Rantakangas kysyi työterveyspalvelujen saatavuudesta ja vammaisen avustajan palveluista

Arkistokuva: Jasmin Flankkila
Rantakangas kysyi työterveyspalvelujen saatavuudesta ja vammaisen avustajan palveluista

Kansanedustaja Antti Rantakangas jätti sosiaali- ja terveysministerille kaksi kirjallista kysymystä.

Laura Seppä

Keskustan kansanedustaja Antti Rantakangas jätti tiistaina kaksi kirjallista kysymystä sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan (sin.) vastattavaksi.

Toisessa kysymyksessä Rantakangas kysyi työterveyspalvelujen saatavuudesta vanhuuseläkkeellä jääneen, mutta vielä työhön osallistuville. Yhä enemmän kansalaisia työskentelee vähintään osa-aikaisesti eläkkeelle jäätyään. Nykyisellään he ovat kuitenkin työterveyshuoltopalveluiden ulkopuolella. Rantakangas kysyi ministeriltä, onko tähän asiaan kiinnitetty huomiota ministeriössä, ja mitä sille aiotaan tehdä.

Toisessa kysymyksessä Rantakangas kysyi sosiaalipalveluiden henkilökohtaisen avustajan palkkaustavoista. Tällä hetkellä siihen on useita järjestämistapoja. Niissä tapauksissa on havaittu ongelmia, joissa avustettavaa edellytetään avustajan työnantajaksi, koska monet avustettavat eivät tunne työantajabyrokratiaa kaikkine yksityiskohtineen. Rantakangas kysyi, eivätkö avustajat voisi olla palvelujen järjestäjän tai -tuottajan palveluksessa, ja henkilökohtaista apua saava saisi palvelun, mutta ei olisi työnantajavastuussa.


Kommentit (1)

  • Nimetön

    Minä kysyn Rantakankaalta miten tuo sote vaikuttaa Pyhäjokiseutukunnan kuntiin johon Pyhäjokikin kuuluu Pyhäjoella pitää noita Terveyspalveluita vielä kehittää lisää jotta kaikki palvelut saadaan omassa kunnassa kun tuo Fennovoiman Pääkonttorikin tulee tänne Pyhäjokiseutukuntaan, jos pyhäjokiset tarvitsee erikoissairaanhoitoa on vietävä suoraan Ouluun ei missään tapauksessa välilanssiin. eikö Pyhäjokiseutulehti voi selvittää tuota soten vaikutusta eri kuntiin ?

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: