Iso-Syöt­teel­lä on vuoden hiih­to­kou­lu

-
Kuva: Hiihtokeskus Iso-Syöte

Hiihtokeskus Iso-Syötteen hiihtokoulu on valittu Vuoden hiihtokouluksi 2020.

– Iso-Syötteen hiihtokoulu kantaa hienosti vastuunsa uusien harrastajien tuomiseksi laskettelun ja lumilautailun pariin kehittämällä aktiivisesti innovatiivisia tuotteita, palveluita ja konsepteja. Näistä hyviä esimerkkejä ovat Airforce sekä alueen ekaluokkalaisille suunnatut kokeilumahdollisuudet, palkintoa perustellaan.

Kaudella 2019–2020 hiihtokoulu tarjosi alueen ekaluokkalaisille ilmaisen, innostavan ja turvallisen tutustumisen lasketteluun ja lautailuun.

– Pitkäjänteistä kasvatustoimintaa on myös vuodesta 2011 toiminut Iso-Syötteen kaikille avoin laskutalli Airforce. Tämä mahdollistaa nuorille uusien laskukavereiden löytämisen ja siten viihtymisen entistä paremmin mäessä, perusteluissa mainitaan.

Iso-Syötteen Airforce on laskettelijanuorille suunnattu ryhmä, jonka keskiössä ovat yhteishenki ja kavereiden kanssa tekeminen.

Palkinto jaettiin Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry:n vuosikokouksessa Rukalla.

Kokous huipentui gaalaan, jossa voittajat julkistettiin.

Palkinnon vastaanotti Iso-Syötteen yrittäjä Heidi Terentjeff-Jaurakkajärvi.

Ensitunnelmat olivat iloa ja hymyä täynnä:

– Mahtava juttu, kerta kaikkiaan! Asian eteen on tehty pitkäjänteisesti töitä ja hiihtokoulu on kehittänyt keinoja, joilla saadaan lisää harrastajia ja ihmisiä pysymään lajin parissa, iloitsee Heidi Terentjeff-Jaurakkajärvi.

– Iso-Syöte on panostanut hiihtokouluun jo vuosien ajan. Yrittäjäperheen Heidi ja Mikko Terentjeff nähdään usein itse opettajan saappaissa, Hiihtokeskus Iso-Syötteen tiedotteessa kerrotaan.

Hiihtokoulun johtajana toimii Mikko Terentjeff, ja hän luotsaa myös Iso-Syötteen Airforce -ryhmään.

Lisäksi hän on mukana vastaamassa hiihdonopettajien koulutuksesta Suomessa Hiihdonopettajien ry:n kautta.

Iso-Syöte on vuosina 2017, 2018 ja 2019 kansainvälisissä World Ski Awardseissa Suomen parhaaksi hiihtokeskukseksi valittu laskettelukeskus.

Terentjeffin perhe on omistanut keskuksen vuodesta 2000.

Vuoden hiihtokoulun lisäksi tiistaina jaettiin myös Vuoden hiihtokeskus ja Vuoden lähikeskus -palkinnot. Vuoden hiihtokeskus 2020 on Vuokatti ja Vuoden lähikeskus Talma.

Palkinnonsaajat valitsi Paavo Virkkusen (Visit Finland – Business Finland) johtama raati.

Valintaraadin muodostivat median, matkailun ja lajiliittojen edustajat.

Kuluttajilta pyydettiin ehdotuksia palkinnon saajiksi Ski.fi-sivuilla ja niitä saatiin ennätysmäärä, yli 4 000.

Kuluttajien äänet jakaantuivat laajasti: ehdotuksia sai 46 lähikeskusta ja 23 hiihtokeskusta.