Lukijalta: Seitsenvuotias koululainen

Arkistokuva: Henna Suni
Lukijalta: Seitsenvuotias koululainen
Heikki Sorsa

LUKIJALTA Armon vuosi 1936 oli minulle jännittävää aikaa. Olin näes seitsenvuotias, ja sinä syksynä koulu odotti oppilaitaan. Jo pari kuukautta ennen koulun alkua kaikkien ikäisteni tuli käydä rokotuksessa. Muutoin ei ollut kouluun asiaa. Yhdeksän vuotta minua vanhempi Hugo–veljeni kertoili, miten inhottavia opettajat ovat, nipistelevät korvista ja nostavat tukasta. Karjuvatkin, jos ei osaa läksyä ulkoa, hän kuvaili. Monet kerrat hän puhui tuskallisesta rokotuksesta. Lääkäri Varila kuumentaa terävän veitsen ja viiltää sillä haavoja käsivarteen ja pistää haavoihin kirvelevää rokotusnestettä.

Äitini yritti selittää, ettei se ihan noin ole: ” Tohtori on kiltti ja hän vain sipaisee pikku haavan ja tipauttaa siihen lääkkeen. Sitten sinuun ei tule pahaa tautia.”Taisin luottaa äitiini paremmin kuin veljeeni. Hirvitti kuitenkin.

Vihdoin rokotuspäivä koitti. Pitelin äidin kädestä ja astelimme rautatiesiltaa pitkin kunnantalolle. Koko matkan äitini jutteli yhtä sun toista ja kielsi minua kulkemasta yksin rautatiesiltaa, vaikka kuinka olisi kiire kouluun. Monta ikäistäni poikaa ja tyttöä oli jos sisällä odottamassa lääkäriä. Kuulin hieman itkuakin joukosta. Hymyilevän lääkärin tultua alkoi jännitys kadota. Rokottaminen alkoi. Tohtori käytti tosiaankin pikkuruista kiiltävää vähäisen liekin päällä ja sipaisin olkavarteeni vähäiset naarmut. Ajattelin, että tuo miltään tuntunut. Turhaan pelkäsin. Tohtori sanoi: ”Nyt olet valmis kouluun ja oletpa reipas mies.”

Kesä meni Huhtalan Kalervon ja Kestin Matin kanssa joessa pulikoidessa. Nopeasti aika kului kuten yleensäkin kesät – liian nopeasti. Syksyn koittaessa istuin jo pulpetissa ja odottelin vuoroani kertoakseni opettajalle nimeni ja syntymäaikani. Opettaja oli pyöreähkö hymysuinen nainen. Myöhemmin sain tietää, että häntä sanottiin Tipuliksi. Siis Tipulin luokaan minut oli ohjattu.

Aluksi opettaja kuljetti meitä kaikkialla suuressa kaksikerroksisessa talossa. Saimme kurkistaa opettajienkin huoneeseen. Opettaja kertoi myös, että koulun johtaja on nimeltään Lahtinen. Myöhemmin kuulin häntä kutsuttavan Lahtis-papaksi.

Luokkahuoneessani ei ollut muita tuttuja kuin Huhtalan Kalervo, Kestin Matti sekä Putilan Paavo. Me pojat töllöttelimme ympärillemme, kunnes opettaja määräsi kullekin oman pulpettipaikan. Minä pääsin etummaisessa rivissä kahden istuttavaan maalintuoksuiseen paikkaan. Vierustoverikseni tuli Aino-niminen verevä tyttö. Hänen kanssaan ihan ensimmäisinä päiviä leikkelimme kiiltävästä askartelupahvista erimuotoisia paloja ja kuvioita. Minä saksin traktorin tai auton muotoisia, Aino taas kukkia tai tyttöjen vaatekappaleiden muotoisia. Aikaansaannoksiamme veistelimme ja näytimme opettajillekin. Nyt 81 vuotta myöhemmin sanoisin, että meillä synkkasi.

Aino oli perheensä ainoa lapsi, hänellä ei siis ollut siskoa, ei veljeä. Veljen puuttumisesta kai johtui, että hän tunsi suurta kiinnostusta minuun ja jopa rakenteisiini. Vielä muistan, kun hän pienellä palleroisella kädellään tunnusteli minua eri paikoista.

Muutaman viikon kuluttua opettaja antoi meille aapiskirjat. Sitä saimme nyt hypistellä ja tutkia. Olimme ylpeitä siitä. Nyt minunkin repustani vilkkuisi värikäs kirja kuten joiltakin isommilta pojilta. Ensimmäisellä sivulla aapisessa oli kuva auringosta ja iso A-kirjain. Pohdimme yhdessä Ainon kanssa, miten tuosta kirjaimesta voidaan saada ympyräinen aurinko. A oli kulmikas, ei siitä mitenkään. Tipuli opetti kuitenkin vähitellen tekemään kirjaimista tavuja ja sanojakin. Nyt tiesimme, että A on pelkästään auringon alku. Hieno juttu. Opimme tekemään sanoja ja ymmärtämään toistenkin tekemiä sanoja. Niinpä saimme lukea aapisesta runon Hampulaiset harjataan. Se piti kotona opetella ihan ulkoa.

Aamulla, kun lapset haraa, käy he pesuvatin luo. Hammasharjojen he suo tehdä työtä puhdistavaa. Raikasta on käydä silloin kouluhunkin, nukkumaan.

Vaikka kuinka jankkasin ja lukea tokotin, en oppinut. Hugo-veli nimitteli pölvästiksi, joka ei koskaan pääse luokaltaan, ja että olen hänelle häpeäksi. ”Saat kylillä kävelläkin tien toisella puolella”, hän lisäsi. Huomautan, että olin näet kotona kertonut, että kerran nukkuessani pulpetissani Jeesus ilmestyi opettajan selän taakse ja käänsi viisarin yhteen. Samalla kello pirahti ja kotimatka alkoi. Saman todella tapahtuneen unen vuoksi veljeni nimitteli minua Unikeoksi ja sanoi, etten koskaan pääsisi luokaltani.

Vihdoin koitti kevät, purot solisivat, koivut rehevöityivät ja Suvivirsi kaikui. Jännitti kovasti kevätjuhlassa. Kun avasin pahvisen todistukseni kannen, luin ihmetyksekseni: Siirretään toiselle asteelle. Ajattelin, että näinkö helppoa koulukäynti on.

Heikki Sorsa, Suonenjoki


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: