Heli Nurkkala

OULAINEN Lehto Group Oyj:n tytäryhtiö Takuuelementti Oy rakennuttaa uuden rakennuskomponentteja ja -moduuleja valmistavan tehtaan Oulaisiin, nykyisen Kalliokuruntiellä olevan tehtaan viereen. Tehtaan suunnittelutyöt on jo aloitettu ja itse rakentamisen arvioidaan alkavan joulukuussa 2017.

Tehtaan suunniteltu koko on noin 8 500 neliötä ja sinne on tarkoitus keskittää logistiikka- ja varastotoimintoja sekä kylpyhuonemoduulien, keittiökalusteiden ja muiden kiintokalusteiden valmistusta. Investointi on kokonaisuudessa noin 7,5 miljoonaa euroa. Tehtaan arvioidaan olevan tuotantovalmiudessa elokuussa 2018.

–Kaikki tehtaassa valmistettavat komponentit ja moduulit toimitetaan Lehdon omiin rakennushankkeisiin ympäri Suomen. Uusi tehdas mahdollistaa tuotannon kasvattamisen Oulaisissa vastaamaan Lehdon jatkuvaa kasvua ja samalla syntyy muutamia kymmeniä uusia työpaikkojakin alueelle, kertoo Lehto Groupiin kuuluva Takuuelementti Oy:n toimitusjohtaja Pekka Korkala ja jatkaa:

–Saamme uuden tehtaan myötä huomattavasti lisää myös varastotilaa. Tulevaisuudessa pystymme keskittämään Oulaisten tuotannon samalle tontille, jolloin saavutamme niin tuotannollisia kuin logistisiakin hyötyjä.

Tällä hetkellä Lehdolla on neljä tehdasta Oulaisissa sekä tehtaat Iissä, Oulussa ja Humppilassa. Lisäksi Lehdolla on Siikajoella tuotantopaikka, jossa valmistetaan pien- ja rivitalojen seinä- ja kylpyhuone-elementtejä.


Kommentit (5)

  • Työpaikkoja tulee

    Hienoa, Oulainen on muuuttunut viime vuosina todella vetovoimaiseksi kunnaksi yrityksille jotka tuovat työpaikkoja ja elinvoimaa. Tämä kehitys on parasta mitä on tapahtunut pitkään, pitkään aikaan.

  • Hyvä työllistäjä

    Toivottavasti uusikin halli tehdään paikallisin voimin, niinku edellinenkin.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: