Uutiset

Päivitetty 21.7. 12:08, julkaistu 21.7. 11:53

Yli neljän promillen humala eksytti tieltä


OULAINEN Tiistaina iltapäivällä Oulaisten Pyrrönkankaalla olevan talon pihaan tuli epävarmasti liikkunut autoilija.

Autossa oli talonväelle tuntematon pariskunta. Paikalle kiirehtinyt poliisipartio tapasi autosta vanhemman pariskunnan. Kuljettajan paikalla istunut vuonna 1942 syntynyt mies kertoi poliisille, että hän oli ollut hieman eksyksissä ja ajellut useita kymmeniä kilometrejä autolla pitkin Pyhäjoen metsäautoteitä etsien tietään kotiin Vihannin sivukylälle.

Lopulta hän oli löytänyt tien 86, jota pitkin kotiin pääsee ja hänen oli ollut tarkoitus mennä Vihantiin. Mies oli kääntynyt väärässä kohdassa ja oli mennyt Pyrrönkankaalla olevan omakotitalon pihaan.

Poliisi puhallutti miehen, jolloin selvisi syy miehen "pihalla oloon". Mies puhalsi alcolmeteriin 4,08 promillea. Partio käytti miehen verikokeessa, jonka jälkeen hänet vietiin Ylivieskan putkaan selvittämään suuntavaistoaan ja päätään.

Miehen ajokortti otettiin parempaan talteen poliisin haltuun. Asiaa tutkitaan huomattavan vahvana törkeänä rattijuopumuksena. Seuralainen sai valtion turvallisemman kyydin kotiinsa.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 Kaikki kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)21.7.2010 21:40

Olikohan jäänyt ryyppy päälle vähän pitemmäksi aikaa.Ei tuommosia lukemia parinpäivän kännäämisellä saaha.Auto paaliin ja Paappa häkkiin?

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Takaisin töihin ja asumaan

    LÄHEISET 4.9. 17:21 00

  2. Tricky Hope joutui väliaikaiseen kilpailukieltoon

    URHEILU 5.9. 11:46 00

  3. Tuhti pläjäys toimintaa

    UUTISET 3.9. 11:07 00

  4. Puhelinrumballa zumbaan

    LÄHEISET 31.8. 11:21 10

  5. Elämänalku oli kuin Myrskyluodon Maijalla

    LÄHEISET 31.8. 09:18 10

  6. Pillerit perille virtuaalisesti

    UUTISET 2.9. 12:52 00

  7. Ei mikään valkoinen sairaalakäytävä, vaan kotoisa hoitopaikka

    UUTISET 2.9. 10:34 01

  8. Huiman junioreille minimaakuntaviesti Limingassa

    URHEILU 1.9. 17:05 00

  9. Roosa Mattila kaunisteli SE-lukemia

    URHEILU 31.8. 12:39 00

  10. King Value yllätti avoimessa ryhmässä

    URHEILU 31.8. 13:09 00

  1. Edessä on eloonjäämiskamppailu

    UUTISET 24.6. 06:51 203

  2. Lääkevarkaus Oulaskankaalla

    UUTISET 5.2. 10:36 280

  3. Svalat kokoontuvat Akselin soittoon

    KULTTUURI 12.7. 15:45 80

  4. Sydän Mantsinsaarella, koti Oulaisissa

    LÄHEISET 31.8. 10:07 40

  5. Ristivuoressa on imua

    LÄHEISET 14.2. 14:44 160

  6. Kaupan eteisestä kiekkoperheen apulaiseksi

    LÄHEISET 7.3. 13:28 70

  7. Rouskujen ryöppäys ei enää riitä, on ryhdyttävä keittohommiin

    UUTISET 24.8. 14:36 10

  8. Kirje kutsuu kättelemään ministeriä

    UUTISET 7.2. 12:29 150

  9. Koulujen johtamista pohditaan

    UUTISET 9.3. 16:06 40

  1. Vieraat mukana talonväen arjessa

    LÄHEISET 26.8. 14:59 61

  2. Sydän Mantsinsaarella, koti Oulaisissa

    LÄHEISET 31.8. 10:07 40

  3. Edessä on eloonjäämiskamppailu

    UUTISET 24.6. 06:51 203

  4. Veturinkuljettaja jarruttaa

    UUTISET 19.5. 14:50 353

  5. Raju ukkosmyrsky riehui alueella

    UUTISET 9.8. 10:19 120

  6. Isojen poikien paratiisi

    UUTISET 2.6. 12:50 151

  7. Pelimannit Pauha-palkituiksi

    UUTISET 4.7. 19:29 150

  8. Puhelinrumballa zumbaan

    LÄHEISET 31.8. 11:21 10

  9. Taimi tarkenee ilman villatakkia

    UUTISET 14.7. 10:17 190

  10. Svalat kokoontuvat Akselin soittoon

    KULTTUURI 12.7. 15:45 80

  1. Raju ukkosmyrsky riehui alueella

    UUTISET 9.8. 10:19 120

  2. Aila ja Jussi vastaavat kotikontujen kutsuun

    UUTISET 3.8. 15:39 171

  3. Ikosen lahjatontti viimein päätökseen

    UUTISET 28.2. 19:45 642

  4. Veturinkuljettaja jarruttaa

    UUTISET 19.5. 14:50 353

  5. Edessä on eloonjäämiskamppailu

    UUTISET 24.6. 06:51 203

  6. Kantapäät edellä kokoontumisajoihin

    UUTISET 18.7. 09:35 190

  7. Sanna viihtyy Vihannissa

    UUTISET 28.7. 18:13 160

  8. Mehtälät uusille työurille

    UUTISET 28.7. 18:15 200

  9. Vilu ja Tico ovat hellyttäviä hajuherneitä

    UUTISET 6.8. 11:23 72

  10. Harrikan sijaan tuli ostettua klapikone

    LÄHEISET 19.5. 09:59 282

  1. Takaisin töihin ja asumaan

    LÄHEISET 4.9. 17:21 0 0 65

  2. Ei mikään valkoinen sairaalakäytävä, vaan kotoisa hoitopaikka

    UUTISET 2.9. 10:34 0 1 61

  3. Ufot laskeutuivat Merijärvelle

    KULTTUURI 8.10. 16:07 105 0 57

  4. Tricky Hope joutui väliaikaiseen kilpailukieltoon

    URHEILU 5.9. 11:46 0 0 50

  5. Sydän Mantsinsaarella, koti Oulaisissa

    LÄHEISET 31.8. 10:07 4 0 39

  6. Tuhti pläjäys toimintaa

    UUTISET 3.9. 11:07 0 0 39

  7. Rouskujen ryöppäys ei enää riitä, on ryhdyttävä keittohommiin

    UUTISET 24.8. 14:36 1 0 37

  8. Aila ja Jussi vastaavat kotikontujen kutsuun

    UUTISET 3.8. 15:39 17 1 30

  9. Pillerit perille virtuaalisesti

    UUTISET 2.9. 12:52 0 0 29

  10. Puhelinrumballa zumbaan

    LÄHEISET 31.8. 11:21 1 0 27

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Pyhäjokiseutu, Asemakatu 1, PL 1, 86301 OULAINEN  Vaihde: 010 665 5145  Fax: (08) 479 5125  |  Palaute  |  Mediakortti