Maunu Kilpivaara Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kalan johtajaksi

Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kala
Maunu Kilpivaara Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kalan johtajaksi

Maunu Kilpivaara aloittii Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kalan johtajana maaliskuussa.

Heli Nurkkala

Metsätalousinsinööri Maunu Kilpivaara, 32, Kuusamosta on valittu Kala- ja Pyhäjokilaaksoissa toimivan Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kalan uudeksi johtajaksi. Yhdistyksen hallitus teki valinnan keskiviikkona.

Maunu Kilpivaara on toiminut aiemmin metsänhoitoyhdistyksen energianeuvojana Kuusamossa, Vapo Oy:n puunhankinnan ja logistiikan tehtävissä Rovaniemellä sekä viimeiset puolenkymmentä vuotta Metsänhoitoyhdistys Kuusamon toiminnanjohtajana.

Kilpivaara aloittaa uudessa toimessaan maaliskuussa. Metsänhoitoyhdistyksen nykyinen johtaja Juha Rautakoski siirtyy kesällä eläkkeelle.

Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kala toimii Oulun Eteläisessä kahdentoista kunnan alueella. Yhdistyksellä on metsänomistajajäseniä reilut 7 500. Toimihenkilöitä yhdistyksen palveluksessa on 39, metsureita 30 ja koneurakoitsijoita noin 45. Kaikkiaan yhdistyksen toiminnan piirissä on urakoitsijat ja kuljettajat mukaan lukien noin 160 henkilöä.

Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kalan liikevaihto on noin 9 miljoonaa euroa. Yhdistyksen pääkonttori on Ylivieskassa.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: