Eero Pisilä tuo Tan­sa­nias­ta avo­ka­do­ja

Pyhäjokinen Eero Pisilä vei ensin Tansaniaan siemen perunoita ja suomalaista perunanviljelyn tietotaitoa. Perunatuotannon kehittäminen Tansaniassa on edelleen pääasia, mutta nyt hänen yrityksensä tuo Eurooppaan luomuavokadoja ja piakkoin myös inkivääriä.

-
Kuva: Eero Pisilä

Tiistaina Pyhäjoen Yppärissä asuva Eero Pisilä lähtee Tansaniaan ja viettää siellä kaksi kuukautta. Sinä aikana hän on käynnistämässä uuden hedelmäpakkaamon rakentamista. Selviteltävänä ovat tonttiasiat ja rakennukseen liittyvät luvat ja päätökset.

Pisilä on Perunamesterit Oy:n toimitusjohtaja. Sen tytäryhtiö TanzaNice Agrofoods viljelee Tansanian viljavalla eteläisellä ylänköalueella avokadoja.

Edellisen kerran hän oli maassa huhti- ja elokuun välisenä aikana. Silloin ratkaistavana oli avokadojen rahdin järjestäminen Eurooppaan.

Ensimmäisen kerran hän kävi Tansaniassa maaliskuussa 2010. Silloin syynä oli peruna. Ulkoministeriön siemenperunahanke kesti Tansaniassa 2012–2015. Sen jälkeen Perunamestarit aloitti yksityisen hankkeen Finnpartnership-kumppanuusohjelman tukemana. Perunahankkeen aikana kävi selväksi, että paikallisia viljelijöitä voitaisiin auttaa järjestämällä laajaa avokadonviljelyä. Tansaniassa maanviljelyn perustana ovat pienet viljelmät, joiden koko vaihtelee puolesta hehtaarista hehtaariin.

– Vuonna 2017 koulutimme 230 avokadonviljelijää ja heille tuli EU:n hyväksymä luomusertifikaatti.

Tällä hetkellä viljelijöitä on noin 350.

Nyt Tansaniassa toimii tiimi, joka hoitaa itsenäisesti, että asiat tapahtuvat kunnolla.

– Ei voi sanoin kuvata, kuinka hieno asia se on.

Paikallisia viljelijöitä on kouluttanut tansanialainen Matilda Byanda. Hän oli vuonna 2016 Tyrnävällä harjoittelussa. Palattuaan takaisin Tansaniaan hän organisoi viljelijöiden koulutuksen itsekseen. Tällä hetkellä Byanda on TanzaNicen markkinointipäällikkö. TanzaNicella on yhdeksän vakituista työntekijää.

Yhtiö on tuonut avokadoja Eurooppaan 200 tonnia.

– Avokadoja on mennyt ehkä seitsemään Euroopan maahan, Pisilä sanoo.

Viljelmillä avokadot pakataan 20 tonnin kylmäkontteihin ja kuljetetaan Dar es Salaamiin ja sieltä edelleen Eurooppaan.

– Meillä on hollantilaisia luomutukkureita, jotka toimittavat avokadoja Keski-Euroopan maihin.

Suomeen avokadoja on tuonut Perunamestarien toinen tytäryhtiö, Luonnosta Oy.

Sadonkorjuuseen ja avokadojen pakkaamiseen palkataan yli sata väliaikaistyöntekijää. Tansaniassa on korkea työttömyysaste, joten työntekijöiden saaminen on helppoa.

Avokadolla on Euroopassa hyvät markkinat, ja luomuna siitä ei ole ylitarjontaa.

– Viljelyn lisäys ei vastaa kulutuksen lisäystä, Eero Pisilä sanoo.

Avokadon kasvatus vaatii runsaasti vettä. Joillain viljelyalueilla isojen plantaasien keinokastelu on johtanut yhä paheneviin kuivuusongelmiin. Etelä-Tansanian ylänköalueella yli 1,5 kilometriä merenpinnan yläpuolella ei kumminkaan kärsitä kuivuudesta, sillä Pisilän mukaan vuotuinen sademäärä alueella on jopa 1 600 milliä vuodessa.

Pisilä sanoo, että heidän yhtiönsä tuotanto pystytään dokumentoimaan aina yksittäisistä farmeista lähtien.

– Se on kestävää tuotantoa. Uskomme, että pääsemme markkinoilla eturiviin.

TanzaNicen valikoima on laajenemassa luomuinkivääriin. Ensimmäiset näytteet on toimitettu Euroopan tukkuliikkeille.

– Vuonna 2019 on tarkoitus avata luomuinkiväärin tuonti.

Yksi tiistaina alkavan matkan tarkoituksista on myös inkiväärikaupan käynnistäminen. Pisilä sanoo, että inkiväärin jälkeen seuraavaksi pohditaan ehkä passionhedelmän tuontia. Siitä ensimmäiset näytteet tulevat jo tämän vuoden puolella. Passionhedelmän jälkeen vuorossa on mahdollisesti ananas.

Pisilä on tehnyt tunnusteluja yrityksen toiminnan laajentamisesta Namibiaan, mutta toistaiseksi on katsottu järkeväksi keskittyä Tansaniaan.

Mainos
Pyhäjokiseudun pelit

Pelaa Pyhäjokiseudun digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä