Tuovi Pulkkanen

Diginatiivit lapset ovat kasvaneet sähköisten välineiden keskellä ja tämä voi saada aikaan kuvitelman siitä, että he olisivat luonnonlahjakkuuksia myös niiden järkevässä käytössä. Kun internetiin yhteydessä olevien tavaroiden määrä kodeissa jatkuvasti kasvaa, lapsille on entistä tärkeämpää opettaa niiden turvallista käyttöä.

Samalla tavalla kuin lapselle täytyy opettaa, kuinka autotie ylitetään tai koulumatka kävellään turvallisesti, heille täytyy opettaa, kuinka digitaalisessa maailmassa toimitaan.

–Jo pienet lapset voivat olla paljon meitä näppärämpiä erilaisten laitteiden ja sovellusten käytössä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että he osaisivat käyttää niitä luontevasti ”oikein”. Järkevän käytön opettaminen on vanhemman vastuulla, sanoo Erkki Mustonen F-Securelta.

Lapsen on tärkeä oppia turvallinen verkkokäyttäytyminen alusta asti. Kun lapsi saa käyttöönsä esimerkiksi uuden kännykkäsovelluksen, häntä on aina hyvä muistuttaa siitä, että palveluiden käyttöön liittyvät salasanat ovat vain omaan käyttöön eikä niitä saa kertoa edes parhaalle kaverille.

Sisältöjen julkaisusta verkossa on myös hyvä jutella. Harkitsemattomasti tai jopa vahingossa julkaistu sisältö voi ikävimmillään johtaa kiusaamistilanteisiin tai kaverisuhteiden purkautumiseen.

–Lapsi ei ymmärrä, että kerran internetissä julkaistua kuvaa on vaikea saada sieltä enää pois. On myös tärkeää opettaa, että muista ihmisistä ei saa mennä laittamaan kuvaa vaikkapa Instagramiin ilman lupaa.

Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa (LIITU) -tutkimuksen mukaan* viime vuonna vain viisi prosenttia 9–15-vuotiaista arvioi viettävänsä ruudun ääressä korkeintaan suositellun kaksi tuntia päivässä. Noin puolet lapsista ja nuorista kulutti ruudun ääressä yli kaksi tuntia vähintään viitenä päivänä viikossa, 15-vuotiaat selvästi enemmän kuin 9-vuotiaat.

Digitaaliseen maailmaan kasvaneiden lasten vanhempia mietityttää, miten ruutujen ääressä vietettyä aikaa olisin järkevintä rajoittaa. Käytetyn ajan lisäksi vaikutusta on myös kulutetulla sisällöllä.

–Käytön rajoituksista on aina hyvä keskustella ja sopia yhdessä. Alle kouluikäisten kohdalla rajat ovat luonnollisesti erilaiset kuin yläkoululaisen, Mustonen muistuttaa.

On kuitenkin hyvä muistaa, että digitaalisten välineiden käyttöä ei kannata rajoittaa liikaa.

–Näin saattaa tulla tehneeksi lapselle karhunpalveluksen. Erilaiset digitaaliset ympäristöt ovat osa heidän arkeaan ja niistä on myös paljon hyötyä, Mustonen summaa.

Äitienpäivävinkit digilasten vanhemmille

1. Sovi lapsen kanssa yhdessä päivittäisestä ruutuajasta ja pidä rajoista kiinni. Muista myös oma ruutuaika!

2. Opasta lasta internetin ja sovellusten käytössä. Sopikaa yhdessä säännöt siitä, millä sivuilla lapsi saa surffailla, mitä sovelluksia käyttää ja mitä pelejä pelata.

3. Kerro lapselle turvallisesta verkon käytöstä ja siitä, että henkilökohtaisia tietoja – esimerkiksi nimeä, osoitetta, puhelinnumeroa tai sähköpostiosoitetta – ei saa koskaan antaa netissä kenellekään.

4. Muistuta lasta siitä, että netistä ei saa ladata, asentaa tai ostaa mitään ilman sinun lupaasi.

5. Tarkista pelien ikärajat ennen kuin annat lapselle luvan niiden pelaamiseen.

6. Muista sosiaalisen median kanavien ikärajat. Varmista, että lapsi ei luo omia some-tilejä ilman lupaasi. Sopikaa säännöt some-kanavien käytölle.

7. Muistuta lasta siitä, että verkossakin käyttäydytään kivasti eikä ketään kiusata.

8. Lopuksi: muista aina, että olet lapsesi tärkein esikuva – jos itse touhuat älypuhelimella tai tabletilla digitaalisessa maailmassa enemmän kuin lapsesi kanssa, seuraukset eivät välttämättä ole sitä mitä haluat.

Lähde:

https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2016/12/tiedote-2016-12-15-10-10-04-372865

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: