Wanhalla Woimalla ennätysvuosi
- Hyvin menee. Weteraanikonepäivät teki viime vuonna kävijäennätyksen. Wanha Woima ry:llä on jäseniä enemmän kuin ikinä. Yhdistyksen talous on kunnossa. Näiden taustatietojen pohjalla on hyvä rakentaa tulevaa toimintaa.
OULAINEN Weteraanimoottorikerho Wanhalla Woimalla menee voimalla. Yhdistyksen 17. toimintavuosi osoittautui kaikilla mittareilla tarkasteltuna ennätykselliseksi. Jäsenmäärä jatkoi viime vuonna kasvuaan ja oli vuoden lopussa 1 222. Jäseniä on noin 220 paikkakunnalta. Kaukaisin jäsen on Indonesiasta saakka.
Yhdistyksen jäsenmäärä kasvoi viime vuonna 10,1 prosentilla. Myös taloudellisesti menee hyvin. Viime vuonna Wanha Woima teki historiansa parhaan tuloksen. Yhdistyksen liikevaihto kasvoi peräti 42,3 prosenttia. Tuloksen onnistumiseen auttoi se, että viime vuonna Weteraanikonepäivät onnistuivat erinomaisesti. Tapahtuma oli yksi Oulun eteläisen alueen suurimmista. Lippuja myytiin peräti 13 124. määrä oli konepäivien historian ennätys.
– Erikoista on se, että kerho ei nauti minkäänlaista yhteiskunnan tukea. Tapahtuma järjestetään ilman sponsoreita tai kunnan tai seutukunnan avustuksia. Se on varmaankin positiivinen poikkeus taantuman ja laman aikana. Hyvä taloudellinen tulos mahdollistaa jatkossakin kerhon vakaan toiminnan perinnekulttuurin saralla. Meidän vahvuutemme on hyvä yhteisen tekemisen meininki, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Keijo Pylväs.
Wanha Woima ry piti vuosikokouksen torstai-iltana Törmänhovilla. Kuluvan vuoden puheenjohtajaksi valittiin Keijo Pylväs. Hallitukseen valittiin erovuoroisista edelleen Leila Laukkanen, Reino Paananen ja Niilo Aitto-oja Oulaisista sekä Markku Voltti Ylivieskasta. Hallituksen varajäsenistä jatkopestin sai Pekka Soukka Oulaisista. Valinnat olivat yksimielisiä.
Muina hallituksen varsinaisina jäseninä jatkavat Raimo Pääkkö, Veikko Pirinen ja Jorma Valkjärvi Oulaisista sekä Jan-Erik Hakalax Lohtajalta. Hallituksen varajäseninä jatkavat Matti Perälä Ylivieskasta ja Esko Paakinaho Oulaisista.
LUE LISÄÄ PYHÄJOKISEUDUSTA.


