Uutiset

Päivitetty 3.3. 19:02, julkaistu 3.3. 18:46

Ei maakravulle sukuakaan

Kuva: Jarmo Tyyskä
Heli NurkkalaLähetä palautetta toimittajalle
Meri kutsuu. -Eka yksinpurjehdus oli kaikista mukavin kokemus. Kevätpäivä oli parhaimmillaan. Aurinko paistoi korkealta, kun lähdin Vaasasta kohti Kopparfuruskärin (Kuparisaaaren) satamaa. Siellä sitten paistelin laavull


Syyllinen löytyy lähisuvusta. Sormi osoittaa Kemiöön ja siellä Materon Reinon suuntaan. Aikansa Reino-setä muistutteli innokkaasti veljenpoikaa hienosta harrastuksestaan. Maalaili puheissaan purjeet pulleaksi ja kertoili seilailuistaan merien ja järvien selkosilla. Puhetta piisasi keväällä kurkiaurojen ilmestymiseen saakka. Sen jälkeen puheissapurjehtija katosi itsekin, ja mihinkäs muualle kuin suuntaamaan purjeita otollisiin tuuliin.

Itunen jäi itämään. Materon Harri kävi miehiseen tyyliin potkiskelemassa autojen renkaita, mutta yhtä hanakasti hän päätyi seuraamaan internetin ja venelehtien myynti-ilmoituksia. Purjevene ei olisi pahitteeksi, päätyi Harri haaveilemaan.

Loppujen lopuksi ei tarvinnut mennä merta edemmäs kalaan.

– Talven Askon kanssa tuli puheeksi, että etsin purjevenettä. Askolla sattui sellainen olemaan ihan tässä Oulaisissa ja Piipsjärven vesissä.

Kättä lyötiin päälle Terhi Sail 375-kevytpursiveneen kaupoista. Harri nauraa, että kauppojen kautta hän päätyi omistajaksi siihen aikaan ainoana paikkakunnalla seilaavalle purjeveneelle. Vuosi oli 2004.

– Tuntui oudolle, etten nähnyt järvellä muita purjeveneitä. Joskus 1980-luvulla saattoi samaan aikaan olla 13 mastoa yhtäaikaa järvenselällä.

– Purjehtimaan oppii yrityksen ja erehdyksen kautta. Vaikka lukisi purjehdustekniikkaa kuinka paljon, niin veneessä se käytäntö kuitenkin opitaan. Perstuntuma on paras, purjehtija paljastaa.

Lue lisää Pyhäjokiseudusta


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Sanna viihtyy Vihannissa

    UUTISET 28.7. 18:13 50

  2. Kokkoniemet jatkavat tilanpitoa Kohtakankaalla

    UUTISET 28.7. 18:12 20

  3. Mehtälät uusille työurille

    UUTISET 28.7. 18:15 40

  4. Tricky Hope säväytti kuninkuusraveissa

    URHEILU 28.7. 18:14 00

  5. Vuodeosaston remontti etenee vauhdilla

    UUTISET 28.7. 12:35 00

  6. Vientikielto ei pysäyttänyt Oltermannin tuotantoa

    UUTISET 26.7. 15:24 00

  7. Musiikki on Eveliinalle yhtä kuin elämä

    LÄHEISET 28.7. 08:35 00

  8. Harrikkamiehen hihat ei pala

    UUTISET 28.7. 08:35 20

  9. Orpo rukka, isä lensi etelään, äiti pohjoiseen

    KULTTUURI 28.7. 08:56 20

  10. Sinilevää Isossa Vatjusjärvessä

    UUTISET 26.7. 15:26 00

  1. Sanna viihtyy Vihannissa

    UUTISET 28.7. 18:13 50

  2. Mehtälät uusille työurille

    UUTISET 28.7. 18:15 40

  3. Harrikkamiehen hihat ei pala

    UUTISET 28.7. 08:35 20

  4. Kokkoniemet jatkavat tilanpitoa Kohtakankaalla

    UUTISET 28.7. 18:12 20

  5. Sievin Jalkineelle iso tilaus Ruotsin puolustusvoimilta

    UUTISET 21.3. 19:07 50

  6. Orpo rukka, isä lensi etelään, äiti pohjoiseen

    KULTTUURI 28.7. 08:56 20

  7. Vesiosuuskunta varmistaa veden laadun

    UUTISET 31.3. 11:31 120

  8. Kaupan eteisestä kiekkoperheen apulaiseksi

    LÄHEISET 7.3. 13:28 60

  9. Kerhotyössä korostuu tekemällä oppiminen

    LÄHEISET 24.3. 08:43 60

  10. Jukkola esittää tuulivoimalaselvityksen aloittamista Silonvuorelle

    UUTISET 2.1. 12:44 120

  1. Sanna viihtyy Vihannissa

    UUTISET 28.7. 18:13 50

  2. Mehtälät uusille työurille

    UUTISET 28.7. 18:15 40

  3. Kiviranta ja Ollanketo saivat palkinnot Kokkolasta

    URHEILU 17.12. 14:07 110

  4. Misstex tuo vieläkin hymyn tehtaan äidin huulille

    LÄHEISET 22.7. 13:17 30

  5. Soile solmi uusia yhteistyölinkkejä

    UUTISET 26.7. 10:35 30

  6. Roskat viihtyvät Oulaisten asemalla

    UUTISET 22.7. 14:20 31

  7. Röbbelen palkittiin maaseudun kehittämisestä

    UUTISET 30.4. 12:58 60

  8. Eila uskoo johdatukseen

    UUTISET 25.7. 17:25 30

  9. Hiihtäjäpatsaan lakkia valitsemaan

    UUTISET 8.4. 13:14 5569

  10. Harrikan sijaan tuli ostettua klapikone

    LÄHEISET 19.5. 09:59 172

  1. Hiihtäjäpatsaan lakkia valitsemaan

    UUTISET 8.4. 13:14 5569

  2. Taimi tarkenee ilman villatakkia

    UUTISET 14.7. 10:17 90

  3. Ikosen lahjatontti viimein päätökseen

    UUTISET 28.2. 19:45 492

  4. Kantapäät edellä kokoontumisajoihin

    UUTISET 18.7. 09:35 80

  5. Back to the Mäntylampi tulee taas

    LÄHEISET 24.5. 16:38 232

  6. Pelimannit Pauha-palkituiksi

    UUTISET 4.7. 19:29 70

  7. Yli neljän promillen humala eksytti tieltä

    UUTISET 21.7. 11:53 71

  8. Kriitikoista vapaa luomisprosessi

    UUTISET 4.7. 19:27 70

  9. Veturinkuljettaja jarruttaa

    UUTISET 19.5. 14:50 233

  10. Elokuva tukee kotipaikan arvostusta

    UUTISET 18.7. 09:52 60

  1. Sanna viihtyy Vihannissa

    UUTISET 28.7. 18:13 5 0 197

  2. Mehtälät uusille työurille

    UUTISET 28.7. 18:15 4 0 136

  3. Harrikkamiehen hihat ei pala

    UUTISET 28.7. 08:35 2 0 101

  4. Kokkoniemet jatkavat tilanpitoa Kohtakankaalla

    UUTISET 28.7. 18:12 2 0 75

  5. Nimettömyys ei estänyt esiintymistä

    KULTTUURI 28.7. 11:03 0 0 71

  6. Vuodeosaston remontti etenee vauhdilla

    UUTISET 28.7. 12:35 0 0 52

  7. Orpo rukka, isä lensi etelään, äiti pohjoiseen

    KULTTUURI 28.7. 08:56 2 0 50

  8. Musiikki on Eveliinalle yhtä kuin elämä

    LÄHEISET 28.7. 08:35 0 0 37

  9. Soile solmi uusia yhteistyölinkkejä

    UUTISET 26.7. 10:35 3 0 33

  10. Vientikielto ei pysäyttänyt Oltermannin tuotantoa

    UUTISET 26.7. 15:24 0 0 27

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pyhäjokiseutu, Asemakatu 1, PL 1, 86301 OULAINEN  Vaihde: 010 665 5145  Fax: (08) 479 5125  |  Palaute  |  Mediakortti