksen tekemän louevaatten alla.
– Se pitää lämpimänä pakkasellakin. Olen leikannut kaksi Lapin louevaatetta. Ensimmäisen ompeli vaimo ja toisen tein jo kokonaan itse. Sen eteen kun laittaa rakovalkean, niin kyllä tarkenee kylmälläkin, hän kertoo.
Ja dokumentteja löytyy. Valokuvakansioon on laitettu aikajärjestykseen lukuisien eräretkien otokset. Suuren louevaatteen suojissa on paistettu monet kalasaaliit ja majoituttu niin lähialueen kuin Lapinkin perukoilla.
– Marjastuksestakin tykkään. Poimin puolukat, mustikat ja karpalot, hän kertoo.
Talvisin luonnossa liikkuminen hoituu suksilla. Aatos kertoo hiihtävänsä useita satoja kilometrejä.
– Ahonperälle menevällä ladulla tykkään hiihtää, hän sanoo.
Nyt kun Aatos Närhi on eläkkeellä, aikaa harrastamiselle ja mielenkiintoiselle tekemiselle riittää. Liinalla peitetty kosketinsoitin ei ole käyttämättömänä vaan Aatoksen sormien kautta siitä helähtää ilmoille herkät sävelet. Kuvionuottien avulla hän säestää laulamiaan kappaleita. Yhteiset musiikkihetket ovat myös miellyttäviä oikeista nuoteista soittavien miniän ja lastenlasten, Lotan ja Annikan, kanssa.
Sähköalan ammattitehtävissä työuransa tehneelle Aatokselle tuttuja ovat myös tekniset laitteet. Uuden tekniikan valjastaminen harrastustoimintaankin on hänelle arkipäivää. Kansalaisopiston kielikurssien kotiläksyt kuuluvat CD-levyiltä.
– Opiskelen venäjää ja englantia. Venäjän kielen opetteleminen lähti siitä, kun kävin maassa, enkä osannut edes tienviittoja lukea, nyt jo jonkin verran puhetta ymmärtävä ja tuottava Aatos kertoo.
Lue lisää maanantain 25.1. Pyhäjokiseudusta.


