Lau­ra Sep­pä

Mie­het os­te­le­vat nai­sil­le jos­kus ko­ru­ja tai kuk­kia. Haa­pa­ve­ti­nen Tii­na Mä­en­pää sai jo­ta­kin ai­van muu­ta: pui­ma­ko­neen. Mä­en­pää oli erää­nä lau­an­tai-il­ta­na ko­to­naan sii­vous­puu­his­sa, mut­ta ne lop­pui­vat kuin sei­nään, kun pi­haan il­mes­tyi har­vi­nais­laa­tui­nen kul­je­tus. Mä­en­pään mies Sep­po Häk­ki­lä tuli ko­tiin mu­ka­naan Kiu­ru­ve­del­tä työ­ka­ve­ril­taan hank­ki­man­sa van­ha pui­ma­ko­ne, Tei­jo.

– Heti piti läh­teä pu­hal­ta­maan pai­neil­mal­la ja kat­so­maan, mitä siel­tä löy­tyy, Mä­en­pää muis­te­lee het­ken tun­nel­mia.

Van­ha aar­re on täy­sin toi­min­ta­kun­toi­nen. Se on pe­räi­sin vuo­del­ta 1963 ja säi­ly­tet­ty hy­vin sa­teel­ta suo­jas­sa.

– Jot­kut mie­het tuo sor­muk­sia, jot­ka ei mah­du enää muu­ta­man vuo­den pääs­tä sor­meen. Kau­la­ket­ju voi kat­ke­ta. Kor­vik­sis­ta voi men­nä toi­nen huk­kaan. Mut­ta Tei­jo ei mene huk­kaan, Mä­en­pää ihas­te­lee.

Ai­van joka nai­sel­le ei ar­vai­si sa­man­lais­ta lah­jaa tuo­da. Mä­en­pää on ai­na ar­vos­ta­nut van­ho­ja asi­oi­ta. Ar­vos­tus van­haa koh­taan on nous­sut muu­ten­kin sii­tä, mitä se jos­sa­kin vai­hees­sa oli. Van­hat trak­to­rit ovat täs­tä hyvä esi­merk­ki.

70-lu­vul­la ze­to­ril­la ei ol­lut Mä­en­pään mu­kaan min­kään­lais­ta ar­voa. Ny­ky­ään ti­lan­ne on ai­van toi­nen. Lai­te­tun ze­to­rin hin­ta­luok­ka al­kaa ol­la Mä­en­pään ar­vi­on mu­kaan ti­lan­tees­ta riip­pu­en 7500–15 000 eu­roa.

– Nyt nii­tä ei saa. Kun yk­si tu­lee myyn­tiin, sitä on heti kym­me­nen har­ras­ta­jaa os­ta­mas­sa, hän huo­maut­taa.

Iäk­käi­den ko­nei­den pa­ris­sa tou­hu­a­mi­nen on oi­ke­as­taan koko per­heen har­ras­tus.

– Se on mu­ka­vaa, kun sitä teh­dään yh­des­sä. Ol­laan kaik­ki ko­to­na, ja ne tou­hut voi jät­tää sii­hen, kun sil­tä tun­tuu ja jat­kaa taas myö­hem­min. Toi­sil­la on jää­kiek­ko, toi­sil­la tans­si. Joku ke­rää ara­bi­an kip­po­ja tai muu­mi­mu­ke­ja. On­han nii­tä hel­pom­pi säi­lyt­tää kuin Tei­joa, Mä­en­pää hy­mäh­tää.