Uutiset

Päivitetty 3.3. 17:29, julkaistu 2.3. 10:45

Finnsvalassa tunnetaan vartalotyypit

Kuva: Susanna Tikkanen
Sirpa KortetLähetä palautetta toimittajalle
Menestystä ja menekkiä. Kärsämäellä valmistettavat Finnsvalan väliasut voittivat hiljattain tehdyn testin. Pakkastalvi näkyy myös väliasujen ja päähineiden menekissä. Kyösti Svala kertoo, että pidennettyä työpäivää on te


KÄRSÄMÄKI Väliasuilla on ollut nyt kysyntää. Tämän tietää pakkasten talven lämmittäjä, kärsämäkinen tekstiilialan yrittäjä, Finnsvalan toimitusjohtaja Kyösti Svala. Kärsämäellä sijaitsevassa yrityksessä on viime kuukausina ollut kiirettä.

– Töitä on painettu kovasti. Olemme tehneet pidennettyä työviikkoa jo kahden kuukauden ajan, Svala kertoo.

Myönteistä menekkiä ja työintoa siivittää yrityksen tuotteiden saama tunnustus.

– Helmikuussa saimme tietää, että väliasutestissä olimme voittajia. Syksyn mittaan lukuisia eri asuja oli testannut retkeilyyn erikoistunut Retki-lehti. Saimme kiitosta asujemme leikkauksista, materiaaleista, toimivuudesta ja lämpimyydestä, Svala iloitsee.

Yritykselle on aikaisemminkin tullut menestystä eri asuja testaavissa kilpailuissa. Kärkeen ovat yltäneet päähineet, joita käytetään niin pyöräily- kuin laskettelukypärienkin alla. Verkkomaisesta alusasusta yritys on palkittu myös. Silloin kiiteltiin asun monipuolista käyttömahdollisuutta myös kesällä.

Iloisten yritysuutisten keskellä yrittäjä Svala on hieman hämmentyneenä joutunut toteamaan, ettei paikallista yritystä kuitenkaan kaikki tunne Kärsämäelläkään.Finnsvala toimii samoissa tiloissa, johon se siirtyi vuonna 1966. Tuolloin vuonna 1955 aloitettu toiminta laajeni ja yritys muutti pois Paavo ja Elli Svalan omakotitalon yläkerrasta.

– Olemme täysin kotimainen toimija ja tuotteillamme on avainlippu. Menestyksemme kielii siitä, että kotimaassa osataan tehdä laadukkaita tuotteita, eivätkä ne ole välttämättä niitä kalliimpia, Svala taustoittaa.

Lue lisää torstain 4.3. Pyhäjokiseudusta.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Sanna viihtyy Vihannissa

    UUTISET 28.7. 18:13 50

  2. Kokkoniemet jatkavat tilanpitoa Kohtakankaalla

    UUTISET 28.7. 18:12 20

  3. Mehtälät uusille työurille

    UUTISET 28.7. 18:15 40

  4. Tricky Hope säväytti kuninkuusraveissa

    URHEILU 28.7. 18:14 00

  5. Vuodeosaston remontti etenee vauhdilla

    UUTISET 28.7. 12:35 00

  6. Vientikielto ei pysäyttänyt Oltermannin tuotantoa

    UUTISET 26.7. 15:24 00

  7. Musiikki on Eveliinalle yhtä kuin elämä

    LÄHEISET 28.7. 08:35 00

  8. Harrikkamiehen hihat ei pala

    UUTISET 28.7. 08:35 20

  9. Orpo rukka, isä lensi etelään, äiti pohjoiseen

    KULTTUURI 28.7. 08:56 20

  10. Sinilevää Isossa Vatjusjärvessä

    UUTISET 26.7. 15:26 00

  1. Sanna viihtyy Vihannissa

    UUTISET 28.7. 18:13 50

  2. Mehtälät uusille työurille

    UUTISET 28.7. 18:15 40

  3. Harrikkamiehen hihat ei pala

    UUTISET 28.7. 08:35 20

  4. Kokkoniemet jatkavat tilanpitoa Kohtakankaalla

    UUTISET 28.7. 18:12 20

  5. Sievin Jalkineelle iso tilaus Ruotsin puolustusvoimilta

    UUTISET 21.3. 19:07 50

  6. Orpo rukka, isä lensi etelään, äiti pohjoiseen

    KULTTUURI 28.7. 08:56 20

  7. Vesiosuuskunta varmistaa veden laadun

    UUTISET 31.3. 11:31 120

  8. Kaupan eteisestä kiekkoperheen apulaiseksi

    LÄHEISET 7.3. 13:28 60

  9. Kerhotyössä korostuu tekemällä oppiminen

    LÄHEISET 24.3. 08:43 60

  10. Jukkola esittää tuulivoimalaselvityksen aloittamista Silonvuorelle

    UUTISET 2.1. 12:44 120

  1. Sanna viihtyy Vihannissa

    UUTISET 28.7. 18:13 50

  2. Mehtälät uusille työurille

    UUTISET 28.7. 18:15 40

  3. Kiviranta ja Ollanketo saivat palkinnot Kokkolasta

    URHEILU 17.12. 14:07 110

  4. Misstex tuo vieläkin hymyn tehtaan äidin huulille

    LÄHEISET 22.7. 13:17 30

  5. Soile solmi uusia yhteistyölinkkejä

    UUTISET 26.7. 10:35 30

  6. Roskat viihtyvät Oulaisten asemalla

    UUTISET 22.7. 14:20 31

  7. Röbbelen palkittiin maaseudun kehittämisestä

    UUTISET 30.4. 12:58 60

  8. Eila uskoo johdatukseen

    UUTISET 25.7. 17:25 30

  9. Hiihtäjäpatsaan lakkia valitsemaan

    UUTISET 8.4. 13:14 5569

  10. Harrikan sijaan tuli ostettua klapikone

    LÄHEISET 19.5. 09:59 172

  1. Hiihtäjäpatsaan lakkia valitsemaan

    UUTISET 8.4. 13:14 5569

  2. Taimi tarkenee ilman villatakkia

    UUTISET 14.7. 10:17 90

  3. Ikosen lahjatontti viimein päätökseen

    UUTISET 28.2. 19:45 492

  4. Kantapäät edellä kokoontumisajoihin

    UUTISET 18.7. 09:35 80

  5. Back to the Mäntylampi tulee taas

    LÄHEISET 24.5. 16:38 232

  6. Pelimannit Pauha-palkituiksi

    UUTISET 4.7. 19:29 70

  7. Yli neljän promillen humala eksytti tieltä

    UUTISET 21.7. 11:53 71

  8. Kriitikoista vapaa luomisprosessi

    UUTISET 4.7. 19:27 70

  9. Veturinkuljettaja jarruttaa

    UUTISET 19.5. 14:50 233

  10. Elokuva tukee kotipaikan arvostusta

    UUTISET 18.7. 09:52 60

  1. Sanna viihtyy Vihannissa

    UUTISET 28.7. 18:13 5 0 197

  2. Mehtälät uusille työurille

    UUTISET 28.7. 18:15 4 0 136

  3. Harrikkamiehen hihat ei pala

    UUTISET 28.7. 08:35 2 0 101

  4. Kokkoniemet jatkavat tilanpitoa Kohtakankaalla

    UUTISET 28.7. 18:12 2 0 75

  5. Nimettömyys ei estänyt esiintymistä

    KULTTUURI 28.7. 11:03 0 0 71

  6. Vuodeosaston remontti etenee vauhdilla

    UUTISET 28.7. 12:35 0 0 52

  7. Orpo rukka, isä lensi etelään, äiti pohjoiseen

    KULTTUURI 28.7. 08:56 2 0 50

  8. Musiikki on Eveliinalle yhtä kuin elämä

    LÄHEISET 28.7. 08:35 0 0 37

  9. Soile solmi uusia yhteistyölinkkejä

    UUTISET 26.7. 10:35 3 0 33

  10. Vientikielto ei pysäyttänyt Oltermannin tuotantoa

    UUTISET 26.7. 15:24 0 0 27

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pyhäjokiseutu, Asemakatu 1, PL 1, 86301 OULAINEN  Vaihde: 010 665 5145  Fax: (08) 479 5125  |  Palaute  |  Mediakortti