Veikka Gustafsson arvostaa Oulaisten kaupungin tukea yrittäjille

Maija Pylväs
Veikka Gustafsson arvostaa Oulaisten kaupungin tukea yrittäjille

Veikka Gustafsson

Maija Pylväs

OULAINEN –Eihän minulla muuten ole juuri ollut siteitä siihen seutukuntaan, mutta nyt Suomen Savupiipputeollisuus Oy:n myötä on. On se yrittäminen hieman erilaista Oulaisissa kuin kehäkolmosen sisäpuolella, kun ajattelee vaikkapa kaupungin roolia ja tukea, Gustafsson sanoo.

Gustafsson kuvailee itseään sarjayrittäjäksi. Suomen Savupiipputeollisuuden lisäksi hän muun muassa omistaa retki- ja riistalehteä julkaisevan kustannusyhtiön sekä toimii joukkorahoitusta yrityksille järjestävän Vauraus Suomi Oy:n puheenjohtajana.

Miehen mukaan vuorikiipeilijätausta on hänen yritystoiminnoilleen kaiken lähtökohta.

–Niillä reissuilla on ollut vähillä resursseilla liikkeellä ja tottunut siihen, että mitään ei saa, jos mitään ei tee. Suomen Savupiipputeollisuus Oy on esimerkki siitä, että meillä on tuotantolaitos nyt pystyssä. Suunnitella pitää, mutta jossain vaiheessa pitää ryhtyä tekemään. Monesti se tekeminen on se paras oppi. Sellaista rohkeutta Suomeen tarvittaisiin enemmän.


Lue myös nämä


Kommentit (1)

  • Tätä lisää

    Hyvä yrittäjät ja hyvä Oulainen!

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: