Kiinalaiset tuovat osaamistaan kivilouhoksille Oulaisiin – katso kuvia ja video

FL Block Stone Oy louhii Oulaisissa kiveä, joka menee suoraan Kiinaan rakennuskiveksi. Louhintatekniikka on Suomessa uusi, vaikka Kiinassa sitä on käytetty jo pitkään.

Maija Pylväs
Kiinalaiset tuovat osaamistaan kivilouhoksille Oulaisiin – katso kuvia ja video

FL Block Stone Oy:n Oulaisten louhoksilla työskentelee yhteensä 12 työntekijää: yhdeksän kiinalaista ja kolme suomalaista. Varsinaisen sahaustyön tekevät kiinalaiset, sillä tekniikkaan ei ole vielä suomalaista osaamista.

Maija Pylväs

OULAINEN Oulaisten maankamarasta on jo parin vuoden ajan louhittu kiveä maailmalle. FL Block Stone Oy:llä on Oulaisissa kaksi louhosta, joista toimitetaan tonnien painoisia kivilohkareita Kiinaan. Louhinnassa käytetään Kiinassa vanhaa mutta Suomessa täysin uutta tekniikkaa.

–Kiinassa tätä louhintatekniikkaa on käytetty pitkään ja tekniikka poikkeaa täysin siitä, mitä Suomessa on perinteisesti käytetty. Perinteinen tapa on, että porataan ja ammutaan, mutta meillä louhinta tapahtuu sahaustekniikalla, tarkemmin pyörösahoilla, FL Block Stone Oy:n osakas ja hallituksen jäsen Harri Hako-Rita kertoo.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Maija Pylväs
FL Block Stone Oy:n osakkaan, Harri Hako-Ritan mukaan raakakivi menee Kotkan kautta suoraan Kiinaan.

FL Block Stone Oy:n osakkaan, Harri Hako-Ritan mukaan raakakivi menee Kotkan kautta suoraan Kiinaan.

FL Block Stone Oy:n pääomistaja on kiinalainen yritys, jossa on mukana yksityishenkilöitä. Hako-Ritalla on pieni osuus yrityksestä. Miehen oma yritys on Pohjolan kivi- ja viherrakennus Oy, jolla riittää töitä ympäri Suomea. Louhintayritykseen Hako-Rita päätyi osakkaaksi kolme vuotta sitten oman yrityksen kautta.

–Kaikki lähti siitä, kun olen oman yritykseni kautta vuodesta 2001 lähtien tuonut Kiinasta kiviä. Aikoinaan messuilla olen tutustunut näihin henkilöihin, myöhemmin kutsuimme heitä käymään Suomessa ja he olivat kiinnostuneita etenkin punaisesta paikallisesta graniitista.

Maija Pylväs
Kivet ovat raaka-aihioita, joista tehtailla aletaan tekemään varsinaisia tuotteita.

Kivet ovat raaka-aihioita, joista tehtailla aletaan tekemään varsinaisia tuotteita.

Hako-Ritan mukaan Suomessa kallion käyttö murskeeksi on mittakaavaltaan aivan erikokoista kuin FL Block Stone Oy:n tuottama pienimuotoinen tarvekivilouhinta. Tarvekivellä tarkoitetaan kiveä, joka menee ympäristökiveksi tai rakennuskiveksi. Ympäristökiviin kuuluvat esimerkiksi katulaatat, noppa- ja nupukivet, kun taas rakennuskivet ovat esimerkiksi kivestä tehtyjä julkisivuja, porrasaskelmia ja lattioita.

Tyypillinen Block Stonen työmailta tuleva kiviaines on kooltaan kaksi metriä pitkää ja puolitoista metriä leveää. Yksi louhittu raakakivi painaa noin 8–14 tonnia.

–Kivet ovat raaka-aihioita, joista tehtailla aletaan tekemään varsinaisia tuotteita.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Maija Pylväs
Vientipäällikkö Fu Jian Bin.

Vientipäällikkö Fu Jian Bin.

Yrityksellä on Oulaisissa yhteensä 12 työntekijää: yhdeksän kiinalaista ja kolme suomalaista. Työntekijävahvuus on pysynyt alusta asti samana. Varsinaisen sahaustyön tekevät kiinalaiset, sillä tekniikkaan ei ole vielä suomalaista osaamista.

Louhokset sijaitsevat 500 metrin päässä toisistaan: toisessa kivi on harmaampaa, toisessa punaisempaa. Louhinta on kausityötä ja sitä tehdään kelien mukaan yleensä huhtikuusta marraskuun loppuun.

–Veden kanssa sahataan, joten sitten kun alkaa tulla yöpakkasia, työ alkaa mennä hankalaksi. Juuri nyt on siis hyvää aikaa tehdä töitä. Koko ajan louhitaan, mutta aina tulee niitä vaiheita, kun yksi kerros on sahattu ja pitää purkaa alue välillä. Tietysti olisi ihanteellista, että sahat pyörisivät koko ajan.

Maija Pylväs
Louhinta on kausityötä ja sitä tehdään kelien mukaan yleensä huhtikuusta marraskuun loppuun.

Louhinta on kausityötä ja sitä tehdään kelien mukaan yleensä huhtikuusta marraskuun loppuun.

Tällä hetkellä raakakivi menee Kotkan kautta suoraan Kiinaan lähinnä rakennuskiveksi.

–Ykköslaatuinen kivi menee kaikki sinne. Ykköskiven pitäisi olla periaatteessa täysin virheetöntä, eli siinä ei pitäisi olla värivikoja eikä hiushalkeamia. Kakkoskivessä voi olla pientä virhettä.

Hako-Ritan mukaan Oulaisten louhoksella ollaan vielä alkuvaiheessa.

–Kallion yläpinnassa saanti on aina aika huono. Kun mennään syvemmälle, saantoprosentti kasvaa. Louhintalupa on noin parin kymmenen metrin syvyyteen, mutta me olemme vasta noin kuudessa metrissä, ja lupa-alueen pinta-alasta on puhdistettu vasta noin yksi viidesosa.

Maija Pylväs
Vientipäällikkö Fu Jian Bin.

Vientipäällikkö Fu Jian Bin.

Uuden louhoksen käyttöönotto vaatii koeporauksia.

–Yläosa on aina sään muokkaamaa, joten pinnan puhdistaminen vie aikaa ja on kallis vaihe. Aina kun uusi louhos aloitetaan, pinta pitää oikaista.

Hako-Ritan mukaan louhinta-alalla asiat muuttuvat hitaasti.

–Jos on tehty 50-luvulta lähtien samalla tavalla, tahtoo olla, että tehdään samalla tavalla vieläkin. Vanhat tekijät tyrmäsivät aluksi tämänkin tekniikan, mutta totesivat lopulta, että tekniikka toimii myös täällä.

Katso video:

 

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: