LU­KI­JAL­TA Kyl­lä se tun­tuu! Ja vie­lä­pä erit­täin hy­väl­tä.

Te­at­te­riyh­dis­tys Rom­poo­li ry on ol­lut ole­mas­sa 13 vuot­ta. Näy­tel­miä on esi­tet­ty vä­hin­tään yk­si vuo­des­sa. Par­haim­pi­na ai­koi­na kak­si.

Näyt­te­li­jöi­tä ja oh­jaa­jia on tul­lut ja men­nyt, osa py­sy­nyt sa­ma­na­kin. Joka vuo­si näy­tel­mä on va­lit­tu har­ki­ten, po­ru­kal­le so­pi­vak­si.

Tänä vuon­na va­lit­sim­me Simo Pe­rä­mä­en kir­joit­ta­man teks­tin Akat­to­man ky­län On­ni. Teks­ti sai mei­dät nau­ra­maan, in­nos­tu­maan ja eläy­ty­mään jo lu­ku­vai­hees­sa. Ke­vään ai­ka­na teks­ti on muok­kau­tu­nut näyt­te­li­jöi­den suus­sa oman­lai­sek­seen.

Hah­mot ovat tul­leet li­hak­si ja Son­ni­kor­ven kylä on al­ka­nut elää omaa elä­mään­sä.

Sun­nun­tai­na meil­le koit­ti his­to­ri­al­li­nen päi­vä. En­sim­mäis­tä ker­taa kir­jai­li­ja il­moit­ti tu­le­van­sa kat­so­maan näy­tös­tä.

Se tie­ten­kin ai­heut­ti mo­nen­lais­ta ki­pi­nää ja per­ho­sia vat­san­poh­jil­le. Mei­tä jän­nit­ti. Jän­ni­tys on kyl­lä hy­väs­tä­kin, kun as­tuu la­val­le. Sil­loin skarp­paa ja on täy­sil­lä mu­ka­na. Ja oh­jaa­ja­na voin sa­noa, et­tä sun­nun­tai­na nai­set to­del­la­kin oli­vat täy­sil­lä mu­ka­na!

Kir­jai­li­ja Pe­rä­mä­ki is­tui ylei­sös­sä ja vai­kut­ti naut­ti­van. Ihan ku­ten muu­kin ylei­sö.

Ta­pu­tuk­set ja ylei­sön spon­taa­nit nau­run­pyrs­käh­dyk­set ruok­ki­vat näyt­ti­jöi­tä yhä pa­rem­piin suo­ri­tuk­siin. Son­ni­kor­ven kylä sai elää het­ken sun­nun­tain au­rin­koi­ses­sa päi­väs­sä.

Pa­ras­ta oli kui­ten­kin se, et­tä kova työ jota olem­me osa teh­neet sen 13 vuot­ta, pal­kit­tiin ke­huil­la. Simo Pe­rä­mä­ki ke­hui roo­li­suo­ri­tuk­sia ja oh­jaus­ta lois­ta­vak­si. Hän on näh­nyt näy­tel­män­sä 14 eri te­at­te­rin esit­tä­mä­nä ja ker­toi mei­dän esi­tyk­sen yl­tä­neen top 3:een. Olim­me ja olem­me pelk­kää hy­myä.

Esi­tyk­siä on vie­lä jäl­jel­lä. Ter­ve­tu­loa het­kek­si kans­sam­me Son­ni­kor­ven ky­läl­le!

Ter­vei­sin tä­män het­ken oh­jaa­ja

Jo­han­na Saa­re­la
ja muut Rom­poo­lin nai­set