Autolla ajetaan varo, varovasti...

Tuovi Pulkkanen

Torstaiaamuna, kun tuoreet lehdet kolahtavat postiluukkuihin, päättyy poliisin vuorokauden mittainen kansainvälinen nopeusvalvontamaratoni. Mukana on 20 Euroopan maata ja valvontaoperaatio toteutetaan nyt kolmannen kerran. Suomessa poliisi otti valvontaan käyttöön kaikki automaattivalvontakamerat, miehitti automaattivalvonta-autot ja lisäksi mukana on suuri joukko poliiseja, jotka eivät ole kiinni muissa tehtävissä.

Torstain aikana puretaan sitten saldo siitä, millä tavalla me ajamme. Edellisvuosien valvonnoissa sakkoja ja huomautuksia on kirjoitettu runsaasti. Valvonta kohdistetaan kaikkein riskialteimmalle tiestölle. Se ei välttämättä ole valtatie, jolla ajetaan tuhatta ja sataa. Riskialtis paikka voi olla myös taajamassa, jossa nopeudet ovat alhaisia. EU-komission mukaan nopeus on vaikuttavana tekijänä noin 30 prosentissa kuolonkolareista.

Poliisitarkastaja Timo Ajaste Poliisihallituksesta sanoo, että valvonnalla ja siitä tiedottamisella on liikenneonnettomuuksia ennalta estävää vaikutusta.

- Tärkeää on, että kuljettajat tarkastelisivat omaa ajokäyttäytymistään ja myös nopeusrajoitusten noudattamisen merkitystä omalle ja muiden tienkäyttäjien turvalliselle liikkumiselle.

Jo lapsi kiinnittää huomiota vauhtiin ja turvalliseen tiellä liikkumiseen. Tuleeko sen huomioineeksi äiti tai isä, jonka oma liikennekäyttäytyminen on vähintäänkin kyseenalaista? Lukuisia kertoja vaarallisen ohituspaikan valinneessa autossa on mukana näitä tulevia kuljettajia, jotka imevät vaikutteensa kyydissä istumalla.

Ongelmia liikenteessä aiheuttavat hyvin monet asiat. Jos olosuhteet ovat hyvät, alinopeutta ajavakin haittaa liikenteen sujumista varsinkin ruuhka-aikana. Kun jono takana kasvaa tarpeeksi, joku reikäpää tekee sen hätäisen ohituksen paikassa kuin paikassa.

En voi myöskään olla ihmettelemättä sitä, onko nykykuljettajilta kadonnut kyky ymmärtää ja hahmottaa etäisyyksiä ja nopeuksia. Yhä useammin sivutieltä tullaan eteen kolmion takaa, vaikka päätiellä on autoja etäisyydellä, jonka pitäisi autokoulun käyneelle kuljettajalle kertoa, että tie ei ole vapaa. Aina ei voi olla kysymys oikosulusta, vaikka niitäkin meille ihmisille sattuu. Syytä on siis omaa ajotapaansa tarkastella. Meidän jokaisen.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: