Poliisi puuttuu moporalli-ilmiöön entistä voimakkaammin vielä syksyn aikana

Arkisto
Poliisi puuttuu moporalli-ilmiöön entistä voimakkaammin vielä syksyn aikana
Tuovi Pulkkanen

YLIVIESKA Poliisi tiedostaa mopoilijoiden aiheuttamien häiriöiden kohtuullisen isoksi ongelmaksi. Ylivieskan valvonta- ja hälytystoimintayksikön johtaja ylikomisario Tomi Mansikkamäki sanoo, että ilmoituksia moporallista tulee todella paljon koko jokilaaksojen alueella. Poliisi tunnistaa ongelman ja on ryhtynyt työryhmän avulla miettimään sitä, miten asiaan puututaan erillisellä suunnitelmalla. Poliisi tulee tämän syksyn aikana jokilaaksojen alueella entistä vahvemmin ja tehostetummin puuttumaan käsillä olevaan ongelmaan. Yhteistyötä koulujen ja vanhempien kanssa tehostetaan myös.

–Poliisi pyytää aikuisilta ihmisiltä rauhallisuutta, harkintaa ja tietyllä tavalla ymmärrystä. Mopoilijat ovat vielä lapsia, he eivät ymmärrä kuinka paljon mielipahaa he toiminnallaan aiheuttavat. Heille se voi olla hauska asia, eivätkä he tajua, että pitävät puolta kylää hereillä toiminnallaan viikosta toiseen.

Mansikkamäki muistuttaa, että kenenkään ei tarvitse sietää meteliä ja häiriökäyttäytymistä, mutta lakia ei saa ottaa omiin käsiin. Poliisi tulee puuttumaan asiaan.

–Moporalli-ilmiö on ollut vahvasti päällä koko kevään, kesän ja syksyn. Viesti kansalaisilta poliisin suuntaan on se, että öisin ei saa nukuttua, kun kadulla on menossa jatkuva ralli viritetyillä ja pahaäänisillä mopoilla.

Mansikkamäki sanoo, että poliisi pyrkii näihin tapauksiin puuttumaan ja suorittamaan valvontaa samalla tavalla kuin muuhunkin tiellä liikkujien ajokäyttäytymiseen.

–Meillä on ollut muutamia yksittäisiä mopoihin kohdistuvia valvontaiskuja. Iskut on toteutettu siten, että resursseja lisäämällä on otettu tietty alue tai tietyn kunnan alue ja yritetty saada pahimmat rällääjät poliisin haaviin. Käytännössä se on tarkoittanut sitä, että jos poliisi on tavannut viritetyn ja asetusten ja määräysten vastaisen mopon liikenteestä, asiaan on puututtu tilanteen tarvitsemalla keinolla.

Rangaistuksia ovat olleet suullinen tai kirjallinen huomautus, rikesakko, rangaistusmääräys, kilpien poisto ja katsastukseen määräys.

–Ne ovat keinot, joilla poliisi voi laittomaan toimintaan puuttua ja jotka ovat poliisilla käytössä.

Ongelmana on se, että yhä enemmän on tiettyjen mopoilijoiden taholta havaittavissa tahallisuutta ja uhmaa jopa poliisia kohtaan. Suurin osa nuorista ajaa oikein ja laillisilla kulkuneuvoilla, mutta joukossa on niitä joilla on vakava asenneongelma liikennekäyttäytymistä kohtaan.

–Osa mopoilijoista yrittää provosoida poliisia keulimalla poliisiauton edestä tai takaa ja huutelemalla poliisille, että saisivat aikaan seurantatilanteen.

Mansikkamäki peräänkuuluttaa vanhempien vastuuta ja puuttumista asiaan.

–Vanhempien pitää olla kiinnostunut siitä missä, milloin ja miten lapsi liikkuu. Jos lapsella on mopo, vanhemman pitää osoittaa kiinnostusta siihen missä kunnossa menopeli on. Valot, suuntavilkut, jarrut ja renkaat kuuluvat perusasioihin, jotka jokainen pystyy helposti testaamaan. Harva vanhempi ymmärtää mopon päälle katsomalla, onko se viritetty vai ei. Se ei saa silti aiheuttaa sitä, että nuorella ei ole moponsa suhteen vanhempien taholta tulevaa kontrollia lainkaan. Jos ei ymmärrä tekniikkaa, voi laittaa kypärän päähän ja käydä ajamassa. Jos mopo kulkee yli kuuttakymppiä tai lähelle sataa, hälytyskellojen pitäisi alkaa soida.

Poliisin puuttuminen ja valvominen on yksi keino, mutta se ei ole riittävän tehokas jos työhön ei saada mukaan mopoilijoiden vanhempia.

–Kun on kyse alaikäisestä koulua käyvästä lapsesta ja nuoresta, tuntuu erikoiselta, että he ylipäätään ovat tien päällä aamusta iltaan ja illasta aamuun.

Mansikkamäki muistuttaa, että kun poliisi valvoo liikennettä tien päällä ja puuttuu esimerkiksi mopoilijoiden rikkeisiin, poliisi ei tee sitä kiusaamisen vuoksi tai siksi että hakisi tuloja valtiolle.

–Poliisi puuttuu tilanteisiin siksi koska nuoret, jotka lainvastaisesti mopoilla ajavat, ovat alaikäisiä ja heillä ei ole harkintakykyä riittävästi. He ottavat täysin kohtuuttomia riskejä ajaessaan viritetyllä mopolla, jota ei ole tarkoitettu sellaisiin nopeuksiin. Poliisin tarkoituksena on ennaltaehkäistä, että meille ei tule kuolemantapauksia tai vakavia loukkaantumisia, joissa osallisena on elämänsä kynnyksellä oleva lapsi. Poliisin viesti vanhemmille on, että pidämme huolta myös teidän lapsestanne, mutta joudumme rangaistuksilla puuttumaan laittomaan toimintaan.

Saako vanhempi tiedon nuoren rikkeestä heti, vaihtelee Mansikkamäen mukaan partiokohtaisesti tilanteen mukaan.

–Jos poliisi näkee, että pelkkä puhuttelu ei riitä ja nuori on lähtemässä rikoksen polulle, ilmoitetaan vanhemmille. Tarvittaessa sosiaalitoimelle tehdään lastensuojeluilmoitus. Tapoja on monia, mutta kaikissa tähtäin on se, että puututaan ja pystytään katkaisemaan lain käskyjä ja kieltoja uhmaava käytös. Poliisi tekee aina myös kohtuullisuus- ja tilanneharkintaa asioihin puuttuessaan. Suurin osa vanhemmista suhtautuu nuoren ja lapsen tekemiin asioihin oikealla ja vastuullisella tavalla. Valitettava ilmiö on kuitenkin myös se, että kaikkia vanhempia poliisin yhteydenotto lapsen ja nuoren tekemisistä ei voisi vähempää kiinnostaa.

Mansikkamäki kertoo, että poliisille ei ole outoa se, että viedessään kotiin lasta, joka on mopolla liikkuessaan rikkonut kaikkia mahdollisia lakeja, kohtaa vanhemman joka hyökkää poliisin kimppuun.

–Jos vanhempi ei reagoi asiaan ja anna tukea poliisin toiminnalle lain valvomisessa, poliisi pystyy tilanteessa lapsen suhteen tekemään aika vähän. Vastuu on vanhemman ja alaikäinen ei voi pihalta lähteä laittomalla välineellä ilman vanhemman suostumusta. Ei voi olla mahdollista, että vanhemmat eivät tiedä asiasta, jos välittävät lapsensa tekemisistä.


Lue myös nämä


Kommentit (2)

  • Nimetön

    Alueen poliisi vois ottaa mallia Kempeleessä (siviiliautolla) poliisin toiminnasta mopohäirikköjä kohdatessaan Ilman selittelyjä he ottivat homman haltuun eräässäkin kohtaamisessa. Paikalla nähty.

  • Jr

    Eiköhän lait ole itse aiheuttaneet tämän lapsen tekemisiin ei ole mahdollisuutta vahempien puuttua ja kouluissahan sitä jo opetetaan

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: