Heli Nurkkala

Suomen riistakeskus myönsi yhteensä 170 poikkeuslupaa karhun kannanhoidolliseen metsästykseen lauantaina 20. elokuuta alkavalle metsästyskaudelle. Lisäksi poronhoitoalueella voidaan kaataa alueellisen kiintiön nojalla 85 karhua.

Maa- ja metsätalousministeriö asetti alkavalle metsästysvuodelle 255 karhun kaatokiintiön, mikä on 72 eläintä suurempi kuin vuotta aiemmin.

Poronhoitoalueella voidaan pyytää enintään 85 karhua ja muualla Suomessa poikkeuslupia voidaan myöntää Suomen riistakeskuksen toimesta enintään 170 karhun metsästämiseen. Lupamäärä kasvoi erityisesti Pohjois-Karjalassa, jonne myönnettiin 87 kannanhoidollista poikkeuslupaa. Myös Etelä- ja Pohjois-Savon alueilla lupamäärät ovat edellisvuosia suuremmat.

Poikkeuslupia on myönnetty eniten alueille, joissa karhukanta on tihein ja kannan leikkaukselle tai kasvun pysäyttämiselle on tarve. Itäisimmän Suomen osalta on lupien kohdentamisessa huomioitu myös karhujen vaikutus hirvikantaan. Kainuussa, Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla poikkeuslupia on suunnattu metsäpeura-alueelle. Kannanhoidollisia lupia on tänä vuonna myönnetty myös alueille, joissa karhujen aiheuttamat mehiläispesävahingot ovat olleet kasvussa.

Poronhoitoalueella karhun pyynti tapahtuu maa- ja metsätalousministeriön asettamien kiintiöiden puitteissa. Tulevan syksyn kiintiö on yhteensä 85 karhua, josta itäiselle poronhoitoalueelle on asetettu 60 ja läntiselle 25 karhua. Kasvua on 15 eläintä edelliseen metsästysvuoteen nähden. Lisääntyvällä metsästyksellä pyritään vähentämään karhujen porotaloudelle aiheuttamia vahinkoja. Viime metsästyskaudella itäiseltä poronhoitoalueelta saatiin saaliiksi 54 karhua ja läntiseltä 15 karhua.

Suomen riistakeskus ja Luonnonvarakeskus laativat luonnoksen uudeksi Suomen karhukannan hoitosuunnitelmaksi vuoden 2016 aikana. Luonnos on ollut lausuntokierroksella kesäkuussa ja sitä viimeistellään parhaillaan maa- ja metsätalousministeriössä. Niin maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa karhun pyynnistä kuin Suomen riistakeskuksen poikkeuslupaharkinnassa huomioitiin jo ennakoivasti uuden karhukannan hoitosuunnitelman linjauksia.

Tuoreimman Luonnonvarakeskuksen karhukanta-arvion mukaan Suomen karhukanta on runsastunut edellisvuoteen verrattuna. Kasvua on tapahtunut erityisesti itäisessä Suomessa. Metsissä liikkuu arvion mukaan noin 1700 vuotta vanhempaa karhua ja tänä vuonna syntyneet pennut. Viime metsästyskautena Suomessa saaliiksi saatiin 179 karhua.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: