OULAINEN Oulaisten Huima on saalistanut sarjapisteitä kaikissa kolmessa pelissään naisten suomensarjassa. Avausvoiton Huima nappasi perjantaina kotonaan. Pattijoen Urheilijat kaatui tiukassa taistossa jaksoin 2-0 (4-3, 3-2).
Voiton pohjusti hyvin toiminut kärki ja ratkaisevissa paikoissa onnistunut jokeriosasto. Huiman parhaana palkittiin kaksi juoksua lyönyt ja yhden tuonut Janette Rajaniemi. Kakkospalkinnon sai kaksi juoksua jokerina lyönyt Rilla Mehtätalo. Kärkenä edennyt Saaga-Angelia Raudasoja löi yhden juoksun ja toi kaksi. Jokeri Milla Ylikulju löi yhden ja toi kaksi juoksua.
Vähäkyrön Viestiä vastaan sunnuntaina ratkaisua jouduttiin hakemaan kotiutuslyöntikilpailusta. Kakkoseksi sarjassa noussut Vähäkyrö vei voiton jaksoin 2-1 (3-1, 3-4, 0-0, 2-1).
Yhden juoksun Vähäkyrö sai lahjaksi harhalla ja yhden vapaataipaleella. Huiman onnistujiin kuuluivat sadan prosentin tehoilla pelannut ja kaksi juoksua tuonut Milla Rantaeskola. Kärkenä edennyt Saaga-Angelia Raudasoja toi myös kaksi juoksua ja Milla Ylikulju yhden. Mailan varressa onnistuivat kaksi juoksua lyöneet Janette Rajaniemi ja Miisa Ylikulju sekä yhden juoksun lyönyt Riikka Lehtonen.
Kolmen pelin jälkeen Huima on sarjan keskikastissa. Eilen keskiviikkona Huiman vieraana oli tyvipäähän jumiutunut sarjanousija Sievin Sisu. Lauantaina vastaan tulee kärkijoukkueisiin kuuluva Seinäjoen Maila-Jussit.
B-tyttöjen superpesiksessä Huiman pistetili on avaamatta kolmen kierroksen jälkeen. Nurmon Jymy kävi hakemassa perjantaina sarjapisteet jaksoin 0-2 (4-8, 3-8). Nurmolaisten voittotehtailua helpotti kuusi harhalla saatua juoksua. Huima sai yhden juoksun harhalla. Parhaana palkittu Miisa Ylikulju löi juoksuista kolme. Kerran kotiutuksessa onnistuivat Siiri Rautio, Emma Ruuska ja Inka Soini. Kaksi juoksua toivat kakkospalkittu Milla Ylikulju sekä Saaga-Angelia Raudasoja. Perjantaina Huiman vieraaksi saapuu toinen nollakerholainen Ylihärmä.
Huiman miehet aloittivat kautensa perjantaina maakuntasarjassa kukistamalla Nivala Pesiksen 0-2 (3-6, 2-6). Lauantaina Huima kärsi 2-0 (12-3, 12-10) tappion Kinnulassa.
Samassa sarjassa pelaava Haapaveden Urheilijat hävisi avausottelunsa Kannuksen kolmosjoukkueelle 2-0 (17-1, 15-2). Torstaina Haapaveden vieraaksi saapuu Haapajärvi.