Konepäivillä oli ennätysmäärä autoja näytillä

Maija Pylväs
Konepäivillä oli ennätysmäärä autoja näytillä

Autokentän teemana oli kotimaiset ajoneuvot.

Maija Pylväs

OULAINEN Weteraanikonepäivillä oli lauantaina esillä ennätysmäärä näyttelyautoja: yhteensä 140 henkilö- ja pakettiautoa.

–Osa piti käännyttää jo portilta pois, koska paikat olivat niin täynnä. Perjantaina ja sunnuntaina kaikki autonsa näytille tuoneet pääsivät, kertoo autokentän vastuuhenkilönä toiminut Eero Pietarila.

Näytille pääsevät kaikki museoikäiset, hyväkuntoiset autot. Pietarilan mukaan vierailijoiden ikäpolven nuorentuminen näkyi siinä, että monet tulivat katsomaan 70–80-lukujenkin kalustoa, jota heidän nuoruudessaan on ollut.

Uudessa neloshallissa oli Jaguar-kerhon Pohjois-Suomen osaston näyttely, johon kuului uudempiakin autoja. Sunnuntaina halli oli kuitenkin suurimmaksi osaksi tyhjentynyt.

–Olisi tietysti hyvä, jos kaikki autot olisivat koko viikonlopun nähtävillä. Toisaalta alkuperäinen idea on, että myös päiväkävijät voivat tuoda autonsa esille.

Tämän vuoden autokentän helmeksi Pietarila nostaa Lloyd Alexander ST:n.

–Kyseiset autot, jotka Suomessa on rekisteriin laitettu, on valmistettu Saksassa mutta kokoonpantu Helsingissä.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: