Läheiset

Päivitetty 14.2. 15:35, julkaistu 14.2. 14:44

Ristivuoressa on imua

Kuva: Sirpa Kortet
Sirpa KortetLähetä palautetta toimittajalle
Sopivat lautamonot löytyi. Riku Toppila suuntasi oitis vuokraamosta pikkuhyppyreihin.


MERIJÄRVI Tuskin oli kello vielä yhtätoista eilen sunnuntaina, kun Ristivuoren laskettelurinteessä hissi pyöri jo täysillä. Nuoriso oli herännyt aikaisin. Tämän kauden ensimmäisille laskuille haluttiin ehtiä ajoissa. Eikä keleissä ollut moittimista. Rinne on loistolumessa ja laskiaissunnuntain olosuhteet aurinkoiset kuin Keski-Euroopassa.

Toppilan Riku pyrähti rinteeseen välinevuokraamon kautta. Jalka taisi olla viime vuodesta vähän kasvanut, mutta sopivat lautailumonot löytyivät helposti.

– En heti mene metsärinteeseen, pikkuhyppyreihin ensin, hän sanoi.

Riku tykkää enemmän lumilautailusta kuin perinteisestä laskettelusta. Sama suuntaus näkyi muillakin merijärvisillä nuorilla.

Ahosen Joona oli jo kapulahissin tuntumassa laittamassa lautaansa kiinni jalkoihin.

– Hiihtänyt olen, mutta lautailemassa olen tälle talvelle ensimmäistä kertaa, hän ehti huikata ennen rinteeseen kipuamistaan.

Rinteen alapäässä touhukasta laskiaissunnuntaita seuraili kunnansihteeri Kari Jokela hymyssä suin.

– Tuntuu tosi hyvältä, että lunta on näin paljon ja rinne saatiin auki. Tämä on pienimmillekin hyvä harjoittelurinne, hän totesi tyytyväisenä.

Ristivuoren laskettelurinne on nyt avoinna viikonloppuisin. Hiihtolomalla rinteeseen pääsee joka päivä.

Pohjatyöt rinteeseen ja laduille on tehty huolellisesti.

– Ylärinnehän se on vaativa. Tähän asti se on ollut semmoista hötölunta, joka on tuulen kanssa tullut alas. Nyt on lunta kunnolla, vapaa-ajan ohjaaja Jari Räsänen iloitsi.

Latuverkosto täydentyy vähitellen. Jari Räsänen lupaa, että 7 kilometrin mittainen yhdyslatu keskustasta Ristivuorelle saadaan avattua lähiaikoina. Ristivuoren laduilla peruskuntoa on pitänyt yllä Raution Paavo.

Lue lisää maanantain 15.2. Pyhäjokiseudusta.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Sanna viihtyy Vihannissa

    UUTISET 28.7. 18:13 50

  2. Kokkoniemet jatkavat tilanpitoa Kohtakankaalla

    UUTISET 28.7. 18:12 20

  3. Mehtälät uusille työurille

    UUTISET 28.7. 18:15 40

  4. Tricky Hope säväytti kuninkuusraveissa

    URHEILU 28.7. 18:14 00

  5. Vuodeosaston remontti etenee vauhdilla

    UUTISET 28.7. 12:35 00

  6. Vientikielto ei pysäyttänyt Oltermannin tuotantoa

    UUTISET 26.7. 15:24 00

  7. Musiikki on Eveliinalle yhtä kuin elämä

    LÄHEISET 28.7. 08:35 00

  8. Harrikkamiehen hihat ei pala

    UUTISET 28.7. 08:35 20

  9. Orpo rukka, isä lensi etelään, äiti pohjoiseen

    KULTTUURI 28.7. 08:56 20

  10. Sinilevää Isossa Vatjusjärvessä

    UUTISET 26.7. 15:26 00

  1. Sanna viihtyy Vihannissa

    UUTISET 28.7. 18:13 50

  2. Mehtälät uusille työurille

    UUTISET 28.7. 18:15 40

  3. Harrikkamiehen hihat ei pala

    UUTISET 28.7. 08:35 20

  4. Kokkoniemet jatkavat tilanpitoa Kohtakankaalla

    UUTISET 28.7. 18:12 20

  5. Sievin Jalkineelle iso tilaus Ruotsin puolustusvoimilta

    UUTISET 21.3. 19:07 50

  6. Orpo rukka, isä lensi etelään, äiti pohjoiseen

    KULTTUURI 28.7. 08:56 20

  7. Vesiosuuskunta varmistaa veden laadun

    UUTISET 31.3. 11:31 120

  8. Kaupan eteisestä kiekkoperheen apulaiseksi

    LÄHEISET 7.3. 13:28 60

  9. Kerhotyössä korostuu tekemällä oppiminen

    LÄHEISET 24.3. 08:43 60

  10. Jukkola esittää tuulivoimalaselvityksen aloittamista Silonvuorelle

    UUTISET 2.1. 12:44 120

  1. Sanna viihtyy Vihannissa

    UUTISET 28.7. 18:13 50

  2. Mehtälät uusille työurille

    UUTISET 28.7. 18:15 40

  3. Kiviranta ja Ollanketo saivat palkinnot Kokkolasta

    URHEILU 17.12. 14:07 110

  4. Misstex tuo vieläkin hymyn tehtaan äidin huulille

    LÄHEISET 22.7. 13:17 30

  5. Soile solmi uusia yhteistyölinkkejä

    UUTISET 26.7. 10:35 30

  6. Roskat viihtyvät Oulaisten asemalla

    UUTISET 22.7. 14:20 31

  7. Röbbelen palkittiin maaseudun kehittämisestä

    UUTISET 30.4. 12:58 60

  8. Eila uskoo johdatukseen

    UUTISET 25.7. 17:25 30

  9. Hiihtäjäpatsaan lakkia valitsemaan

    UUTISET 8.4. 13:14 5569

  10. Harrikan sijaan tuli ostettua klapikone

    LÄHEISET 19.5. 09:59 172

  1. Hiihtäjäpatsaan lakkia valitsemaan

    UUTISET 8.4. 13:14 5569

  2. Taimi tarkenee ilman villatakkia

    UUTISET 14.7. 10:17 90

  3. Ikosen lahjatontti viimein päätökseen

    UUTISET 28.2. 19:45 492

  4. Kantapäät edellä kokoontumisajoihin

    UUTISET 18.7. 09:35 80

  5. Back to the Mäntylampi tulee taas

    LÄHEISET 24.5. 16:38 232

  6. Pelimannit Pauha-palkituiksi

    UUTISET 4.7. 19:29 70

  7. Yli neljän promillen humala eksytti tieltä

    UUTISET 21.7. 11:53 71

  8. Kriitikoista vapaa luomisprosessi

    UUTISET 4.7. 19:27 70

  9. Veturinkuljettaja jarruttaa

    UUTISET 19.5. 14:50 233

  10. Elokuva tukee kotipaikan arvostusta

    UUTISET 18.7. 09:52 60

  1. Sanna viihtyy Vihannissa

    UUTISET 28.7. 18:13 5 0 197

  2. Mehtälät uusille työurille

    UUTISET 28.7. 18:15 4 0 136

  3. Harrikkamiehen hihat ei pala

    UUTISET 28.7. 08:35 2 0 101

  4. Kokkoniemet jatkavat tilanpitoa Kohtakankaalla

    UUTISET 28.7. 18:12 2 0 75

  5. Nimettömyys ei estänyt esiintymistä

    KULTTUURI 28.7. 11:03 0 0 71

  6. Vuodeosaston remontti etenee vauhdilla

    UUTISET 28.7. 12:35 0 0 52

  7. Orpo rukka, isä lensi etelään, äiti pohjoiseen

    KULTTUURI 28.7. 08:56 2 0 50

  8. Musiikki on Eveliinalle yhtä kuin elämä

    LÄHEISET 28.7. 08:35 0 0 37

  9. Soile solmi uusia yhteistyölinkkejä

    UUTISET 26.7. 10:35 3 0 33

  10. Vientikielto ei pysäyttänyt Oltermannin tuotantoa

    UUTISET 26.7. 15:24 0 0 27

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pyhäjokiseutu, Asemakatu 1, PL 1, 86301 OULAINEN  Vaihde: 010 665 5145  Fax: (08) 479 5125  |  Palaute  |  Mediakortti